Nyt vihertää, mutta 9 vuotta sitten Suomi teutaroi lumikaaoksessa – hätkähdyttävät vaihtokuvat osoittavat, kuinka erilaisia talvemme ovat

Eteläisessä Suomessa eletään ylivoimaisesti vähälumisinta talvea vuosikymmeneen.

sää
Lumikuvia Tampereen talvesta 2011
2010-luvun alkuun sattui kaksi hyvin lumista talvea, mutta sen jälkeen lumimäärät ovat olleet maltillisia.Jani Aarnio / Yle

2010-luvun alussa oli kaksi runsasta lumitalvea. Etenkin kevättalvella 2011 Suomea koetteli suoranainen lumikaaos.

Runsas lumi koetteli kiinteistöjen kunnossapitoa, haittasi junaliikennettä ja aiheutti ongelmia sähkönjakelulle. Lisäksi katoilta pudonnut lumi aiheutti useita vaaratilanteita ja jopa yhden ihmisen kuoleman.

Tampere oli yksi eteläisen Suomen lumisimmista paikoista. Katso, kuinka erilaiselta samat kohteet näyttävät tammikuussa 2011 ja 2020.

Katu Tampereella tammikuu 2011
Katu Tampreella tammikuu 2020
Tampereella oli 15.1.2011 lunta noin 42 senttimetriä. Kuvat: Ylen arkisto / Antti Eintola
Hämeenkatu tammikuu 2011
Hämeenkatu Tampereella tammikuu 2020
Raitiovaunutyömaa on muuttanut Tampereen Hämeenkadun yhdeksässä vuodessa lähes tunnistamattomaksi. Ylen arkisto / Antti Eintola
Hatanpään valtatie 2011
Hatanpään valtatie 2020
Yle Tampereen toimittaja Mauri Tikkamäki kiipesi lumikasan päälle Tampereen Hatanpään valtatiellä. Tänä talvena temppu jää haaveeksi. Ylen arkisto / Antti Eintola
Pispala 2011
Pispala 2020
Ikoninen näkymä Pispalanharjulta. Vuoden 2020 otos voisi olla kuvattu kesällä, mutta kyseessä on sydäntalven maisema. Ylen arkisto / Antti Eintola
Lielahden lumenkaatopaikka 2011
Lielahden lumenkaatopaikka 2020
Lielahden lumenkaatopaikalla on ollut tänä talvena hiljaista. Ylen arkisto / Antti Eintola

Meneillään on harvinaisen musta talvi

Kuluva talvi on ollut lumipeitteen suhteen hyvin poikkeuksellinen. Suomi oli tammikuun puolessa välissä lumeton Kalajoelta Joensuuhun vedettävän rajan eteläpuolella.

Lumensyvyystaulukko 2011 ja 2020
Antti Eintola / Yle

Yli puolella Ilmatieteen laitoksen 177 tarkkailupisteestä oli 15.1. lumetonta.

Määrä on aivan omaa luokkaansa viimeisen kymmenen vuoden aikajänteellä: seuraavaksi vähälumisin tammikuun 15. päivä löytyy vuodelta 2018, jolloin lumettomia mittauspisteitä oli 11.

Myös vuonna 2014 oli vähälumista, tuolloin lumettomia mittauspisteitä oli 10 kappaletta.

Yhdeksän vuotta sitten lunta riitti – varsinkin etelässä

Tammikuussa 2011 elettiin Suomessa aivan toisenlaista lumitalvea kuin nyt. Myös edeltävä talvi oli ollut runsasluminen.

Lumen peittämiä autoja.
Vaasassa lumipeite kohosi 37 senttimetriin.Yle

Lunta satoi Etelä- ja Länsi-Suomeen enemmän kuin normaalisti. Samaan aikaan Pohjois-Suomessa lunta oli hieman tavallista vähemmän.

Tammikuun puolivälissä Helsinki-Vantaan lentoasemalla oli liki puoli metriä lunta, kun Rovaniemellä jäätiin alle 30 senttiin.

Etenkin Helsingissä tuskailtiin lumien loppusijoittamisen kanssa. Kaupunki julisti Operaatio Lumisodan, jossa otettiin käyttöön uutta tekniikkaa.

Mies kaivaa autoa kinoksesta
Autoilu Helsingin kantakaupungissa kävi vaikeaksi kinosten takia.Yle

Ongelmia oli myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Esimerkiksi Lappeenrannan kaupungilta loppui kalusto lumen poistamiseen.

Lunta
Lappeenrannassa lapioitiin myös urakalla. Tammikuun puolessa välissä mittauspisteellä oli lunta 33 senttimetriä.Yle

Teiden varsille hautautuneet autot aiheuttivat auraajille päänvaivaa. Turussa väläyteltiin mahdollisuutta, että viranomaiset saisivat siirtää autot väkisin pois aurauskaluston tieltä.

Lumeen hautautunut auto.
Turussa oli tammikuussa 2011 lunta 45 senttimetriä. Lumen alle hautautuneet autot aiheuttivat päänvaivaa.Jouni Koutonen / Yle

Kaupunkien keskustoihin kertyvät lumikasat aiheuttivat vaaratilanteita risteyksissä.

Auto hautatuneena lumihankeen
Hämeenlinnassa lunta oli tasan puoli metriä. Sari Törmikoski / Yle

Myös Oulu sai osansa lumikaaoksesta. Pientaloasujien keskuudessa aiheutui kiistatilanteita siitä, saako lumia kolata naapurin tontille.

– Kyllä omat lumet pidetään omalla puolella. Ei niitä naapurin maille, eikä muidenkaan maille pidä laittaa, opasti Oulun kaupungin ylläpitopäällikkö Anssi Jurvansuu.

Postilaatikot törröttävät lumikasan keskellä.
Oulun keskustan kapeilla kaduilla postilaatikot peittyivät hankeen. Lunta Oulussa oli tammikuun puolivälissä noin 36 senttimetriä.Yle

Ilmatieteenlaitoksen mukaan Etelä-Suomen lumitilanteeseen ei tule isoa muutosta ainakaan lähipäivinä.

Lähivuorokausina etelään ei ole vieläkään kunnolla tulossa. Suomeen tulee seuraavat sateet sunnuntaina, mutta etelässä ne tulevat vetenä tai räntänä.

Kummassa on enemmän hyviä puolia: täysin lumettomassa vai ennätyslumisessa talvessa? Voit keskustella aiheesta la 25.1. klo 23 asti.

Lue lisää:

Etelässä hätyytellään taas lämpöennätyksiä, pohjoiseen luvassa lisää lunta – tulevien päivien sää vahvistaa eroa pohjoisen ja etelän välillä

Lumeton talvi on muuttanut suomalaisten vapaa-ajan viettoa ja kulutusta – "Pienten lasten vanhemmat pakenevat kuravaatteiden pukemista"