Kokosimme vastaukset keskeisiin kysymyksiin: Miksi maailma pelkää uutta koronavirusta? Kertooko Kiina totuuden taudista?

Ainakin 26 ihmistä on kuollut Kiinassa leviävään koronavirukseen. Lisäksi sadat ovat saaneet tartunnan.

koronavirus
Matkustajia saapumassa Guangzhousta, Kiinasta  Ninoy Aquinon kansainväliselle lentokentälle 22. tammikuuta.
WHO ei ole asettanut matkustusrajoituksia uuden koronaviruksen vuoksi. Kuvassa on matkustajia, jotka saapuivat Kiinasta Manilan kansainväliselle lentokentälle keskiviikkona. Mark R. Cristino / EPA

Jo lähes 800 henkilöä on sairastunut uuteen koronavirukseen, kertovat Kiinan viranomaiset. Suurin osa sairastuneista on Kiinassa, mutta yksittäistapauksia on todettu myös esimerkiksi Yhdysvalloissa, Thaimaassa ja Japanissa. Myös Ivalossa tutkitaan kahta tautiepäilyä.

Maailman terveysjärjestö WHO ilmoitti torstaina, ettei se ainakaan vielä julista virusta kansainväliseksi uhaksi kansanterveydelle.

Kokosimme tähän juttuun seitsemän keskeistä kysymystä ja vastausta viruksesta, joka on ollut paljon otsikoissa.

1. Mitä tiedämme viruksesta?

Kiinan Wuhanissa todettiin joulukuun lopussa keuhkokuumetapauksia, joiden aiheuttajaksi paljastui uusi koronavirus.

Monet sairastuneista olivat oleskelleet Wuhanin torilla, jossa myydään eläviä eläimiä. Virus on voinut tarttua ihmiseen eläimestä, mutta varmuutta asiasta ei vielä ole.

Koronaviruksia on monenlaisia. Nyt löydetty on geneettisesti samanlainen kuin vuonna 2003 Kiinasta levinnyt sars-koronavirus. Siihen sairastui noin 8 000 ihmistä, joista vajaa 800 menehtyi.

Virus voi tarttua ihmisestä toiseen kuten influenssa: pisaratartuntana tai kosketuksesta. Leviämisen tehokkuutta ei vielä tunneta tarkasti. Käsienpesu on tehokas keino ehkäistä viruksen leviämistä.

Kartta vahvistetuista tartuntoja ilmoittaneista maista. Maita ovat Kiinan lisäksi, Etelä-Korea, Japani, Taiwan, Thaimaa, Singapore, Yhdysvallat ja Vietnam. Kartan lähde: AFP, Yhdysvaltain tautikeskus, Kiinan kansallinen terveyskomitea
Tanja Ylitalo / Yle

2. Mitä tiedämme sairastuneista?

Sairastuneita on tuoreimman tiedon mukaan 800, joista suurin osa on Kiinassa. Tautiin on kuollut ainakin 26 ihmistä, joista suurin osa on ollut iäkkäitä henkilöitä.

Toisaalta on hyvä muistaa, että myös tavallinen influenssa voi olla hengenvaarallinen.

Kiinassa valmius on nostettu "kriittisimmälle tasolle", sanoo kansallisen terveyskomission johtaja Li Bin.

Kiinan viranomaiset ovat määränneet karanteeniin kaikki epäillyt sairastuneet ja heidän kanssaan tekemisissä olleet. Valtaosa sairastuneista on Wuhanissa, mutta tauti on levinnyt myös muualle Kiinaan.

Sairauden oireita ovat kuume, yskä ja hengenahdistus.

3. Miksi viruksesta on noussut kohu?

Uudet koronavirustapaukset palauttavat ikävällä tavalla mieleen vajaan 20 vuoden takaisen sars-epidemian. Sekin alkoi Kiinasta, mutta Kiinan viranomaiset yrittivät alkuun salata epidemian.

Hidastelu koitui monen sairastuneen kohtaloksi ja oli osasyy siihen, että virus levisi ympäri maailman. Kiinan toiminta aiheutti kansainvälisen protestiaallon.

Sarsin jälkeen Kiina on satsannut voimakkaasti terveydenhuoltoon.

Indonesian terveysviranomaiset mittaavat saapuvien matkustajien lämpötilaa  Soekarno-Hattan kansainvälisellä lentokentällä 22. tammikuuta.
Indonesiassa terveydenhoitohenkilökunta mittasi keskiviikkona saapuvien matkustajien ruumiinlämpöä Jakartan kansainvälisellä lentokentällä.Mast Irham / EPA

4. Voinko luottaa siihen, että Kiina kertoo nyt totuuden?

Ylen Aasian-kirjeenvaihtajan Jenny Matikaisen mukaan viranomaisten toiminta näyttää erilaiselta kuin sarsin aikaan. Mikään ei tällä hetkellä viittaa siihen, että Kiina olisi pimittänyt tietoja tai valehdellut uuteen koronavirukseen liittyen.

– Ylemmän tason keskusviranomaiset ovat varoitelleet paikallisviranomaisia, että kaikesta salailusta rangaistaan. Toisaalta tiedetään, että pääkaupungissa määrätään yhtä ja maakunnissa tehdään toista, Matikainen sanoi keskiviikon Ykkösaamussa.

Positiivista on, että Kiinan media uutisoi tapahtumista ja aiheesta keskustellaan myös verkossa. Matikainen muistuttaa, että Kiina kuitenkin yleensä jakaa tietojaan harkitusti.

