Urpolan koulun oppilaat muuttavat syksyllä Kakkois-Suomen ammattikorkeakoulun kampukselle

Sisäilmaongelmista kärsinyt Urpolan koulu puretaan ja tilalle rakennetaan uusi aluekoulu.

koulut
Kaakkois-Suomen ammatikorkeakoulun Mikkelin kampuksen sisäänkäynti
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Mikkelin kampus. Arkistokuva.Kalle Purhonen / Yle

Mikkelissä Urpolan koulun väistötilat tulevat Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun kampukselle.

Alakoulu muuttaa vanhalle kasarmille uuden aluekoulun rakentamisen ajaksi. Koululaiset siirretään kampukselle ensi syksystä alkaen ja väistötiloissa on tarkoitus olla kolme vuotta.

Mikkelin kaupunginhallitus päätti asiasta maanantain kokouksessa.

Koulua varten pystytetään parakkeja, ja opetusta on tarkoitus tulla myös ammattikorkeakoulun tiloihin. Lisäksi aiotaan rakentaa välituntipiha.

Etelä-Savon kampuskiinteistöt -kuntayhtymä on tarjonnut väliaikaisia tiloja kaupungille, ja niiden vuokra on 35 000 euroa kuukaudessa.

Kaupunginhallitus lisäsi eiliseen päätökseen, että väistötiloissa yritetään välttää uusien kalusteiden hankintaa. Tällä halutaan säästää rahaa ja luontoa.

Lue myös:

Urpolan koulun väistötiloja hahmotellaan Xamkin kampukselle Mikkelissä

Urpolan koulun ja Mikkelin lukion muuttosuunnitelmia selvitetään lisää