Teini-ikäiset pojat esittivät poliisia Kirkkonummella – asensivat siniset ja punaiset vilkut isän autoon

Tapausta tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena, virkavallan anastuksena, kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta ja moottoriajoneuvon käyttövarkautena.

Kirkkonummi
Poliisiauto.
Pojat olivat onnistuneet pysäyttämään sivullisen autoilijan noin puoli kahdentoista aikaan yöllä. Tiina Jutila / Yle

Kolme teini-ikäistä poikaa esiintyi liikennepoliiseina Kirkkonummen Veikkolassa tiistai-iltana. He olivat asentaneet yhden pojan isän autoon siniset ja punaiset vilkut, joita käyttämällä he saivat auton näyttämään siviilimalliselta poliisiautolta.

Länsi-Uudenmaan poliisi kertoo, että pojat olivat onnistuneet pysäyttämään sivullisen autoilijan noin puoli kahdentoista aikaan yöllä.

Pojat nähtyään autoilija oli kuitenkin pian tajunnut, ettei kyseessä ollut oikea poliisiauto. Autoilija oli seurannut karkuun lähteneitä poikia, muttei uskaltanut ajaa yhtä kovaa.

Paikalle hälytetty poliisipartio löysi valepoliisiauton ja kääntyi sen perään, jolloin auto kaasutti karkuun. Karkuun ajaneet kuitenkin pysähtyivät, hylkäsivät auton ja juoksivat metsään. Hetken päästä poliisi tavoitti kuljettajana toimineen teinin.

Auton kuljettajana toimineella nuorella miehellä oli ainoastaan kevytmoottoripyörän kuljettamiseen oikeuttava ajokortti. Hän kertoi, että oli ottanut auton ilman omistajan lupaa. Hän pääsi poliisin suojiin yöksi.

Tämän jälkeen karkuteille jääneet kaverit soittivat hätäkeskukseen. He yrittivät peittää tekoaan ilmoittamalla, että kyseisen auto olisi anastettu Veikkolasta aiemmin.

Tapausta tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena, virkavallan anastuksena, kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta ja moottoriajoneuvon käyttövarkautena. Tapauksesta on tehty myös lastensuojeluilmoitus.