Ihosairautta sairastavan kirurgin epäillään aiheuttaneen infektion kymmenille potilaille Tanskassa

Kuusi infektion saanutta potilasta on kuollut leikkauksen jälkeen.

Tanska
leikkaussali
Infektiotartunnan saaneet ovat olleet lonkkaleikkauksessa. Kuvituskuva. Kuvan henkilöt eivät liity tapaukseen.AOP

Kroonista ihosairautta sairastavan kirurgin epäillään aiheuttaneen infektion kymmenille leikkauspotilaille Tanskassa. Odensen yliopistollisen sairaalan mukaan (siirryt toiseen palveluun) infektion lonkkaleikkauksessa saaneita on ainakin 44.

Infektiotartunnan vuoksi potilaita on jouduttu leikkaamaan uudelleen. Sairaalan mukaan ei ole täysin varmaa, että infektio johtuu juuri lääkärin ihosairaudesta, mutta se on merkittävä riskitekijä.

Infektion saaneiden määrä ei ole lisääntynyt koko ortopedisella osastolla, vaan ainoastaan kyseisen kirurgin potilaiden joukossa.

Sairaala on käynyt läpi lähes 800 kirurgin tammikuun 2016 ja heinäkuun 2019 välisenä aikana tekemää leikkausta saadakseen selville tartuntojen laajuuden.

Sairaalan julkaiseman tiedotteen mukaan tartunnan saaneista kuusi on kuollut. Johtavan ylilääkärin Lonnie Frobergin mukaan ei voida sanoa, että juuri infektio olisi potilaiden kuolinsyy.

Sairaala on pahoitellut tapahtunutta ja siirtänyt kirurgin toisiin tehtäviin. Hän ei enää tee leikkauksia.

Hän on ollut sairaalan kokeneimpia kirurgeja ja on sen vuoksi leikannut erityisen sairaita potilaita ja vaikeita tapauksia.

Odensen yliopistollinen sairaala ei ole kertonut tarkempia tietoja kirurgin ihosairaudesta.

Tapauksesta on uutisoinut muun muassa Tanskan yleisradioyhtiö DR (siirryt toiseen palveluun).