Työttömiä Lapissa vähemmän kuin 30 vuoteen

Lapissa oli joulukuun lopussa 9040 työtöntä.

Lapin maakunta
En byggarbetare i röd jacka jobbar på en byggarbetsplats. Han står med ryggen mot kameran och ser ut att hålla i en borste. Bakom honom finns en målfärgsburk och en dammsugare.
Muun muassa rakennusalalla on Lapissa töitä.Yle / Hedvig Sandell

Työttömien määrä on Lapissa pienempi kuin 30 vuoteen. Lapin ELY-keskuksen mukaan Lapissa oli joulukuun lopussa 9040 työtöntä. Määrä on 455 vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Neljässä vuodessa työttömien määrä on vähentynyt yli 5 000:lla. Viimeksi työttömyys oli joulukuussa alempi 30 vuotta sitten joulukuussa 1989.

Työttömien osuus työvoimasta oli Lapissa 11,1 prosenttia. Lapissa paras tilanne on Muoniossa ja huonoin Savukoskella.

Koko maan keskimääräinen työttömyysprosentti oli 9,8. Sitä parempi tilanne oli kahdeksassa Lapin kunnassa.

Joulukuussa Lapissa ilmoitettiin TE-toimistoon avoimeksi lähes 1 480 työpaikkaa, mikä on yli kolmanneksen enemmän kuin edellisen vuoden joulukuussa. Erityisesti matkailuun, hoitoalalle, teollisuuteen ja rakentamiseen kaivataan työntekijöitä.