Vuosi 2020, ja naiset saavat yhä pienempää palkkaa kuin miehet – miksi? Se johtuu ikivanhasta sopimuksesta, joka jätti pitkät jäljet

Naisten palkkakuoppaa selitetään usein alojen naisvaltaisuudella ja sillä, ettei rahaa yksinkertaisesti ole. Historiasta löytyy kuitenkin hetki, jolloin palkkasyrjintä kirjattiin suoraan lakiin.

tasa-arvo
Paula Koskinen Sandberg tekee poninhännän itselleen.
Tutkija Paula Koskinen Sandberg uskoo, että kunnat rikkovat tasa-arvolakia maksamalla naisille liian pientä palkkaa.Nella Nuora / Yle

– Eikö 30 markkaa ole naisille vähän liikaa?

Lause on suoraan pääministerin suusta.

Pääministeri oli Juho Kusti Paasikivi ja vuosi 1945. Nykyrahassa 30 markan tuntipalkka tarkoittaisi (siirryt toiseen palveluun) vajaata neljää euroa.

Paasikiven sanat kuulostavat karuilta, mutta myös tutuilta.

Kun kunta-alan työmarkkinaneuvottelut viime viikolla alkoivat, samalla alkoi myös keskustelu naisten palkoista.

Se ajautui nopeasti usein nähtyyn asetelmaan.

Hoitajat vaativat korotusta, että naisvaltaisen alan palkkakuoppa saataisiin kurottua umpeen. Ja työnantaja vastasi, ettei sellaisia rahoja ole.

Mutta miksi naisten pitää vielä 2020-luvulla erikseen pyytää samaa palkkaa kuin miesten?

Paasikivellä oli siihen seitsemän vuosikymmentä sitten selitys.

Sodat olivat ohi ja työntekijöistä kova pula. Palkat ja hinnat uhkasivat karata käsistä.

Siksi istuva hallitus paini palkkasäännöstelyn parissa.

Sotien aikana naisia oli tullut lisää palkkatyöhön. Heitä oli yhä enemmän myös perinteisissä miesten töissä, eli toisin sanoen fyysistä voimaa vaativissa urakkatöissä.

Kysymys siitä, pitikö naisille maksaa samaa palkkaa kuin miehille, oli kuplinut jo pitkään työntekijöitä edustavien ammattiliittojen ja työnantajien välillä.

Nyt nainen saattoi saada vaikkapa 23 markkaa tunnissa samasta työstä, josta mies kuittasi kymmenen markkaa enemmän.

Keskustelua käytiin esimerkiksi siitä, kuinka tehokkaita naiset olivat verrattuna miehiin.

Toisaalta pohdittiin sitä, miten korkeammat palkat vaikuttaisivat halpana pidetyn naisvoiman käyttöön.

Työntekijäleirissä naisille vaadittiin samaa palkka kuin miehille. Työnantajat taas linjasivat, että naisten palkka voisi olla enintään 70 prosenttia miesten tilipussista.

Työnantajan kädenjälki näkyikin työehtosopimuksissa. Esimerkiksi paperiteollisuudessa naisten palkka oli noin 60 prosenttia miesten palkasta.

Metalliteollisuudessa taas paras naispalkka oli noin puolet.

– Oli sellainen ajatus, että vain yksinelävät naiset käyvät töissä, ja jos nainen on naimisissa ja käy töissä, kyllä mies hänet elättää, historioitsija ja dosentti Tapio Bergholm Itä-Suomen yliopistosta sanoo.

Naisia töissä Helsingin Mylly Oy:ssä.
Helsinkiläisessä myllyssä naisten tuntipalkat olivat 1940–luvulla 24–27 markkaa. Miehet saivat samasta työstä 27–35 markkaa tunnissa. Simo Rista / Helsingin kaupunginmuseo

Hallitus halusi saada palkkavaihtelun kuriin ja nuiji sen suoraan lakiin.

Käytännössä virkamiehet laativat palkkataulukon, jossa oli eri palkat miehille ja naisille. Sitä piti noudattaa, kun työehtosopimuksia laadittiin.

Alkuperäinen aikomus oli hyvä, ja se myös toteutui: naisten palkat paranivat.

Kokoomuslainen pääministeri Paasikivi nimittäin äänestettiin kumoon. Hän ajoi naisille pienempää palkkaa.

Uudessa palkkasäännöksessä palkat nousivat 80 prosenttiin miesten palkoista. Se oli paljon enemmän kuin monella alalla siihen aikaan.

Hallituksen iltakoulussa käytiin kesäkuisena iltana vuonna 1945 ajalle tyypillistä keskustelua.

Kun Paasikivi piti 30 markan tuntipalkkaa liioitteluna, hänelle vastattiin työntekijöitä edustavasta SAK:sta, että vaikkapa “laastinkannossa” miehet eivät olleet sen parempia kuin naiset.

Toisaalta pelättiin, että naiset jättäisivät työt, joista maksetaan liian huonosti.

Niin paikoin kävikin. Palkkasäännöksen jälkeen kotiapulaiset lähes hävisivät. Heille oli maksettu lähinnä ruuan ja majoituksen muodossa.

