1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. työllisyysaste

Työllisyysaste nousi 73 prosenttiin

Työttömiä oli viime vuoden joulukuussa 164 000, mikä on 18 000 enemmän kuin vuotta aiemmin.

työllisyysaste
Rakennustelineitä Triplan työmaalla Pasilassa.
Työllisiä oli viime vuoden joulukuussa 2,57 miljoonaa. Kuvassa Triplan työmaa Helsingin Pasilassa.Jyrki Lyytikkä / Yle

Työllisyysasteen trendi oli joulukuussa 73 prosenttia. Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli viime vuoden joulukuussa 2,57 miljoonaa. Työllisten määrä oli joulukuussa 17 000 enemmän kuin vuonna 2018.

Tilastokeskuksen mukaan työllisyysaste oli viime vuonna kokonaisuudessaan 72,6 prosenttia. Vuonna 2018 se oli 71,7 prosenttia.

Työttömiä oli viime vuoden joulukuussa 164 000, mikä on 18 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömyysasteen trendi oli 6,7 prosenttia, kertoo Tilastokeskus.

Työ- ja elinkeinoministeriön työllisyyskatsauksen mukaan viime vuoden joulukuussa työttömiä työnhakijoita oli 257 700. Työnhakijoita oli vuoden 2019 joulukuussa noin tuhat enemmän kuin edellisenä vuonna.

Avoimien työpaikkojen määrä lisääntyi joulukuussa noin 9 500:lla edellisvuoteen verrattuna.

Lue seuraavaksi