Uudet sote-kokeilut kiinnostavat Kanta-Hämeessä: nyt mennään palvelut edellä soteen

Tulevissa kokeiluissa pyritään vahvistamaan palvelujen saatavuutta ja vastaamaan hoitotakuun vaatimuksiin.

sote-uudistus
Itäkadun perhekeskus.
Valtion sote-keskuskokeiluissa painotetaan palveluiden saatavuuden edistämistä. Sitä myös Kanta-Hämeessä halutaan kehittää.Ronnie Holmberg / Yle

Kanta-Häme haluaa mukaan uusiin, valtion tarjoamiin sote-kokeiluihin. Kehitettävää Kanta-Hämeessä on sosiaali-, perhe- ja mielenterveyspalveluissa.

Aiemmin Kanta-Häme on maakuntana osallistunut vuosina 2018–2019 Sitran tulevaisuuden terveyskeskus valmennukseen. Vuoden 2020 kokeiluissa hämäläiset haluavat kehittää ennen muuta sosiaalipalveluja.

Vaikka Kanta-Häme ei saanutkaan aikaan vapaaehtoista maakunnallista sote-kuntayhtymää, yhteisten julkisten palveluiden kehittäminen kiinnostaa kuntia ja kuntayhtymiä, kertoo projektipäällikkö Niina Haake Hämeen liitosta.

– Meidän tulee vastata palveluiden saavutettavuuteen, hoitotakuun tiukentumiseen ja siihen, että lapset ja nuoret saavat helpommin mielenterveyden palveluja, kertoo Haake.

2020-sotekokeilut liikkeelle jo ennen kesää

Kokeiluissa täysin uusia sote-keskuksia ei muodosteta, vaan toimitaan nykyisten terveyskeskusten ja kuntapalvelujen puitteissa. Jokaisen oma lähiterveyskeskus tai sosiaalipalvelun yksikkö on asiakkaalle myös osa verkostuvaa tulevaisuuden sote-keskusta, kertoo projektipäällikkö Haake.

Ihan tarkkaa kuvaa Kanta-Hämeessä ei ole vielä siitä, millaisia kokeiluja valtio haluaa. Kanta-Hämeessä on kuitenkin kaiken aikaa tiivistynyt koko maakunnan alueella terveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen yhdessä tekeminen ja suunnittelu.

– On alettu edetä kohti verkostuneita ja sähköisiä digitaalisia palveluja, pohtii maakunnan kokemuksia projektipäällikkö Niina Haake.

Valtio rahoittaa vuoden 2020 sote-uudistuksen kokeiluja lähes 200 miljoonalla eurolla. Rakenneuudistuksiin tarjotaan 120 miljoonaa euroa ja sisällöllisiin uudistuksiin 70 miljoonaa euroa. Asiasta kertoi perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) perjantaina.

Vuoden 2020 valtion tulevaisuuden sote-keskus-kokeiluissa painotetaan sosiaali- ja terveysministeriön mukaan palveluiden saatavuutta edistäviä toimia. Ne ovat juuri samoja kohteita, joita Kanta-Hämeessäkin halutaan kehittää.

Kuntien vastaukset kiinnostuksesta tammikuun 2020 aikana

Ennakkokäsitys Kanta-Hämeessä on, että kaikki kunnat ja kuntayhtymät ilmoittavat halukkuutensa yhteisiin kokeiluihin. Valtio on varovaisempi: se odottaa, että maakunnissa olisi noin 80 prosentin väestöosuus mukana, jotta kokeiluun otettaisiin mukaan.

Kanta-Hämeessä sosiaali- ja terveysjohdon yhteistyö on tiivistynyt viime vuosina. Sote-johdon yhteistä tekemistä ja suunnittelua tiivistettiin Sitran kokeilussa. Kokeilun jälkeenkin yhteiset tapaamiset ja tekemiset on otettu kunnissa kalenteihin ja vuosikelloihin.

Vuoden 2019 aikana Kanta-Hämeessä selviteltiin myös oman, vapaaehtoisen, maakunnan kattavan sote-kuntayhtymän mahdollisuutta.

Ajatus kuitenkin kaatui siihen, että Riihimäen kaupunki selvitti samalla suuntautumista Uudenmaan kumppaniksi. Riihimäen kaupunki luopui kuitenkin hankkeesta, kun kävi ilmi, että ainakaan tällä hallituskaudella sellainen ei ole mahdollista.

Sanna Marinin (sd.) hallituksen sote-uudistuksen kokeiluihin haku on alkanut maanantaina. Kokeiluissa halutaan hallinnon ja hallintorajojen sijasta kehittää suoria asiakaspalveluja ja parantaa asiakaskokemuksia.

Kanta-Hämeessä tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskuskokeiluja ja maakunnallista hakua valmistelee Hämeen Liitto. Liitto on pyytänyt kunnilta ja kuntayhtymiltä vastauksia tammikuun loppuun mennessä.