Kun eduskunnassa keskusteltiin uudesta palkkarajasta, vain yksi puolue – SKDL – kummasteli suoraan, miksi naisille ja miehille ei haluttu maksaa samaa palkkaa.

Kokoomuslaiset, maalaisliittolaiset ja sosiaalidemokraatit olivat sen sijaan huolissaan naisten palkankorotuksesta.

Lopulta palkkasäännös osoittautui kuitenkin karhunpalvelukseksi naisille.

Sen myötä palkkasyrjinnästä tuli käytännössä laillista.

Korotukseksi aiotusta 80 prosentista muodostui muutamassa vuodessa naisten palkkakatto. Sukupuolten välinen ero lähti uuteen kasvuun.

Syvin jälki jäi kuitenkin siitä, että laki teki naisten pienemmistä palkoista pysyvän rakenteen työmarkkinoille.

– Se loi sellaisen ymmärryksen, että naisen ja miehen työ on eriarvoista, Bergholm sanoo.

Joillakin aloilla palkkaero jopa palasi, vaikka sopimus samasta palkasta oli jo aiemmin saavutettu.

Näin kävi vaatturialalla, jossa räätälit ja ompelijat valmistivat täsmälleen samoja vaatekappaleita. Takin tai korjauksen hinta oli sama kaikille.

Lain myötä työn hinnan määräsikin tekijän sukupuoli.

Naisten ansioiden osuus miesten ansioista 1939–1947. Prosentuaalinen naisten ansioiden osuus miesten ansioista pysyttelee alle 60 prosentissa, kunnes vuonna 1945 se kohoaa noin 70 prosenttiin. Kahden seuraavan vuoden aikana se kuitenkin laskee noin 65 prosenttiin.
Seppo Suvela / Yle

Palkkasääntely purettiin 1960-luvulla, kun Suomi ratifioi eli hyväksyi kansainvälisen samapalkkaisuussopimuksen.

Se on ihmisoikeussopimus, jonka mukaan naisille ja miehille pitää maksaa samanarvoisesta työstä samaa palkkaa.

Kansainvälisen työjärjestön ILO:n sopimus hyväksyttiin vuonna 1963.

Palkkasyjinnästä tuli laitonta vasta paljon myöhemmin, 1970-luvulla, kun työsopimuslakia muutettiin.

Siihen aikaan naisten palkka otti Bergholmin mukaan myös oikeita harppauksia, kun huonoimpia palkkaluokkia poistettiin kokonaan.

Matalapalkkaisimpien naisten palkat saattoivat jopa kaksinkertaistua.

Kaikki hyvin siis?

Kun tilastoja (siirryt toiseen palveluun) tarkastelee nyt, naisen euro on keskimäärin 84 senttiä.

Seitsemässä vuosikymmenessä Paasikiven aikaisesta minimistä on päästy eteenpäin siis kokonaista 4 senttiä.

Tutkijat ovatkin laskeneet, että tätä tahtia palkkaero kuroutuu Suomessa umpeen ehkä vuonna 2090.

Vauhti ei ole jäänyt huomaamatta ILO:n sopimusta valvovilta elimiltä.

– Suomi saa tasaisin väliajoin huomautuksia naisten ja miesten palkkojen välisistä eroista, sanoo tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaara.

ILO:n asiantuntijakomitea antoi Suomelle kriittistä palautetta (siirryt toiseen palveluun) viimeksi kolme vuotta sitten.

Silloin huomautettiin siitä, etteivät palkkaerot ole vähentyneet vuoden 2011 jälkeen juuri lainkaan.

Naisten ansioiden osuus miesten ansioista ajalta 2010–2016 ja 2018. Naisten ansioiden prosentualinen osuus miesten ansioista nousee hitaasti. Vuonna 2010 luku on 82,8 prosenttia ja vuonna 2018 vastaava luku on 84 prosenttia.
Seppo Suvela / Yle

Vaatimus naisten ja miesten välisestä palkkatasa-arvosta on kirjattu nykyään myös tasa-arvolakiin.

Naispalkkoja tutkinut Paula Koskinen Sandberg kertoo, kuinka lakia yritettiin uudistaa viitisen vuotta sitten.

Lakiin yritettiin kirjata entistä tiukempaa muotoilua siitä, ettei samanarvoisista töistä saisi maksaa erilaista palkkaa.

Pöydällä oli ehdotus, joka olisi vaatinut esimerkiksi kuntia vertaamaan yhtä vaativien töiden palkkoja eri ammattiryhmien ja työehtosopimusten välillä.

Siis niin, että vaikkapa miesinsinöörin ja naissairaanhoitajan palkkaa verrattaisiin keskenään.

Muotoilu kuitenkin vesitettiin. Sitä vastustivat erityisesti työryhmässä istuneet työnantajan edustajat, sanoo Koskinen Sandberg.

– He saivat sen, että työehtosopimusta ei laissa nyt mainita.

Koskinen Sandberg laski kollegojensa kanssa hiljattain, että kunnalla voi tienata samalla koulutuksella hyvin erilaisia summia.

