Autoalan tutkimus: Ladattavien hybridien kilometreistä yli puolet ajetaan sähköllä – Sähköautoilla ajetaan enemmän kuin bensiiniautoilla

Pistokehybridien käyttäjät eivät olekaan laiskoja akunlaatajia. Kyselyn mukaan 70 prosenttia lataa autoaan päivittäin.

Sähkö- ja hybridiajoneuvot
Ladattava hybridi latausasemalla kiinni pistokkeessa.
Kyselyyn vastanneet antoivat paljon palautetta latauspaikkojen määrästä ja lataamisen hinnoittelusta. Minna Rosvall / Yle

Autoalan Keskusliiton ja Autotuojat ja -teollisuuden omistama Autoalan Tiedotuskeskus on selvittänyt kyselytutkimuksella (siirryt toiseen palveluun), miten ladattavia autoja Suomessa käytetään ja ladataan.

Maailmanlaajuisesti harvinaisen kyselytutkimuksen taustalla oli Autotuojat ja -teollisuuden toimitusjohtaja Tero Kallion mukaan muun muassa ”hevosmiesten tietotoimiston” usein esittämä väite, että ladattavilla hybridiautoilla ajavat eivät vaivautuisi lataamaan autojaan.

Ladattavissa hybrideissä laskennalliset CO2-päästöt ovat pienet, jonka vuoksi pistokehybridien verotus on edullinen. Sen on arveltu aiheuttavan tilanteita, jossa pistokehybridejä suositaan esimerkiksi työsuhdeautoina ilman, että autoja edes haluttaisiin ladata. Asian selvittämisestä teki merkittävän, että lähes puolet uusista ladattavista hybrideistä on työsuhdekäytössä.

Autoalan kyselyn mukaan pistokehybridejä kuitenkin ladataan. Lähes 85 prosenttia ladattavilla hybrideillä ajavista lataa autoaan kotona vähintään kolme kertaa viikossa. Joka päivä autoaan lataa yli 70 prosenttia.

– Se oli mukava yllätys, että sieltä ladattavien hybridien puolelta löytyi hyvin ahkeria lataajia, sanoo Autoalan Tiedotuskeskuksen liikenteen erityisasiantuntija Hanna Kalenoja.

Niin vaikea ladata, että ladataan kotona

Täyssähköautoilla ajavista noin 60 prosenttia latasi autoaan vähintään kolme kertaa viikossa. Täyssähköautolla ajo loppuu, jos virta loppuu, mutta niitä ladataan pistokehybridejä harvemmin. Tyypillisesti sähköauton toimintamatka yhdellä latauksella riittää useamman päivän ajoihin.

Hanna Kalenojan mukaan kyselyn kiinnostavinta antia olivat täyssähköautoilijoiden käyttäjäkokemukset autojen julkisesta lataamisesta ja maksujärjestelmien toimivuudesta.

– Moni koki ne niin vaikeaksi käyttää, että oli tehnyt ratkaisun ladata autoaan vain kotona tai työpaikalla. Julkiset latauspisteet eivät olekaan kaikkien käytössä, niin kuin on luultu.

Täyssähköautojen lataaminen julkisissa latauspisteistä olikin kyselyn mukaan vain satunnaista. Tiedolla on merkitystä nyt, kun ladattavien autojen määrä on lähtenyt nopeaan kasvuun.

– Tiedetään esimerkiksi latausinfran kehittämisen vuoksi, mihin kannattaa satsata ja millä tavoin, Kalenoja sanoo.

Ladattava vain harvoin perheen ainoa auto

Niin pistokehybridien kuin täyssähköautojen määrä kasvaa nyt nopeasti. Kuvasta näkyy, kuinka Suomen autokannassa oli viime vuoden lopussa noin 25 000 ladattavaa hybridiä ja 4 700 täyssähköautoa.

Tilastografiikka
Traficom, Harri Vähäkangas / Yle

Kiinnostavaa on, että ladattavan auton hankkineet suomalaistaloudet eroavat perinteisen polttomoottoriauton käyttäjäkunnasta. Sähköautoilevista kotitalouksista noin 60 prosentilla on joku toinenkin auto. Ladattavien hybridien talouksissa taas yli puolella on useampi auto.

Ladattavilla autoilla myös ajetaan paljon.Täyssähköautoilla ajetaan Suomessa vuodessa keskimäärin 23 000 ja ladattavilla hybrideillä noin 19 000 kilometriä.

Tilastokeskuksen mukaan bensiiniautoilla ajetaan Suomessa ensimmäisenä käyttövuotena keskimäärin 16 000 ja dieselautoilla noin 30 000 kilometriä.

Sähköllä mennään kaupunkiajot

Kyselyssä selvisi, että pistokehybridien sähköllä ajon osuus on keskimäärin 53 prosenttia. Käyttäjät arvioivat pystyvänsä talviolosuhteissa keskimäärin 30,0 km ja muina vuodenaikoina 38,9 km toimintamatkaan pelkällä sähköllä. Suurin osa sähköllä ajosta on taajamissa.

Autoala muistuttaa, että nyt markkinoille tulleiden ladattavien hybridien sähköajon toimintasäteet ovat pääosin 50-60 kilometriä, sillä uusien automallien akkukapasiteetti on aiempia mallisukupolvia suurempi.

Sähköllä ajon osuus päivittäisestä ajosta tulee lähivuosina entisestään kasvamaan, sillä keskimäärin suomalainen ajaa autollaan 31 kilometriä päivässä.

Liikenteen erityisasiantuntija Hanna Kalenoja sanoo, että Suomella on historiaa, joka tukee autojen lataamista.

– Siinä on taustalla, että meillä on lämpöpistokepaikkoja. Autojen kytkeminen sähköverkkoon on ollut jo hyvin tuttua kansalaisille, vaikka sitä on käytettykin esilämmittämiseen. Se on meille tutumpaa.

Autoalan Tiedotuskeskuksen haastattelututkimus suoritettiin posti- ja nettikyselynä, jonka otokseen poimittiin satunnaisesti 5 000 ladattavan auton haltijaa Traficomin liikenneasioiden rekisteristä. Kyselyaineisto kerättiin loka-, marras- ja joulukuussa 2019. Tutkimuksen vastausprosentti oli 44.

Jutun kommentointimahdollisuus on auki tiistaihin klo 23:een saakka. Tervetuloa mukaan.