5. Entä jos WHO julistaa globaalin kansanterveysuhan?

WHO pohti keskiviikon ja torstain kokouksissaan, pitäisikö sen luokitella koronavirus kansainväliseksi kansanterveysuhaksi. WHO päätti, ettei luokittelulle ole toistaiseksi perusteita. Yleensä luokittelu on tehty vain vakavien tartuntatautien kuten sikainfluenssan ja ebolan yhteydessä.

Luokittelu ei tarkoittaisi sitä, että tilanne on katastrofaalinen, mutta se antaisi WHO:lle mahdollisuuden käyttää voimavaroja ja rahaa koronaviruksen torjuntaan.

– Esimerkiksi polio julistettiin joitakin vuosia sitten tällaiseksi kansanterveysuhaksi. Ei ehkä ajateltu, että se leviäisi maailmanlaajuiseksi uhaksi, mutta haluttiin varmistaa, että polion viimeistenkin tapausten hävittämiseen riittää resursseja, THL:n infektiotautien torjunta ja rokotukset -yksikön päällikkö Taneli Puumalainen kertoi keskiviikon Ykkösaamussa.

Kartta liikkumisrajoituksista ilmoittaneista kaupungeista Hubein maakunnassa. Kaupunkeja ovat muun muassa Wuhan, Jingzhou, Huangshi, Qianjiang, Xiantao, Chibi, Ezhou, Huanggang ja Lichuan. Kartan lähde: AFP, Kiinan kansallinen terveyskomitea
Useat kaupungit Hubein maakunnassa ovat ilmoittaneet liikkumisrajoituksista taudin leviämisen estämiseksi.Tanja Ylitalo / Yle

6. Mitä Kiinassa tehdään viruksen pysäyttämiseksi?

Kiina viettää uutta vuotta lauantaina, ja uuden koronaviruksen pelätään leviävän juhlaan liittyvän matkailun myötä. Sen vuoksi Kiinan terveysviranomaiset ovat suositelleet välttämään matkustamista Wuhaniin ja sieltä pois. Yhteensä kymmenessä kiinalaiskaupungissa on nyt matkustusrajoituksia.

– Junalipuista Wuhaniin on luvattu rahat takaisin. Suurimmat lentoyhtiöt ovat sanoneet, että matkan Wuhaniin voi peruuttaa ilman kuluja, Ylen Aasian-kirjeenvaihtaja Jenny Matikainen kuvaili keskiviikkona.

Käytännössä miljoonakaupunki Wuhanin eristäminen on kuitenkin vaikeaa.

Kiinalaisia poliiseja partioimassa Hongqiaon juna-asemalla.
Viranomaiset ovat kehottaneet välttämään Wuhaniin matkustamista. Kiinalaisia poliiseja partioimassa Hongqiaon juna-asemalla.Lu Hongjie / EPA

Riski sairastumiseen kasvaa tilaisuuksissa, joissa on paljon ihmisiä. Matikainen kertoo uudenvuoden olevan aikaa, jolloin Kiinassa mennään yhdessä elokuviin.

Sen vuoksi useissa kaupungeissa on suljettu myös julkisia tiloja, joissa ihmisillä on tapana viettää aikaa. Esimerkiksi Shanghai päätti vastikään sulkea Disneylandin varotoimenpiteenä.

Kiinan terveysviranomaiset ovat kehottaneet (siirryt toiseen palveluun) laittamaan epäillyt taudinkantajat karanteeniin.

7. Kiinasta lennetään paljon Suomeen. Onko se riski?

On totta, että Suomen ja Kiinan välillä on paljon lentoyhteyksiä. Suomesta ei kuitenkaan lennetä suoraan Wuhaniin. Toistaiseksi WHO ei myöskään ole suositellut liikkumisen ja matkustamisen rajoituksia ihmisille, eläimille tai tavaroille.

Kuitenkin joillain Intian, Nigerian, Japanin ja Yhdysvaltojen lentokentillä mitataan jo varotoimena maahansaapuvien matkustajien kuume. Puumalainen suosittelee matkailijoita käyttämään tervettä järkeä.

– Matkoilla pestään käsiä, vältetään eläimiä ja toreja, joissa myydään siipikarjaa ja tuoretuotteita. Jos lähipiirissä on yskivä ihminen, kannattaa kääntyä toiseen suuntaan, Puumalainen ohjeistaa.

Markkinoille nyt jylläävä koronavirus on kuitenkin riski. Maailman pörssit ovat lähteneet laskuun, ja etunenässä kärsii matkailuala. Esimerkiksi Aasian reiteistä riippuvaisen Finnairin kurssi on ollut viime päivinä laskussa.

Juttuun on päivitetty 24.1. tuoreimmat luvut ja tiedot.

Lisää aiheesta:

Pitääkö uudesta koronaviruksesta olla huolissaan? Maailman terveysjärjestö kertoo kello 20 –seuraa lähetystä Ylestä

Kiinassa jo yhdeksän koronavirukseen kuollutta, sairastuneita vahvistettu yli 400

Voiko Wuhanin koronavirus levitä Suomeen? THL:n johtava asiantuntija: "Ei syytä radikaaleihin toimenpiteisiin"

Yhdysvalloissa havaittiin ensimmäinen Wuhanin koronavirukseen sairastunut

Lähteet: Reuters, AP, AFP