Se, että pelaa paljon, ei ole välttämättä ongelma, sanoo tutkija ja toivoo kaikkien haastavan omat käsitykset pelaamisesta

Pelikasvatuksen tutkija Mikko Meriläinen painottaa tuoreessa väitöskirjassaan avointa suhtautumista pelaamiseen ja pelikulttuuriin.

Videopelaaminen
SJ Gaming -joukkueen Tuomas Louhimaa pelaa Counter Strike -peliä.
Keskustelu digitaalisista peleistä on viime vuosina muuttunut tutkija Mikko Meriläisen mukaan suopeammaksi. Paniikkihakuisuuden sijaan nykyään kuulla yhä enemmän myös nuoria pelaajia.Marko Väänänen / Yle

Digitaaliset pelit ovat arkipäivää suurimmalle osalle suomalaisista. Tilastokeskuksen vuosi sitten julkaiseman tilaston mukaan yli puolet suomalaisista pelaa digitaalisia pelejä ainakin kerran vuodessa. Reilut 40 prosenttia suomalaisista pelaa tietokone-, konsoli- tai mobiilipelejä vähintään kerran kuussa.

Pelaamisesta on vuosien saatossa tullut koko kansan ajanvietettä, mutta pelaamisesta keskustelu on yhä paikoin jumiutunut puolesta ja vastaan -väittelyksi. Näin käy etenkin silloin, kun esille nousevat pelihaitat.

Pelikasvatuksen tutkijan Mikko Meriläisen mukaan ongelmista keskusteltaessa usein unohdetaan, kuinka monimutkaisesta kokonaisuudesta on kyse. Sen sijaan pelaamisesta huolissaan olevat tahot dramatisoivat puhumalla addiktiosta samalla kun osa pelaajista ei suostu näkemään mitään haittoja harrastuksessaan.

– Keskustelussa ei nähdä sitä, että me voidaan varsin hyvin suhtautua pelaamiseen myönteisesti, mutta kuitenkin pyrkiä ehkäisemään pelihaittoja. Pelihaittojen ehkäisy on myös myönteisen, kestävän pelikulttuurin rakentamista, Tampereen yliopistossa tutkijana työskentelevä Meriläinen sanoo.

Meriläinen pohtii paremman pelikulttuurin rakentamissa tuoreessa väitöskirjassaan, Kohti pelisivistystä. Yli 3 000 nuoren vastauksiin perustuva tutkimus piirtää kuvan monimuotoisesta ilmiöstä, jonka mukanaan tuomiin haasteisiin ei ole vain yhtä ratkaisua.

Pelihaitat korostuvat, jos taustalla on huonovointisuutta

Meriläinen keskittyy väitöskirjassaan 13–30-vuotiaiden suomalaisten pelaamisen. Yleisesti tarkasteltuna pelaaminen ei ole riski suomalaisnuorille, vaikka yksilötasolla voi esiintyä huomattaviakin haittoja.

Usein pelaaminen on nuorelle hauskaa ja viihdyttävää ajanvietettä. Joillekin pelaaminen toimii stressin lievittäjänä kuormittavan arjen keskellä.

Osa nuorista taas hakee peleistä hetkellistä helpotusta pahaan oloonsa. Tämä ryhmä on Meriläisen mukaan suurimmassa riskissä pelihaittojen suhteen.

– Pelihaitat korostuvat pelaajilla, joilla on taustalla jo valmiiksi huonovointisuutta, jota he yrittävät hoitaa pelaamisella, Meriläinen kertoo.

Yksinäisyys, masennus tai vanhempien ero saattaa muuttaa myös pelaamisen ongelmalliseksi. Tällöin pelaaminen voi alkaa vaikuttaa ihmissuhteisiin, mikä pahentaa tilannetta entisestään.

Enemmän pelaavilla nuorilla esiintyy enemmän pelihaittoja, mutta pelkkä pelaamisen määrä ei Meriläisen mukaan selitä ongelmien ilmenemistä.

Meriläinen muistuttaa, että kaikki pelihaitat eivät ole henkisiä. Yleisimmät haitat ovat samoja, joista kärsivät toimistotyöntekijät, eli niska- ja hartiakipuja, väsyneitä ranteita ja silmiä sekä päänsärkyä.

Tämä lisäksi pelihaitoiksi lasketaan syrjintä, häirintä ja muunlainen asiaton käytös verkkopeleissä.

Pelikasvatus vaatii kiinnostusta, empatiaa ja nuoren kuuntelemista

Viime vuosina pelihaitoista on puhuttu paljon mediassa niin Suomessa kuin maailmalla (siirryt toiseen palveluun). Tämä keskustelu ei ole mennyt ohi nuorilta, jotka Meriläisen mukaan ovat hyvin kartalla tilanteesta. Nuoret osaavat tunnistaa, kun pelaaminen on mennyt liian pitkäksi.

– Nuoret pyrkivät itse ehkäisemään näitä haittoja eri tavoilla, esimerkiksi tarkastelemalla omaa pelaamistaan, pitämällä taukoja, huolehtimalla liikunnasta ja syömällä terveellisemmin, Meriläinen listaa.

Myös nykyvanhemmat ymmärtävät pelaamiseen liittyviä asioita aikaisempia sukupolvia paremmin. Tähän auttavat vanhempien omat pelikokemukset. Meriläinen muistuttaa, että suurin pelaajaryhmä ovat aikuiset. Aktiivipelaajien mediaani-ikä on 35 vuotta.

– Jos olet itse harrastanut pelaamista pitkään ja sinulla on kattava kokemus siitä, niin todennäköisesti pelaamiseen liittyvien kysymysten käsittely on helpompaa, Meriläinen pohtii.

Kaiken keskiössä on kiinnostuminen nuoren asioista. Meriläinen kannustaa vanhempia kyselemään lapsiltaan heidän suosikkipeleistään – mitä niissä tehdään, mikä niissä kiinnostaa, kenen kanssa peliä pelataan. Jos vastauksen saaminen on vaikeaa, tietoa voi aina hakea netistä.

– Tämä ei vaadi valtavia ihmetekoja, vaan avointa mieltä ja kiinnostusta. Riittää, että vanhempi miettii, miten näihin peleihin suhtautuu ja mihin omat käsitykset perustuu.

Mikko Meriläinen väittelee lauantaina 25.1. Helsingin yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa aiheesta “Kohti pelisivistystä - Nuorten digitaalinen pelaaminen ja pelihaitat kotien kasvatuskysymyksenä”.