1. yle.fi
  2. Uutiset

Kolme POP-pankkia aikoo sulautua yhteen

POP Pankki Pohjanmaa, POP Pankki Sievi ja POP Pankki Tiistenjoki suunnittelevat yhdistyvänsä. Lopulliset päätökset tehdään keväällä osuuskunnissa.

Paikallisosuuspankit
POP Pankin kyltti.
Jyrki Ojala / Yle

Kolme pohjalaista paikallisosuuspankkia aikoo yhdistyä. POP Pankki Pohjanmaa, POP Pankki Sievi ja POP Pankki Tiistenjoki aikovat sulautua syksyllä. Toteutuessaan pankista kasvaisi 10 konttorin kokoinen, taseeltaan lähes 700 miljoonan euron pankki.

Toteutuminen vaatii vielä hallitusten esityksen käsittelemisen maaliskuussa osuuskunnissa. Pankkien toimitusjohtajat näkevät, että yhdistymisessä on kyse palvelujen ja jatkuvuuden turvaamisesta.

– Tiistenjoen pankilla on pitkä, 115-vuotinen historia takanaan. Myös pankkien on elettävä ajassa ja mietittävä, miten palveluiden jatkuvuus varmistetaan tulevaisuudessakin, summaa POP Pankki Tiistenjoen toimitusjohtaja Päivi Peurala.

– Fuusiolla on usein kielteinen kaiku, mutta tässä tapauksessa yhdistyminen olisi vapaaehtoinen järkiliitto, sanoo puolestaan POP Pankki Pohjanmaan toimitusjohtaja Hanna Linna.

Pankit vakuuttavat, että yhdistyminen ei vaikuta konttorien tai työntekijöiden määrään.

Lue seuraavaksi