1. yle.fi
  2. Uutiset

Nuorille löytyi hankkeessa järkevää tekemistä

Kahden vuoden hankkeessa töitä tai opiskelupaikka löytyi 600:lle nuorelle.

nuoret
Läheltä
Yle

Työttömille nuorille on löydetty viime vuosina järkevää tekemistä Pirkanmaalla.

Kahden vuoden aikana reilun tuhannen nuoren porukasta 600:lle löytyi työpaikka, opiskelupaikka tai nuori esimerkiksi perusti oman yrityksen.

Myös muiden nuorten tilanteessa tapahtui edistystä.

Mm. Ely-keskuksen ja TE-toimiston pyörittämässä hankkeessa nuorilla oli oma valmentaja, joka auttoi löytämään sopivaa apua.

Lue seuraavaksi