Tutkimuslaitokset: Maailmantaloudessa on piristymisen merkkejä – onko pahin jo ohi Suomessa?

Vaikka viime aikoina on totuttu kuulemaan uutisia huonontuneista talousnäkymistä, globaalissa talouskasvussa on myös elpymisen merkkejä. Jos hyvät merkit pitävät paikkansa, pitäisi sen tuntua melko pian myös Suomessa.

talouskasvu
Meklareita New Yorkin pörssissä.
Yhdysvalloissa pörssikurssit ovat nousseet alkuvuonna jopa ennätyksiin. Samalla asiantuntijat varoittavat pörssikuplan vaarasta. Justin Lane / EPA

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on reivannut hieman alaspäin arviotaan talouskasvusta tuoreessa suhdannekatsauksessaan. Tälle ja ensi vuodelle se alensi kasvuennustettaan prosentin kymmenyksellä ja vuodelle 2021 kahdella kymmenyksellä edellisestä ennusteestaan.

Tälle vuodelle IMF ennustaa maailmantalouden kasvuksi 3,3 prosenttia. Muiden kansainvälisten järjestöjen ennusteet ovat varovaisempia, kuten oheisesta grafiikasta ilmenee.

EU:n kasvuksi IMF ennakoi ensi vuonna 1,3 prosenttia. Valtiovarainministeriö puolestaan ennakoi Suomen talouskasvuksi tänä vuonna tasan prosentin.

Samaan aikaan IMF (siirryt toiseen palveluun) kuitenkin kertoo pienestä piristymisestä kansainvälisessä taloudessa. Se näkee merkkejä verkkaisesta elpymisestä ja kasvun vakiintumisesta, vaikkakin hieman aiempaa alhaisemmalle tasolle.

Kansainvälisessä kaupassa kuten autokaupassa ja teollisuustuotannossa on merkkejä pienoisesta noususta.

Tilastografiikka maailmantalouden kasvuennusteista
Statista infographics, Harri Vähäkangas / Yle

Yle kysyi kolmen usomalaisen taloustutkimuslaitoksen ennustepäälliköiltä, alkaako maailmantaloudessa jo näkyä piristymisen merkkejä? Ja miten se tuntuu Suomen talouskasvussa? Lisäksi kysyimme, mitkä ovat tällä hetkellä merkittävimmät epävarmuustekijät talouskasvun kannalta?

1. Onko maailman talouskasvussa piristymisen merkkejä?

Palkansaajien tutkimuslaitoksen ennustepäällikkö Ilkka Kiema näkee maailmantaloudessa varovaisia merkkejä piristymisestä.

– Esimerkiksi jotkut tärkeät luottamusindikaattorit näyttävät nyt euroalueelle parempia lukemia. Äskettäin tuli IMF:n ennuste, joka ei ole parannus edellisestä vastaavasta ennusteesta, mutta viittaa siihen, että maailman talouskasvu on kuluvaan vuoteen verrattuna hitaasti kiihtymään päin. Näin myös euroalueella, vaikka kasvu onkin maltillista.

Euroopan kannalta tärkeintä on, että pahin kauhuskenaario Britannian brexitistä jäi toteutumatta. Tosin vielä ei tiedetä, solmitaanko EU:n ja Britannian välinen kauppasopimus ajallaan, joten ensi vuoden alussa edessä voi kuitenkin olla sekasorto, Kiema pohtii.

Ilkka Kiema
Palkansaajien tutkimuslaitoksen ennustepäällikkö Ilkka Kiema varoittaa, että arvopaperien hintojen voimakas nousu sisältää myös riskejä. Lehtikuva

– Ensimmäisiä merkkejä alkaa näkyä. Ei vielä kovin vahvoja, mutta muutamat odotuksia mittaavat kyselyt näyttävät positiivisemmilta. Positiiviset merkit tulevat lähinnä Kiinasta. Ulkomaankauppa ja ennen muuta tuonti Kiinaan on ollut kasvussa ja samalla Kiinan teollisuustuotanto näyttää piristymisen merkkejä, arvioi Pellervon taloustutkimuksen (PTT) ennustepäällikkö Janne Huovari.

Kiinan tuonnin piristyminen olisi tärkeää eritoten Suomen metsäteollisuudelle, jolle Kiina on tärkeä sellun vientimarkkina.

Huovarin mukaan Euroopassa talouden laskusuunta näyttää pysähtyneen, Saksankin teollisuudessa, joka laski kaikkein eniten viime vuonna.

Janne Huovari
Ennustepäällikkö Janne Huovari PTT:stä sanoo, että pahin tilanne Suomen taloudessa oli vuosi sitten. Jari Kovalainen / Yle

– Kyllä joitakin piristymien merkkejä on. Ennen kaikkea Yhdysvaltojen ja Kiinan välisen kauppasodan lientyminen ja jonkinlainen välirauha on yksi positiivinen merkki, sanoo ennustepäällikkö Markku Lehmus Elinkeinoelämän Tutkimuslaitoksesta.