Jäljet näyttävät johtavan sukupuoleen.

Tutkijat vertailivat "Sari Sairaanhoitajaa" ja "Ilkka Insinööriä", joilla molemmilla oli alempi korkeakoulututkinto ja saman verran työvuosia.

Ero oli huima: Ilkka tienasi vuodessa parhaimmillaan lähes 14 000 euroa enemmän kuin Sari.

Rikkovatko kunnat siis tasa-arvolakia?

– Miehillä on kunta-alalla paremmat palkat. Pidän hyvin todennäköisenä, että jos lähdettäisiin kunnolla setvimään, maksetaanko samanarvoisesta työstä samaa palkkaa, niin ei makseta, Koskinen Sandberg sanoo.

Paula Koskinen Sandberg istuu sohvalla ja puhuu puhelimeen.
Tutkija Paula Koskinen Sandberg laski kollegoineen, että kunnat maksavat miehille parempaa palkkaa kuin naisille.Nella Nuora / Yle

Tasa-arvolaki määrää, että naisten ja miesten palkkaeroja pitää myös valvoa. Ja työnantajien pitää tehdä se itse.

Tällä hetkellä valvonta toimii heikosti. Työnantajien palkkaselvityksissä on tasa-arvovaltuutetun mukaan havaittu puutteita.

Niitä kyllä laaditaan, mutta tyypillisesti palkkoja verrataan saman ammattiryhmän sisällä vaikkapa katsomalla, eroavatko naissairaanhoitajan ja miessairaanhoitajan palkat toisistaan.

Silloin todellisen palkkaerot jäävät piiloon työehtosopimusten väliin.

Sari Sairaanhoitajan työehdot määritellään naisvaltaisessa, kuntien yleisessä työehtosopimuksessa. Ilkka Insinööri taas kuuluu teknisten alojen sopimukseen. Siellä valtaosa on miehiä.

Kun kunta-alalla neuvotellaan, silloin väännetään ennen kaikkea naisten palkoista.

Kuntien yli 400 000 työntekijästä valtaosa, 80 prosenttia, on naisia.

Työnantajan perustelut palkankorotuksia vastaan eivät ole Paasikiven ajoista juuri muuttuneet.

Silloinkin pelättiin, että naisten palkat nostaisivat samalla kaikkien muidenkin palkkoja.

Kuntatyönantaja laski viime viikolla nopeasti kalliin hintalapun (siirryt toiseen palveluun) sille, mitä sairaanhoitajien vaatimus palkkakuopan kuromisesta maksaisi, jos se leviäisi koskemaan muita aloja.

Hoitoalan ammattijärjestöt ovat ilmoittaneet tavoittelevansa tänä keväänä nimenomaan palkkatasa-arvoa. He haluavat nostaa palkkojaan 1,8 prosenttiyksikköä muita aloja enemmän kymmenen vuoden ajan.

– Rahaa ei selvästikään ole koskaan. Kuntatyöntantajan mantra on sama. Jos palkkoja nostetaan, maksaahan se. Kaikennäköisiin juttuihin tuntuu kuitenkin olevan varaa, Paula Koskinen Sandberg sanoo.

Sitä on riittänyt esimerkiksi lääkäreille, jotka saivat hiljattain jopa tuhannen euron palkakorotuksen Helsingissä.

Myös varhaiskasvatuksen opettajien palkkoja lopulta nostettiin, kun Yle paljasti kuntien palkkakartellin, ja kansanliike piti sen jälkeen kunnolla meteliä palkkavaatimuksista.

Maailmalta löytyy myös esimerkkejä systemaattisesta naisten palkkojen korjaamisesta. Saksassa päätettiin tehdä roima korotus pelkästään julkisen sektorin palkkoihin.

Koskinen Sandbergin mielestä historian jättämät jäljet olisi Suomessakin aika korjata. Ja siihen pitää myös varata rahaa.

– Tasa-arvolain noudattaminen ei perustu vapaaehtoisuuteen, hän sanoo.

Yritystä on, taas kerran. Istuvan, Sanna Marinin (sd) hallituksen pöydällä odottaan niin sanottu palkkajulkisuuskysymys.

Työnantajien velvollisuus julkistaa työntekijöidensä palkat tekisi syrjivät käytännöt näkyviksi.

– Nyt eriarvoisuudet ovat piilossa ja ihmiset eivät tiedä, mitä missäkin työssä maksetaan ja mihin palkka ja erot perustuvat, Koskinen Sandberg sanoo.

Jutussa on käytetty lähteenä Tapio Bergholmin artikkelia "Suomen säädeltyjen työmarkkinoiden synty: palkkapäätös 19.6.1945" (2005) sekä Paula Koskinen Sandbergin, Satu Ojalan ja Armi Mustomäen artikkelia "Ilkka Insinöörille yli 13 000 euroa Sari Sairaanhoitajaa enemmän? Sukupuolten ansioeron kaventaminen vaatii aktiivista ohjausta" (2019).

Keskustelu on avoinna 27.1. klo 23 asti.