1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. lyijy

Kainuulaiset metsästäjät voivat joutua asekaupoille – Euroopan kemikaalivirasto haluaa luopua lyijyhauleista

EU:n toiveena on päästä lyijyn käytöstä eroon muutaman vuoden kuluttua.

lyijy
Haulikon patruunoita
Suomessa vesilintujen metsästyksessä lyijyhaulit kiellettiin jo vuonna 1996. Nyt lyijykieltoa haetaan kaikelle metsästykselle ja kalastukselle.Jarkko Heikkinen / Yle

Euroopan kemikaaliviraston suunnittelema lyijyn käyttökielto metsästyksessä ja kalastuksessa koetaan Kainuussa ongelmalliseksi.

– Se johtaisi haulikon patruunat ja kiväärin luodit korvaaviin materiaaleihin, sanoo Sotkamon riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Jari Korhonen.

Metsästäjät voivat Korhosen mukaan joutua myös uusimaan aseensa. Lisäksi lyijyn korvaavien haulien iskuenergia ei ole riittävä riistan tappamiseen, eikä korvaava materiaali välttämättä toimi haulikoissa, joissa on supistettu piippu.

– Haulikon kantama myös heikkenee, kun materiaali on lyijyä kevyempää. Aseen teho heikkenee ja metsästäjä joutuu hommaamaan aseen, jossa on suoremmat tai hyvin vähän supistetut piiput, Korhonen listaa.

Suomessa vesilintujen metsästyksessä lyijyhaulit kiellettiin jo vuonna 1996. Lyijyhauleja pidetään ongelmana, koska niiden sisältämän lyijyn pelätään päätyvän maastosta lintuihin ja edelleen ihmisiin.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)

Lue seuraavaksi