Tutkimus: Kuuluisa riimukivi kertoo viikinkien ilmastoahdistuksesta – Onko raflaavan moderni väite selitys 800-luvun arvoitukselliseen tekstiin?

Folkloristi Joonas Ahola pitää päätelmää ylitulkintana mutta ymmärtää ruotsalaistutkijoiden innostuksen. Riimukivet ovat suora yhteys muinaisten ihmisten ajatuksiin.

riimukivet
Holmberg osoittaa sormella riimukiven tekstiä.
Pohjoismaisten kielten dosentti Per Holmberg Göteborgin yliopistosta Rökin riimukiven ääressä. Göteborgin yliopisto

”Maailman kuuluisimman riimukiven salaisuus aukesi.” Näin Suomenkin tiedotusvälineissä uutisoitiin vastikään. ”Viikinkiaikainen kirjoitus ennusti ilmastokatastrofia”, otsikot siteerasivat tutkimuksen tekijöitä.

Vielä roimemman päätelmän esitti Uppsalan yliopisto (siirryt toiseen palveluun) omassa tiedotteeseen. Sen otsikko väitti, että Itä-Götanmaalla seisova Rökin riimukivi todistaa yli vuosituhannen mittaisesta ilmastoahdistuksesta. Rökin kivi on maailman luultavasti tunnetuin riimukivi.

Neljän professorin tutkimuksessa olivat mukana myös Göteborgin (siirryt toiseen palveluun) ja Tukholman yliopistot. (siirryt toiseen palveluun) Tutkimusartikkeli on vapaasti luettavissa Futhark: International Journal of Runic Studies (siirryt toiseen palveluun) -lehdestä.

Tieteellisen artikkelinkin otsikko on vetävä: "Rökin riimukivi ja maailmanloppu".

Raflaavasti kirjoitettu artikkeli, kommentoi Helsingin yliopiston folkloristi Joonas Ahola. Ehkä vähän sensaationhakuinenkin. Mutta viimeinen piste Rökin riimukiven tutkimukseen se ei ole, Ahola sanoo.

760 riimua

Vaikka tulos epäilyttää Aholaa, hän on iloinen monitieteellisestä tavasta, jolla tutkimus on tehty. Se yhdistää riimujen tutkimukseen arkeologiaa, kielitiedettä ja uskonnonhistoriaa. Monitieteellisyydestä on puhuttu kauan, ja vihdoin se on alkanut toteutua, Ahola kiittää.

Hän ymmärtää tekijöiden innostuksen.

– Riimukivet ovat varhaisilta ajoiltaan ainoita tekstejä, joihin on tallentunut ihmisten kielentämiä ajatuksia. Ne ovat tulleet heiltä suoraan meille, eivät suullisen perinteen satojen vuosien jatkumona. Kun ajatukset kirjoitettiin saagoihin ja muualle, välissä oli jo monta tulkintaa.

Suoran yhteyden vuoksi tutkijoilla on hyvin suuret odotukset tekstejä kohtaan. Ne ovat ainutlaatuisia lähteitä, ja niistä halutaan saada irti kaikki mahdollinen, Ahola sanoo.

Jopa pieniin fragmentaarisiin teksteihin panostetaan paljon vaivaa ja tutkimusta. Rökin riimukivessä tulkittavaa on monin verroin, 760 merkkiä, enemmän kuin missään muussa tunnetussa riimukivessä.

Valkoinen kirkko ja kiviaita, jonka edessä seisoo riimukivi katoksen alla.
Rökin riimukivi oli vuosisatoja kirkon sivurakennuksen seinäkivenä. Nyt se seisoo paikalla, jonka uskotaan olevan lähellä alkuperäistä pystytyspaikkaa. Jeppe Gustafsson / EPA

Vāmōðʀin muistolle

Ratkeava viikinkisalaisuus, ilmastoangsti ja maailmanloppu samassa paketissa – siinäpä jymyuutinen. Ahola ei kuitenkaan ole valmis julistamaan Rökin riimukiven sisältöä ratkaistuksi.

– Tutkimuksen päätelmät ovat tulkintoja. Ne nojaavat sellaisiin asioihin, että niistä kyllä keskustellaan vielä, hän sanoo.

