Pekka Mattilan kolumni: Sunnuntaina töissä

Pyhätyön tuplapalkkaa vastustetaan ja rakastetaan intohimoisesti. Samalla sunnuntaista on hiipien tullut aktiivipäivä, jolloin palveluille on sekä kysyntää että tarvetta.

Sunnuntaityökorvaus
Pekka Mattila
Juha Kivioja / Yle

Sunnuntai-ilta Suomen pääkaupungissa on kiinni. Pääbulevardilla auki on vain yksi kahvila, jossa patonkien täytteet ovat jo vanhuuttaan käpristyneet. Kahta lukuun ottamatta kiinni on myös koko ravintoloiden rivistö. Tavaratalon ovella kohtelias vartija ohjaa viimeisiä ulos ennen ovien sulkemista. Pienemmissä kaupungeissa auki on lähinnä pizzeria.

Suomalainen sunnuntai voi yllättää. Joukko turisteja kuhisee hätääntyneenä Esplanadin kadunkulmassa: minne mennä aterioimaan. Lähikortteleiden valaistuissa kodeissakaan ei kuumene pataruoka vaan ruuhkautunut ruokapalveluappi, jonka pyhäpäivän niukasta huomiosta kaikki kilpailevat. Valinnanvaraa on vähän. Melkein kaikki paikat ovat kiinni.

Voisivatko sekä paikalliset että turistit saada kaipaamiaan palveluita samalla, kun diili olisi tekijöille reilu ja yritykselle perusteltu?

Vuosikymmenten aikana Suomi on vapautunut ja avautunut – sekä oppinut palvelemaan ja myymään. Yksi kuitenkin pysyy: sunnuntain suljetut ovet.

Tällä kertaa ei käy syyttäminen viranomaissääntelyä. Viimeinenkin kauppojen ja palveluiden aukioloa rajoittanut laki kumottiin vuonna 2016. Tätä ennen sunnuntaiaukiolon mahdollisuutta oli asteittain vapautettu jo 1990-luvulta alkaen.

Onko ongelma siis suomalaisen yrittäjä- ja liikemieshengen puutteessa: sunnuntait vietetään mieluummin kotisohvalla kuin kauppaa tehden? Jos elinkeinoelämän edunvalvojilta kysyy, vastaus on tiukka ei.

Syypää löytyy lopulta. Sunnuntaityöstä pitää nimittäin maksaa kaksinkertaisesti, niin kutsuttu tuplapalkka. Työnantajat ovat vuosia todistelleet, miten mahdotonta toimintaa on saada kannattavaksi kaksinkertaisilla työvoimakuluilla. Sunnuntaisin asiakkaitakin on usein tavallista vähemmän. Yhtälö on monelle yritykselle siis kaksinkertaisesti epäedullinen.

Ammattiyhdistysliike on miltei kategorisesti torjunut aloitteet sunnuntailisien leikkaamisesta. Sen ymmärtää, sillä monelle jäsenelle ne ovat keskeinen tulonlisä varsinkin kaupan toimialalla.

Lopulta kysymys on siitä, voisivatko kaikki voittaa. Voisivatko sekä paikalliset että turistit saada kaipaamiaan palveluita samalla, kun diili olisi tekijöille reilu ja yritykselle perusteltu?

Sunnuntaihin liittyy paljon pyhää. Sunnuntaityö oli Suomessa kielletty peräti rikoslaissa aina 1970-luvulle asti (siirryt toiseen palveluun). Sunnuntaina tehdyn työn katsottiin alkujaan lisäävän esimerkiksi tuberkuloottista taipumusta. Liian toimeliaisuuden ja levottomuuden koettiin myös lisäävän hermoheikkoutta.

Luterilainen kirkko on vastustanut sunnuntain samaistamista arkeen juuri siksi, että jokainen viikko kaipaa rytminvaihtoa ja hiljentymistä. Nykyään tosin alle prosentti seurakuntien jäsenistä osallistuu jumalanpalveluksiin juhlapyhien ulkopuolella. Samalla uskonnottomien määrä lisääntyy.

On stereotypia, että maanantaista perjantaihin jaksottuva viikko olisi kaikille tavoiteltava etu.

Monelle ryhmälle sunnuntaityö ei kuitenkaan ole uhraus vaan mahdollisuus. Opiskelijatyövoima on keskeistä useilla palvelualoilla ja kaupan alalla. Opiskelijalle viikonlopputyö voi olla iltatyötä parempi vaihtoehto.

Viikonlopputyö ei ole kauhu monelle ammattilaisellekaan. On stereotypia, että maanantaista perjantaihin jaksottuva viikko olisi kaikille tavoiteltava etu. Elämät ja rytmit ovat erilaisia. Kysynnän ja tarjonnan lait – tai tässä tapauksessa tarjonnan ja kysynnän lait – auttavat usein purkamaan harhakuvat ja myytit sekä löytämään faktoihin perustuvan tilannekuvan.

Yleinen mielipidekään ei enää tue sunnuntain erityiskohtelua. Keväällä 2019 toteutetussa Suomen yrittäjien kyselytutkimuksessa 58 prosenttia vastaajista kertoi olevansa valmis siihen, että työntekijät ja työnantaja voisivat sopia sunnuntaikorvausten maksamisesta ihan keskenään. Huomattavasti alle kolmannes – 28 prosenttia – vastaajista vastusti ajatusta. Hieman alle 15 prosenttia ei ottanut asiaan kantaa.

Lopulta sunnuntaityötä koskevat intohimot liittyvät kirkkoperinteen sijaan toimeentuloon. Monilla kaupan ja palveluiden aloilla kohtuullinen ansiotaso vaatii tarkkaa laskentaa.

En usko työnantajien olevan asialle sokeita. Pohjoismaisittain suuren ravintolakonserni NoHon toimitusjohtaja kommentoi (siirryt toiseen palveluun) avoimesti sitä, että sunnuntaikorvausten poistuminen vaatisi vastaavaa korvausta muun työajan palkoissa.

Olisiko ratkaisu tässä? Sunnuntaista voisi syntyä tavallinen työ- ja asiointipäivä siten, että pyhälisät tasattaisiin yli koko viikon ansainnan.

Tällöin yksikään yritys tai yrittäjä ei voisi perustella suljettuja ovia järjestelmällä tai säännöksillä. Tällöin palveluja saisi niin turisti kuin paikallinenkin. Markkina ratkaisisi, mille tarjoajille olisi aitoa sunnuntaikysyntää.

Hiljentyminen säilyisi edelleen valikoimassa.

Pekka Mattila

Kirjoittaja on Aalto EE:n toimitusjohtaja, valmentaja, kirjailija ja useiden hallitusten jäsen sekä työelämäprofessori Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa.

Aiheesta voi keskustella 24.01. klo 23.00 asti.

Lue myös

Pekka Mattilan kolumni: Moni meistä varastaa työnantajaltaan aikaa työaikana ja tekee töitä vapaa-ajalla

Roope Lipastin kolumni: Parasta työn arvostusta on palkka

Reetta Rädyn kolumni: Työ muuttuu mutta Suomessa jankataan kiky-minuuteista

Linda Liukkaan kolumni: Kolme vinkkiä työelämään 2020-luvulla