Trump aikoo julkistaa Lähi-idän rauhansuunnitelmansa – tapaamiseen ei ole kutsuttu palestiinalaisia

Palestiinalaiset ovat aikaisemmin torjuneet Trumpin suunnitelmat.

Lähi-itä
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump saapui Miamiin republikaanien kokoukseen.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump saapumassa torstaina Miamiin republikaanien kokoukseen.Saul Loeb / Lehtikuva / AFP

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on aikaisessa julkistaa Lähi-idän rauhansuunnitelmansa ennen tiistaina alkavaa tapaamista Israelin pääministeri Benjamin Netanjahun kanssa.

Presidentti kertoi aikeistaan toimittajille torstaina paikallista aikaa. Toimittajat olivat matkalla presidentin kanssa Floridaan Air Force One -lentokoneella.

– Se on mahtava suunnitelma. Se on suunnitelma, joka todella toimisi, presidentti sanoi.

Palestiinalaiset ovat jo aikaisemmin torjuneet Trumpin suunnitelman, jota ryhdyttiin laatimaan vuonna 2017 ja jonka julkistamista on lykätty useasti.

Palestiinalaishallinto on kieltäytynyt neuvottelemasta Trumpin kanssa sen jälkeen kun hänen hallintonsa tunnusti Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi.

Suunnitelman talousosio jaettiin kesäkuussa. Siinä kaavaillaan 50 miljardin dollarin kansainvälisiä sijoituksia palestiinalaisalueilla ja ympäröiviin arabivaltioihin seuraavan kymmenen vuoden aikana.

Trumpista suunnitelma on palestiinalaisille myönteinen

Trumpin ja Netanjahun tapaamiseen on tulossa myös pääministerin pääkilpailija Benny Gantz. Israelissa valmistaudutaan maaliskuun alussa pidettäviin parlamenttivaaleihin.

– Molemmat ehdokkaat ovat tulossa, ennenkuulumatonta, Trump sanoi.

Aikaisemmin kerrottiin, että tapaamisessa oli tarkoitus keskustella rauhansuunnitelmasta.

Palestiinalaishallinnon edustajia ei ole tapaamiseen kutsuttu, ja palestiinalaiset päättivät olla hyväksymättä Yhdysvaltain isännöimää tapaamista.

Kun Trumpilta kysyttiin, onko hän puhunut palestiinalaisten kanssa, hän sanoi, että palestiinalaisten kanssa on puhuttu lyhyesti ja että heihin tullaan olemaan yhteydessä.

– Heillä on paljon kannustimia olla mukana. Olen varma, että he ehkä reagoivat aluksi kielteisesti, mutta se (suunnitelma) on oikeastaan heille todella myönteinen.

Trump on toistuvasti sanonut olevansa Israel-myönteisin presidentti Yhdysvaltain historiassa.

Aiheesta lisää:

Valkoisen talon Lähi-itä-konferenssi lässähti ennen kuin alkoikaan: Bahrainissa esitellään epärealistisia tavoitteita

Yhdysvallat lupailee palestiinalaisille 50 miljardin talouspakettia – suunnitelma sai täystyrmäyksen palestiinalaisilta

Valkoisen talon Lähi-idän rauhansuunnitelma keskittyy sijoitusten houkuttelemiseen alueelle – ”poliittiset kysymykset myöhemmin”

Lähteet: AFP