Vaikka Rökin kiven riimut ovat suhteellisen helppolukuisia, tekstin sisällön selvittäminen on kuin kokoaisi palapeliä tietämättä lainkaan, mitä valmiin kuvan pitäisi esittää. Se on saanut tutkijat tuskailemaan jo puolentoista vuosisadan ajan.

Jo siitä, missä järjestyksessä kiven kaikille sivuille ulottuva teksti tulisi lukea, on pitkälti toistakymmentä käsitystä.

Iästä sen sijaan on päästy joltiseenkin yksimielisyyteen. Viisitonninen, yli kahden ja puolen metrin korkeuteen kohoava järkäle lienee pystytetty noin vuonna 800, aivan viikinkiajan alussa. Tekstin hakkautti Varinn poikansa Vāmōðʀin muistoksi.

Yleisimmin uskotaan, että kivi kertoo sodista ja sankariteoista. Keskushenkilöksi on päätelty ostrogoottien kuningas Teoderik Suuri (493–526). Muut nimeltä mainitut henkilöt, kuten Ingivaldʀ, Sibbi ja Vilinn, on tulkinnoissa pyritty sovittelemaan tähän kehykseen.

Halusiko Varinn diivailla laajoilla tiedoillaan sankaritarinoista? Se on yksi Rökin riimukiven synnystä esitetty hypoteesi.

Toisen mukaan Varinn oli Teoderikin sukua. Vai oliko kyseessä joku samanniminen frankkikuningas, joka oli ollut Varinnin muinaisen sukulaisen vihollinen? Tällaisiakin selityksiä Rökin riimukiven tekstille on soviteltu.

Yksityiskohta Rökin riimukiven tekstistä
Rökin riimukiven kaikille laidoille on mahdutettu paljon asiaa, jota tuskin ymmärsi moni aikalainenkaan. Rex Features / AOP

Tuoreessa tutkimuksessa tultiin siihen hypoteesiin, ettei teksti kerro todellisista historiallisista henkilöistä ja tapahtumista, vaan poikansa menettämistä sureva ikääntynyt isä yhdistää tunteisiinsa perimätietoa ilmastonmuutoksesta.

Tutkijoiden mukaan monien sukupolvien takaa kulkeutunut tieto oli niin uhkaava, että se piti hakata arvoituksina riimukiveen.

He päättelevät vanhojen pelkojen heränneen uhkaavista merkeistä. Kesä oli kylmä ja sadot kärsivät, aurinkomyrsky värjäsi taivaan punaiseksi, ja sattuipa tulemaan vielä auringonpimennyskin juuri, kun päivä oli sarastamassa.

Rökin kiven tekstissä Varinn etsii lohtua siitä, että poika on saanut kutsun sotimaan Odin-jumalan rinnalla Ragnarökissä, maailmanlopun taistelussa, tutkijat päättelevät.

Kivessä on heidän mukaansa yhdeksän arvoitusta, joista viisi viittaa Aurinkoon ja neljä Odiniin ja hänen sotilaisiinsa. Perusteeksi he esittävät muun muassa aiemmin tuntemattomia yhteyksiä muihin muinaisskandinaavisiin teksteihin.

Göteborgin yliopiston (siirryt toiseen palveluun) sivulla on Rökin riimukiven teksti nykyruotsiksi käännettynä ja tutkijoiden tulkinta kustakin yhdeksästä arvoituksesta.

250 vuotta ahdistusta?

Islannissa keskiajalla saagoiksi tallennettu skandinaavien muistitieto kertoo fimbultalvesta, kolmen kesättömän vuoden mittaisesta "talvien talvesta". Se ajoi hyvät ja pahat aseisiin toisiaan vastaan. Ragnarök johti maailmanloppuun. Henkiin jäi vain kaksi ihmistä, joiden jälkeläisistä syntyi uusi ihmiskunta.

Auringon pimenemisestä ja lämpötilojen romahtamisesta kolmeksi vuodeksi 530-luvulla kertovat historialliset lähteet niinkin kaukana toisistaan kuin Välimeren maissa ja Itä-Siperiassa. Ankarat ajat ovat luettavissa myös puiden kaventuneista kasvurenkaista, osoittavat lustotutkimukset.

