Lumijoki neuvottelee vielä Terveystalon kanssa sote-palveluiden järjestämisestä – sopimus vaarassa purkautua jo reilun kuukauden päästä

Lumijoen ja Terveystalon sopimuksen piti olla alun alkaen voimassa marraskuuhun 2022 asti.

sosiaali- ja terveyspalvelut
Terveystalon logo ovesas.
Terveystalo on ilmoittanut kunnalle haluavansa jatkaa neuvotteluja palvelujen järjestämisestä vielä tammikuun ajan. Kuvituskuva.AOP

Lumijoen neuvottelut sote-palveluiden järjestämisestä Terveystalon kanssa jatkuvat. Päätöksillä palvelujen järjestäjästä alkaa olla jo kiire, sillä kunnan sopimus Terveystalon kanssa on purkautumassa helmikuun lopussa.

Kaupunginjohtaja, talousjohtaja, hyvinvointipäällikkö ja kunnanhallituksen puheenjohtaja lähtevät Helsinkiin keskustelemaan sopimuksen jatkamisen mahdollisuudesta Terveystalon kanssa tiistaina 21. tammikuuta.

– Meitä on neljä naista lähdössä neuvotteluihin, kertoo Lumijoen kunnanhallituksen puheenjohtaja Jaana Ollakka.

Mukana on myös asianajaja.

Lumijoki riitautti sote-sopimuksen Terveystalon kanssa jo viime elokuussa sen jälkeen, kun terveysjätti ilmoitti korottavansa sopimusmaksua erikoissairaanhoidon kohonneiden kustannusten vuoksi.

Terveystalo on ilmoittanut kunnalle haluavansa jatkaa neuvotteluja palvelujen järjestämisestä vielä tammikuun ajan. Terveystalon viimeisintä vastausta maksukiistaan odotettiinkin joulukuussa pitkään. Lumijoen kunnassa toivotaan, että osapuolia tyydyttyvä ratkaisu saataisiin aikaiseksi.

– Itse olen positiivisilla mielellä, olisi järkevää tehdä sopimus koko kauden loppuun, sanoo Jaana Ollakka.

Ollakka kertoo myös havainneensa, että kuntalaiset ovat olleet tyytyväisiä Terveystaloon ja sen lääkäripalveluihin.

Lumijoen ja Terveystalon sopimuksen piti olla alun alkaen voimassa marraskuuhun 2022 asti. Jaana Ollakan mukaan Terveystalo on jättämässä viimeistään tiistaina oma sopimusesityksensä hinnoittelukiistaan.

Lumijoen kunnanhallitus keskustelee vielä tulevista neuvotteluista varsinaisen Helsingin reissun aattona maanantaina 20. tammikuuta.

Lue lisää:

Terveysjätti irtisanoi pikkukunnan palvelusopimuksen – Lumijoki ei taivu Terveystalon tahtiin

Lumijoki ja Terveystalo ovat valmiita jatkamaa neuvotteluja sote-palveluista

Terveystalon ja Lumijoen kunnan välinen kiista sote-sopimuksesta venyy – terveysjätti ei vastannut kunnan kirjelmään määräaikaan mennessä

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!