Katriina Juva, 28, viimeistelee väitöskirjaansa saariston rauhassa, Seilin saarella

Suositulla matkailusaarella asuu talvisin vain muutamia ihmisiä.

Seilin saarella oli spitaalisten sairaala ja mielisairaala. Päärakennuksessa on nykyään Turun yliopiston tutkimustiloja.

Matkailuyrittäjä haki talveksi Seiliin saaritonttua, jonka tehtävä on auttaa satunnaisia matkailijoita ja avata ovia tarvittaessa. Hakemuksia tuli lähes 40. Saaritontuksi pyrkivät muun muassa eläkeläiset ja opiskelijat.

Työhuoneeksi valitsin entisen mielisairaalan ruokasalin. Valoisasta huoneesta näkee ulos, ja on tilaa verrytellä välillä.

Katriina Juva

Spitaalisten hoito aloitettiin Seilissä 1600-luvulla. Mielisairaala toimi 1800-luvun alusta 1960-luvulle. Pakkopaita pysähdyttää historiahuoneessa.

Mielisairaat potilaat tekivät askartelutöitä päiväsalissa, jonne myös matkailijaryhmät pääsevät.

Pidän ihan koko saaresta. Päärakennus on hieno. Toisaalta täällä pääsee pian keskelle luontoa.

Katriina Juva

Ajatukset saaren ihmisten kohtaloista eivät paina. Toisaalta pelkoa ei pääse pakoon ihan koska tahansa ilman omaa venettä. Jos pelko iskee, soitto puolisolle auttaa.

Väitöstutkimusta on mukavaa viimeistellä meren äärellä. 28-vuotiaan Juvan tutkimuskohde ovat kylmien vesien korallit Norjan rannikolla.

Pitäähän oma elementtinsä tuntea. Itämeren olosuhteisiin nähden vesi on kirkasta.

Katriina Juva

Erilaisia rakennuksia kuten leipomo ja pesula on yhä pystyssä. Sairaalan henkilökuntaa asui saarella vuosisatojen ajan. Matkailijoita saarelle on saapunut aiempaa enemmän keväästä 2017 lähtien. (siirryt toiseen palveluun)

Kalliot ja luonto kiinnostavat väitöskirjatutkijaa. Tämän rakennuksen ohi kuljetaan rantaan saunalle.

Tarvittaessa saaritonttu näyttää tärkeimmät paikat satunnaisille matkailijoille. Polku johtaa kirkolle.

Seilin kirkko on yksi saaren kiinnostavimmista matkailukohteista. Se on 1700-luvulta.

Pimeys on erilaista täällä. On mahtavaa, kun jopa linnunrataa voi katsella Suomessa.

Katriina Juva

Seilin saarelle pääsee ilmaisella yhteysaluksella Nauvosta päivittäin. Falkö-alukselle (siirryt toiseen palveluun) pitää kuitenkin ilmoittaa, kun haluaa lähteä sen kyytiin.

Vuodenvaihteessa Turun yliopiston tutkijat ja huoltomiehet olivat lomilla. Silloin olin pari päivää saaressa täysin yksin.

Katriina Juva

Pitää suunnitella etukäteen, mitä haluaa syödä. Lähin kauppa on Nauvossa laivamatkan takana.

Katriina Juva

Katriina Juva on tottunut merentutkijana kenttätöihin. Seilissä käytössä on sähköä, vettä ja makuupaikka. Näin ei ole aina ollut. Maitokärryt odottavat seuraavaa reissua.

Ei ole tullut henkiä vastaan. Tähän asti äänet ovat olleet humisevia pattereita, kitiseviä ikkunoita. Rakennukset elävät täällä.

Katriina Juva

Säännöllinen vieras Seilissä on Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitoksen (siirryt toiseen palveluun)johtaja Jari Hänninen. Tutkijat ottavat merestä näytteitä 10 päivän välein. Automaattisen poijun tiedot päivittyvät neljä kertaa vuorokaudessa.

Ennen täytyi porata jäähän reikä näytteidenottoa varten. Viime talvet ovat olleet aiempaa lämpimämpiä.

Jari Hänninen

Katriina Juva on saaressa ainakin helmikuun loppuun, jolloin väitöstyö pitää viedä opinahjoon Saksaan. Siihen asti saa nauttia saaristoluonnosta. Tammikuussa lämmintä oli jopa 9 astetta.

Tuntuu, että syksy on muuttunut suoraan kevääksi. Vuodenvaihteessa vieraani löysivät metsästä suppilovahveroita.

Katriina Juva

Tekijät

Minna Rosvall

Julkaistu 8.2.