Noista vuosistako Varinn ja hänen aikalaisena kokivat ilmastoahdistusta, vai onko päätelmä anakronismi, tämän päivän näkökulman heijastamista menneisyyden tapahtumiin? Aholaa päätelmä arveluttaa.

– Millä perusteella voi sanoa, että 250 vuotta aikaisemmin tapahtunut ilmaston kylmeneminen olisi ollut heidän käsityksissään verrattavissa tai rinnastettavissa maailmanloppuun?

Fimbultalvena nähtiin nälkää, mutta maailmanloppua ei tullut.

– Aika oleellista minun mielestäni.

Mustavalkoinen valokuva riimukiven takana tuolilla istuvasta hattupäisestä miehestä, jolla on lehtiö kädessä.
Ruotsin museoviraston pääjohtaja Hans Hildebrand tutkimassa Rökin riimukiveä vuonna 1872. Ruotsin museovirasto

Rökin riimukivi löytyi aikoinaan Rökin kirkon kymmenysaitan seinästä, johon se oli päätynyt keskiajalla. Paikka on tyypillinen: moni riimukivi kierrätettiin kirkon tai sillan rakennuskiveksi, kun alkuperäinen merkitys oli hiipunut eikä historiallista arvoa tunnistettu vielä pitkään aikaan.

Alkujaan kivi lienee jököttänyt lähellä nykyistä sijoituspaikkaansa, kirkkomaan vierustaa. Sinne se vietiin satakunta vuotta sitten.

Rökin kivi on yksi Ruotsin runsaasta kahdesta tuhannesta riimukivestä. Norjasta ja Tanskasta niitä tunnetaan yhteensä yli 300. Suurimmat kurottelevat neljän metrin korkeuteen, pienimpiä voi verrata jalkapalloon. Monista on säästynyt vain kappaleita.

Alkuvaiheessa, varhaisella rautakaudella, kivet olivat todennäköisesti kalmistoissa, mutta pikku hiljaa ne irtautuivat välittömästä kalmistokontekstista ja niitä alettiin pystytellä muuallekin, Joonas Ahola kertoo.

"Meidän suku on merkkisuku!"

Entä mitä riimukivissä yleensä lukee? "Poika lähti maailmalle, ei tullut takaisin" – sellainenko on tyypillinen teksti?

– Aika harvoin on edes lähdetty, on vain kuoltu. Ehdottomasti suurin osa riimukivistä on muistokiviä, mutta alle kymmenessä prosentissa mainitaan erikseen, että ihminen on kuollut reissun päällä, vastaa Joonas Ahola.

Kuolleen muisto on ilmisisältö, joka riimukivistä on luettavissa. Aholan mukaan on selvää, että kiviin on liittynyt myös muita merkityksiä.

Olivatko ne viestejä tänne tulevaisuuteen, kuten riimukiviuutisoinnin arvoitus- ja salaisuus-sanoista voisi ajatella?

– Niin, miten paljon ne olivat sitä? Varmasti sitäkin, mutta luulen, että ne olivat vähintään yhtä paljon ellei enemmänkin viestejä senaikaisille ihmisille.

”Meillä on varaa tänne tällainen kivi laittaa, ja mehän laitetaan! Teidän on nyt pakko muistaa tämä tyyppi, koska me pistetään kivi tähän tien laitaan ja te jouduttu katselemaan sitä joka kerta, kun kuljette ohi. Sittenpä muistatte, mikä suku täällä on se merkkisuku.”

Näin Ahola arvelee riimukivien tilaajien saattaneen ajatella. Suku oli kaikki kaikessa.

– Yksilön status perustui sukuun. Yhteiskunnallista roolia ei ollut olemassakaan ilman suvun viitekehystä. Siksi sukulaisten ylentäminen ja heidän merkityksensä korostaminen oli samalla oman itsensä merkityksen korostamista.