Kyse on ennen kaikkea välirauhasta ja nähtäväksi jää, millaisia politiikkatoimia kauppasodassa tulee jatkossa.

Eurooppaa koskettaa se, että Britannian EU-eroon liittyvä epävarmuus on hieman lientynyt, vaikka se ei ole kokonaan poistunut.

2. Mistä nämä positiiviset signaalit maailmantaloudessa johtuvat, ja näkyykö tämä jotenkin reaalitaloudessa?

- Ainakin siinä, että luottamusindikaattoreissa on pientä kohenemista. Se on hyvä merkki, koska luottamusindikaattorit tapaavat ennakoida talouden kehitystä, Etlan Lehmus sanoo.

- Pörsseissä on myös ollut optimismia ja pörssikurssit ovat nousseet. Jonkinlaista positiivista virettähän sekin luo.

Lehmus huomauttaa, että pohjakosketus on kenties ehkä saavutettu, mutta selvää se ei ole. On joitakin merkkejä siitä, että lievä käänne parempaan on ehkä tulossa, mutta se on vielä niin heiveröinen, ettei sitä voi pitää varmana. Hän varoittaa, että myös käänne huonompaan suuntaan on yhä mahdollinen.

Markku Lehmus
Ennustepäällikkö Markku Lehmuksen mukaan maailmantaloudessa on kenties pohjakosketus saavutettu, mutta selvää se ei ole. Käänne huonompaankin on mahdollinen. ETLA

- Negatiivisia asioita, jotka vaikuttivat viime vuoden heikkoon kehitykseen, olivat brexitin aiheuttama epävarmuus ja Kiinan ja Yhdysvaltain kauppasodan epävarmuus. Ne ovat lieventyneet, vaikka eivät ole kokonaan poistuneet, PTT:n Huovari kuvailee.

Hän huomauttaa lisäksi, että keskuspankkien rahapolitiikka kääntyi uudestaan löysempään suuntaan ja julkisten varojen käyttö kasvoi monessa maassa.

Hieman valoisampien näkymien taustalla on useita syitä, vaikka epävarmuutta vielä riittääkin.

– Jotkut pahimmat skenaariot näyttävät jäävän toteutumatta. Tärkeimmät keskuspankit näyttäisivät välttävän koronnostoja ja alhaisten korkojen aika jatkuu. Lisäksi Yhdysvaltain ja Kiinan välistä kauppasotaa yritetään sovitella, koska Trump yrittää varmistaa uudelleenvalintansa, mikä luultavasti johtaa elvyttävään politiikkaan, sanoo Palkansaajien Kiema.

3. Mitä tämä tarkoittaa Suomen talouskasvulle?

Maailmankaupan hienoinen piristyminen on tärkeätä Suomen kaltaiselle pienelle, viennistä riippuvaiselle taloudelle. Tosin tämän perusteella ei voi vielä ennustaa mitään erityistä kasvupyrähdystä, sillä Suomen viennillä näyttäisi menevän kuluvana vuonna yllättävän hyvin verrattuna siihen, kuinka heikosti tärkeimmissä vientimaissa näyttäisi menevän, Kiema ennakoi.

Hän kuvailee, että lyhyellä tähtäimellä pohjakosketus maailmantalouden kehityksessä on ohitettu.

PTT:n Huovarin mukaan pahin tilanne Suomessa oli vuosi sitten vuodenvaihteessa.

– Suomen talous oli yllättävän hyvässä kasvussa jo viime vuoden loppupuolella. Meillä pahin tilanne oli vuosi sitten vuodenvaihteessa. Sen jälkeen talous on jo piristynyt. Suomen vienti elää siitä, että maailmantaloudessa on kysyntää ja erityisesti, jos Kiinan kysyntä piristyisi se olisi Suomelle hyväksi. Metsäteollisuuden tuotanto on laskenut, ja sen kasvu on tullut nimenomaan Kiinasta, PTT:n Huovari sanoo.

– Jos epävarmuus maailmantaloudessa vähenee, yritykset uskaltavat investoida ja se hyödyttää investointitavaroita tuottavaa vientiteolllisuutta, Etlan Lehmus kuvailee.

Suomessa pitäisi näkyä melko pian, jos positiiviset indikaattorit alkavat toteutua, hän arvioi.

- Kyllä niitä pitäisi alkaa näkyä pian vuoden alussa myös Suomessa. Vielä niitä ei ole kovin paljon Suomen teollisuudessa näkynyt, pikemminkin luottamus osoittaa yhä alaspäin, Etlan Lehmus sanoo.

