1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Koulu- ja työmatkat

Kokeiluna alkaneesta bussilinjasta tuli monen työmatkalaisen jokapäiväinen kulkuväline – Runsor Expressin jatko on vielä epävarma Vaasassa

Vaasan sisäisessä työmatkaliikenteessä pari vuotta ollut Runsor Express helpottaa osaltaan liikenteen solmukohtien ruuhkia.

Koulu- ja työmatkat
bussin kuljettaja ajaa bussia ruuhkassa
Runsor Express -työmatkalinja alkoi muutaman kuukauden kokeiluna talvella 2018. Tällä tietoa se ajaa kevään 2020 ajan. Jarkko Heikkinen / Yle

Matka Västervikistä ja Gerbystä Runsorin teollisuus- ja toimistoalueelle Vaasassa kulkee pitkin ruuhkaista Alskatintietä ja Yhdystietä.

Aamuisin työhönmenoaikaan autot matelevat tai seisovat Alskatintiellä, päivästä, kuukaudesta ja vuodesta toiseen.

Västervikissa asuva Marko Kristola on kulkenut töissä Runsorissa omalla autolla 15 vuotta.

Työmatkaliikenteeseen perustetun Runsor Expressin käyttäjäksi hän siirtyi syksyllä elo-syyskuun vaihteessa.

– Aamuliikenne on tullut hyvin tutuksi auton ratissa. Hämmästyin itsekin, kuinka mukavaa tämä matkustaminen bussin kyydissä onkaan. Minun motiivini oli ihan puhtaasti mukavuudenhalu ja mukavuus se varsinainen syy, miksi jäin tähän bussikyytiin koukkuun, Marko Kristola sanoo.

Kristolan mukaan työmatkalinja oli kuin hänelle tehty.

– Olen viettänyt näissä ruuhkissa paljon aikaa ja tiedän mitä se on. Se on miinusmerkkistä aikaa, hukkaanheitettyä elämää. Bussimatka on jotakin ihan muuta – tällainen zeniläinen puolituntinen unen ja työpäivän välillä, kun kukaan ei pyydä mitään eikä vaadi mitään, hymyilee Marko Kristola aamulla puoli kahdeksan aikaan hämyisessä ja hiljaisessa pikkubussissa.

linja-autopysäkin merkki
Runsor Express ajaa Västervikistä, Gerbystä ja Isolahdesta Runsoriin.Jarkko Heikkinen / Yle

Työmatkalaiset mukana suunnittelussa

Rubsor Express -busslinja perustettiin talvella 2018 kolmen kuukauden kokeiluksi. Se on kuljettanut työmatkalaisia Västervikistä, Gerbystä ja Isolahdesta Runsorin työpaikoille nyt kahden vuoden ajan.

Idea oli kokeilla nopeaa bussiyhteyttä Vaasan pohjoisista osista Runsorin työpaikka-alueelle.

Matkalla oli laskettu taitettavan 700 yksittäistä matkaa vuorokaudessa. Tavoitteena oli ratkaista liikenneruuhkia ja luoda hyvä vaihtoehto yksityisautoilulle.

– Ajatus työmatkalinjasta lähti alunperin vaasalaisille toteutetusta kuntalaiskyselystä. Sen pohjalta toteutettiin ajatushautomo, missä mietittiin erilaisia toteutettavia kokeiluja Vaasan kaupungille. Siellä heräsi tarve tällaiselle nopealle bussiyhteydelle, kertoo Vaasan kaupungin yleiskaavoittaja Jaakko Löytynoja.

Bussilinjaa suunniteltaessa tarkasteltiin dataa, joka liittyy työmatkaliikenteeseen.

Lisäksi selviteltiin Runsorin alueen työnantajien näkemyksiä ja myös itse matkalaisilta kyseltiin toiveita aikatauluista ja reiteistä. Suunnitteluun osallistui 346 työmatkaajaa.

Kolmen kuukauden kokeilujakson aikana uutta linjaa käytettiin 2467 kertaa. Nyt sen ovat löytäneet myös alueella sijaitsevan Yrkes Akademin opiskelijat.

– Olemme saaneet paljon palautetta siitä, miten reittejä ja pysäkkejä valitaan. Käyttäjät ovat ottaneet tämän linja hyvin vastaan ja käyttäjämäärät ovat lisääntyneet koko ajan. Uuden linjan lanseeraaminen kestää yleensä vuodesta kahteen, Löytynoja sanoo.

Jatko harkinnassa

Runsor Express -työmatkalinja on kokeilu ja se jatkuu kevään 2020 loppuun.

Linjan jatko ei ole vielä varmaa, mutta reitille mietitään kuitenkin samanaikaisesti jatkokehittelyä.

ABB:n ja Strömberg Parkin työssäkäyntialueet olisi kiinnostavaa liittää reittiin mukaan. Tämä toisi mukanaan myös tarpeen isommalle bussille. Nykyinen auto on 23-paikkainen ja se täyttyy joka aamu työmatkalaisista.

– Runsor Express -kokeilu on inspiroinut joukkoliikennesuunnittelijoita myös muualla Suomessa. Ja tämähän istuu loistavasti myös ilmastostrategiaan; parempi että yksi auto ajaa kuin 23, toteaa Vaasan kaupungin joukkoliikennesuunnittelija Anastassia Backlund.

Mainetta Vaasan työmatkalinja sai marraskuussa Helsigissä, kun vaasalaisia kehittäjiä palkittiin kunta-alan työelämän kehittämisestä. Runsor Express -työmatkalinja valittiin palkittavien kehittämistekojen joukkoon KunTekon Innostavat teot -sarjassa.

Tutun kuljettajan kyydissä

Yksi Runsor Expressin erikoisuuksista on sen kuljettaja.

Sama kuljettaja on vienyt matkalaisia töihin ja kotiin koko kahden vuoden ajan.

Pari matkustajaa huikkaakin bussista lähtiessään, että muistakaa kiittää kuskia, hän on Vaasan paras. Kommentit saavat Anastassia Backlundin hymyilemään.

– Me tykätään tästä. On mukavaa, kun kuljettajakin tuntee matkustajat ja matkustajat tuntevat kuljettajan, joukkoliikennesuunnittelija Anastassia Backlund naurahtaa.

Siihen saakka kunnes jatkosta päätetään, Runsor Express ajaa aamuisin kolmesti Västervikistä Gerbyn ja Isolahden kautta Runsoriin. Matkustajat nousevat bussiin pysäkki toisensa jälkeen tervehtivät kuljettajaa ja istuvat paikoilleen.

Marko Kristola poistuu bussista aloittamaan työpäiväänsä Runsorin pysäkillä.

– Tämä bussimatka on viihtyisä hetki ja koko konsepti kalustoa sekä kuljettajaa myöten erinoaminen, Kristola sanoo.

Lue seuraavaksi