Mustavalkoinen kuba  miesjoukosta kyljellään makaavan riimukiven ympärillä.
Länsigötanmaalaisen Ballstorpin miehet kokoontuivat vuonna 1900 yhteiskuvaan riimukiven ääreen. Riimut kertovat Utlagen pystyttäneen kiven Öjvindin muistoksi.Ruotsin museovirasto

Riimukivi itsessään oli tärkeä, tekstin sisältö ja laatu eivät välttämättä. Kun lukutaito oli harvinaisuus, saattoi riittää sekin, että kaiverrukset näyttivät riimuilta. Vaikka ne olisivat oikeitakin, tutkijoilla riittää teksteissä pähkäiltävää.

– Ne eivät ole samanlaista foneettista kirjoitusta kuin mihin me olemme tottuneet varsinkin nykysuomessa. Selviä yhtenäisiä oikeinkirjoitussääntöjä ei ollut, Joonas Ahola selittää.

Merkkejä oli suppea ja rajallinen määrä. Samaa merkkiä jouduttiin käyttämään useista äänteistä. Myös taloudellisuuden nimissä jätettiin äänteitä hakkaamatta merkeiksi, ja jokin saattoi unohtuakin välistä.

– Vaikka kuinka nykypäivänä tuntee merkistön ja tietää kirjoituskonventiot, niin aina saa vähän ihmetellä, mitä kivessä oikeasti lukee. Sama tilanne on ollut varmasti silloinkin.

Aholan mukaan aikalaisille tärkeintä oli, että kivessä oli jokin teksti. Joku – ainakin se, joka oli kiven tilannut – tiesi, mitä siinä lukee ja kertoi muillekin. Lisäksi riimuilla itsellään ajateltiin olevan voimaa ihan jo raapustuksina, sisällöstä riippumatta.

Murtunut kivenkappale, jonka reunalla on riimukirjoitusta ja keskellä ornamenttikuvio.
Löpingsvikin kirkon seinäkivenä käytetyssä riimukiven kappaleessa säästynyt teksti kertoo, että kiven on kaiverruttanut Sigstenin poika isänsä muistoksi. Bengt A. Lundberg / Ruotsin museovirasto / CC BY 2.5

Riimukiven hankkiminen oli niin iso ponnistus, että huvin vuoksi sellaiseen ei ryhdytty. Vaikka meidän silmiimme näyttää, että tekstissä ei ole paljon sisältöä, aikalaisille se oli jotakin aivan muuta, toteaa Joonas Ahola.

– Vaikka sisältö olisi vain, että ”se-ja-se pystytti tämän kiven sen-ja-sen muistolle”, niin sellaisenkin hakkaaminen kovaan graniittiin senaikaisilla välineillä on ollut hirmuinen vaiva.

Ensin piti etsiä sopiva kivi ja kuljettaa se pystytyspaikalle. Joskus kiveä myös muotoiltiin.

– Jo kaikkeen tähän meni todella paljon paukkuja. Sitten hankittiin spesialisti, joka osasi raaputella riimuja, ja hän hakkasi kiveä tosi pitkään, ennen kuin sai laitettua siihen tekstin.

Koska riimukivi vaati paljon vaivaa, tekstit ovat hyvin latautuneita.

– Kysymys on vain siitä, ymmärrämmekö me niiden merkityksen ja latautuman. Ne jäävät tämän päivän ja joka ikisen sukupolven tutkijoille uudestaan määriteltäviksi, Ahola sanoo.

Riimukivien tutkimuksessa ovat tärkeää koko tuolloinen yhteiskunta ja satojen vuosien historiallinen jatkumo. Myös yksilöllinen variointi vaikuttaa tekstien sisältöön, Ahola korostaa.

– Jokainen teksti on viesti tietystä historiallisesta tilanteesta, jostakin tietystä kontekstista, jostakin näkökulmasta. Jos me emme ymmärrä sisältöjä, se ei tarkoita, etteivät ne ole arvokkaita. Vika on meissä!

Miekkaa heiluttava mies ratsun selässä ja leijonaa muistuttava eläin riimukiven yksityiskohdassa.
Länsi-Götanmaalta Sparlösan kirkon seinästä löytynyt riimukivi on lähes yhtä kuuluisa kuin Rökin kivi ja niin ikään 800-luvulta, joskin joku lisäsi vuoden 1000 paikkeilla yhden tekstirivin. Sparlösan kiveen on hakattu useita lintuja ja muita eläimiä sekä muun muassa ratsastaja. Rex Features / AOP

Välillä riimujen tekijälle kävi niin, että tekstiä vielä riitti, mutta kivi loppui kesken. Sellaisia kiviä on vaikka kuinka paljon, Joonas Ahola kertoo.