4. Mitkä ovat merkittävimmät epävarmuustekijät, jotka varjostavat talouskasvua?

Talouden kasvua varjostavat kuitenkin vielä brexitiin liittyvät seikat ja Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ajama kauppapolitiikka.

EU:n ja Britannian neuvottelut tulevasta kauppasopimuksesta on kirjoittamaton luku.

– Suomalaisten kannalta on huonoa, jos vuoden kuluttua Iso-Britannian rajoilla vallitsee sekasorto, Palkansaajien tutkimuslaitoksen Kiema sanoo.

Hänen mukaansa epävarmuuksiin lukeutuu myös presidentti Trumpin arvaamaton politiikka ja hänen seuraavat siirtonsa kauppapolitiikassa.

– Vaikka kauppasotaa Kiinan kanssa sovitellaan, on täysin mahdollista, että Trump innostuu rajoittamaan Euroopan autoteollisuuden vientiä Yhdysvaltoihin.

Globaalille taloudelle tärkeästä Kiinasta Kiema toteaa, että sen talouden arviointi on iso ongelma, koska Kiinan talousluvut ovat epäluotettavia ja talouskasvu noudattaa viisivuotissuunnitelman lukuja. Hän huomauttaa, että Kiinan talouskasvu hidastuu osittain siitä syystä, että jättivaltion kasvu on perustunut kehittyneempien maiden jäljittelyyn, eikä se voi jatkua loputtomiin.

Kiema muistuttaa myös, että vaikka finanssipoliittista elvytystä Euroopassa on rajoitettu, keskuspankit Euroopassa ja muualla ovat pumpanneet talouteen rahaa, ja siitä on seurannut arvopaperien hintojen voimakas nousu.

 Kristalina Georgieva
IMF:n pääjohtaja Kristalina Georgieva on varoittanut osakemarkkinoiden mahdollisesta kuplasta. Ian Langsdon / EPA

Hän on samaa mieltä kuin IMF:n pääjohtaja Kristalina Georgieva, että pörssikurssien voimakas nousu voi tuoda mukanaan myös pörssikurssien romahduksen, jos osakekursseissa on liikaa ilmaa.

Georgieva (siirryt toiseen palveluun) on kuvaillut alkanutta vuosikymmentä kasvavan epävarmuuden vuosikymmeneksi. Hän varoitti puheessaan Washingtonissa kasvavista tuloeroista valtioiden sisällä, jolloin yhä pienempi osa ihmisistä omistaa yhä suuremman osa varallisuudesta. Pääjohtaja nosti esimerkiksi Britannian, jossa varakas kymmenes väestöstä omistaa yhtä paljon varallisuutta kuin vähävarainen 50 prosenttia väestöstä.

Tämä muistuttaa aikaa ennen vuoden 1929 suurta pörssiromahdusta ja lamaa, hän totesi Yhdysvalloissa pitämässään puheessa.

Palkansaajien Ilkka Kieman mukaan edessä voi olla vielä monenlaisia yllätyksiä, kun taloudessa eletään näin poikkeuksellisia aikoja.

– Tilanne on hyvin ennakoimaton muutenkin, koska näin alhaisten korkojen aikakautta ei ole koskaan aikaisemmin ollut. Ei ole historiallista kokemusta siitä, millaisia seurauksia tällä on, Kiema huomauttaa.

Poliittiset riskit ovat tuntuvat, arvioi PTT:n Janne Huovari.

– Kiinan ja Yhdysvaltojen välille saatiin [kauppasodassa] vasta ensimmäisen vaiheen sopimus. Lisäksi riskiä on siitä, kääntyykö Yhdysvalloissa huomio Eurooppaan, ja mitä tapahtuu EU:n ja Yhdysvaltain välisissä nukkuvissa kauppakiistoissa.

Riskeihin hän laskee myös ”epätavallisen rahapolitiikan”, jolloin korot ovat nollassa tai sen alapuolella. Tämä tuo kuplan mahdollisuuden finanssimarkkinoille, jossa pörssikurssit ja varallisuusarvojen hinnat ovat korkealla, kun markkinoilla on paljon rahaa.

– Ja kuplan vaara on silloin olemassa, Huovari summaa.

Etlan Lehmus nostaa esiin kauppasodan globaalin talouden merkittävimpänä epävarmuustekijänä.

– Kyllä ne edelleen liittyvät kauppasotaan, eikä ole selvää miten välirauha Yhdysvaltojen ja Kiinan välillä kestää. Toinen isompi ja tärkeämpi asia Suomelle ja Euroopalle on se, mitä tapahtuu Yhdysvaltojen ja EU:n välillä.

Lehmus pitää myös mahdollisena, että presidentti Trump kohdistaa kauppasotansa ja kauppapoliittiset toimensa seuraavaksi EU:hun.

– Se on erittäin haitallinen asia myös Suomen taloudelle, jos näin käy. Siihen liittyy suurta epävarmuutta.