– Silloin piti jatkaa kiven takapuolelle tai reunaan. Juuri niistä teksteistä huomaa, että ruvettiin tiputtelemaan merkkejä. Tuumittiin, että ”kyllä tämän tajuaa ilman yhtä A:ta tuossa välissä”.

Sellainenkin on tutkijalle arvokasta, sillä se kertoo, mitä ihminen ajatteli ja mikä oli hänen työprosessinsa, Ahola sanoo.

Viikinkiaikaisen skandinaavisen kielen tutkijoille riimukivet antavat aivan ainutlaatuista tietoa.

– Vaikka suurimmassa osassa on vain muistokirjoitus, ne ovat tärkein lähde siihen, mitä silloisesta kielestä ja fonetiikasta tiedetään. Kielen rekonstruktioiden täytyy vastata riimukivien antamaa tietoa.

Vaikutteita Roomasta

Aikaisemmin ajateltiin, että ensimmäiset riimukivet ovat kansainvaellusajalta, 500- ja 600-luvuilta. Nyt on kuitenkin alettu epäillä, että kiviä saattaa olla jo 100- ja 200-luvuilta eli roomalaiselta rautakaudelta asti.

– Riippuu tietysti siitä, määritteleekö kuvakiven riimukiveksi, jos siinä ei ole kirjoitusta. Tekstilliset ovat myöhemmältä ajalta. Esimerkiksi Gotlannin upeat kuvakivet ovat oma lukunsa, sanoo Joonas Ahola.

Kiveen kaiverrettu purjelaiva, jossa kahdeksan miekkamiestä sekä peräsimenpitäjä.
Yksityiskohta Gotlannin Tjängviden kuvakivestä.Bengt A. Lundberg / Historiallinen museo / CC BY 2.5

Arvelut siitä, että kiviä olisi jo 100- ja 200-luvuilta, ovat niin tuoretta tietoa, että perustelu on pahasti kesken, Ahola kertoo.

– Joitakin on pystytty ajoittamaan kontekstin perusteella. Esimerkiksi niin, että kivi seisoo jossakin tiettynä ajanjaksona käytetyssä kalmistossa. Sellaisista gotlantilaiskivistä on pyritty luomaan typologioita kivien muodon kehittymisestä.

Varhaisimmat löydetyt kivet ovat Gotlannin lisäksi Norjassa. Kivien yhteydestä etenkin Gotlannista löytyneet roomalaisesineet kertovat, että vinkkejä oli tullut kaukaa.

– Oltiin esimerkiksi sotapalveluksessa Roomassa. Vaikutteet ovat tulleet sieltä, kuten itse riimukirjoituskin. Hakattuja kiviä oli paljon, eri tarkoituksiin. Sieltä on taatusti saatu jonkinlainen malli, Ahola päättelee.

Riimu- ja kuvakivien alkuperä saattaa olla myös monen vaikutteen sekoitus.

– Ne saattavat liittyä myös falloskiviin. Sellaisia oli varsinkin Ruotsissa laitettu pelloille iät ja ajat. Esimerkiksi Gotlannin kuvakivien muotoilua voi pitää fallistisena.

Nykyisin voimme vain arvailla, minkä takia kiviin alettiin lisätä kuvia ja tekstejä.

– Jos varhainen ajoitus hyväksytään, riimukiviä käytettiin melkein tuhat vuotta. Niihin on mahtunut monenlaista ideaa ja käsitystä ja käyttötapaa, jotka eivät varmaankaan ole olleet joka paikassa samoja. Isoja yleistyksiä on siksi vaikea tehdä.

Yhteskunnan muuttuminen hiivutti riimukivet

Kristinuskon tulo Pohjolaan ei suinkaan lopettanut riimukivien tekemistä. Valtaosa Keski-Ruotsin riimukivistä on kristinuskon ajalta.

– Riimukivien hiipuminenkin on sellainen asia, ettei siitä ole ihan tarkkaa tietoa. Todennäköisesti muoti vain meni ohi. Ja tietysti se liittyi siihen, että valta rupesi keskittymään. Todennäköisesti riimukivien sosiaalinen funktio hiipui, Joonas Ahola arvelee.

Yksi syy lienee ollut hautaustapojen muuttuminen, kun kirkko kasvatti yhteiskunnallista asemaansa 1000-luvun Ruotsissa.

– Hautakivet tulivat ikään kuin riimukivien tilalla. Samanaikaisia kehityskulkuja oli paljon. Yhteiskunta ja kulttuuri ylipäätänsä muuttuivat 1000-luvulla hirveästi.

Lähikuva kiveä kiertävästä riimukirjoituksesta ja sen keskellä olevasta suuresta rististä.
"Håkan antoi pystyttää tämän kiven veljensä Skygnen ja äitinsä Altrudin muistoksi. Jumala ja Jumalanäiti heidän sielujaan auttakoot", lukee Attmarin kirkon vieressä seisovassa riimukivikivessä.Bengt A. Lundberg / Ruotsin museovirasto / CC BY 2.5

Jotakin riimukivitutkijoilta puuttuu: viikinkien Idäntiestä huolimatta Suomesta ei ole löytynyt riimukiven riimukiveä, ei edes Ahvenanmaalta.

Joonas Aholaa se hämmästyttää kovasti, sillä Ahvenanmaa asutettiin viikinkiajan kuluessa. Ruotsista tuli paljon asutusta, joka tosin Idäntien katkettua hävisi nopeasti.

– On todella outoa, että Keski-Ruotsista muuttaneet asukkaat eivät tuoneet riimukivikäytäntöä mukanaan sinne pienen purjehdusmatkan päähän. 50 kilometrin päässä Ruotsissa riimukiviä tehtiin hyvin paljon.

Arkeologisten löytöjen perusteella uusien ahvenanmaalaisten elämä oli samanlaista kuin Keski-Ruotsissa, josta he tulivat. Asutus lisääntyi nopeasti etenkin Ruotsin-puoleisilla saarilla, ja löydöt ovat leimallisesti ruotsalaisia – paitsi luut, jotka kertovat, että hylkeenliha yleistyi ruokalistalla.

Ahola on vakuuttunut, että Ahvenanmaaltakin löytyy vielä riimukivi tavalla tai toisella.

– Sellainen voi paljastua seinään muurattuna, kun jokin kirkko romahtaa. Tai ehkä kehitetään skannaustapa, jolla riimukivet löytyvät seinästä.

Suurta saalista hän ei odota. Koska kiviä ei ole vielä löytynyt, niitä on selvästi tehty häviävän vähän, Ahola päättelee.

– Se puolestaan herättää kysymyksen Ahvenanmaalle asettuneiden ruotsalaisten identiteetistä. Muuttuiko heidän kulttuurinsa siellä?

Sekin tuntuu oudolta.

– Ainakin nyky-ymmärryksen mukaan vanhoista tavoista yritetään uudella paikkakunnalla pitää viimeiseen asti kiinni vielä muutaman sukupolven ajan. Jostakin se riimukivien puuttuminen kertoo. Se on jännittävää.

Lähikuva vanhalla futharkilla kirjoiteusta riimurivistä.
Vanhan futharkin 24 merkkiä karsiutuivat 700-luvun Skandinaviassa 16-merkkiseksi nuoreksi furharkiksi. Futhark-nimi tulee riimuaakkoston ensimmäisistä kirjaimista.Rex Features / AOP

Voit osallistua tätä aihetta koskevaan keskusteluun maanantaihin kello 23:een asti. Vai haluaisitko kokeilla riimujen kirjoittamista Rökin kiven tapaan Jyväskylän yliopiston riimuavaimen (siirryt toiseen palveluun) avulla?

Juttua kuvittavat Bengt A. Lundbergin valokuvat on julkaistu Ruotsin museoviraston ja Connected Open Heritage -projektin (siirryt toiseen palveluun) luvalla CC BY 2.5 -lisenssillä (siirryt toiseen palveluun).

Lue myös:
Punaiset sukat, sininen viitta – rautakautisen haudan tekstiililöydöt kertovat Suomen muodin muutoksista