Fortum vastaa vihdoin Saksan hiilivoimalakohuun – Energiaprofessori: Saksan hallituksen päätös sallia uusi hiilivoimala on skandaali

Uniperin uuden hiilivoimalan käynnistyminen on kolhu myös Fortumin maineelle, myöntää suomalaisyritys.

Elokapinan mielenosoittajat protestoivat hiilivoimalan avaamista vastaan tänään Fortumin pääkonttorin edustalla Espoossa. Kuva: Pekka Tynell / Yle

Suomalainen energiayhtiö Fortum on ajautunut Saksassa osapuoleksi kiistassa, joka koskee uuden hiilivoimalan käyttöönottoa.

Saksa aikoo luopua hiilivoimasta vuoteen 2038 mennessä, mutta osana mutkikasta pakettia hallitus päätti myös sallia uuden Datteln 4 -kivihiilivoimalan liittämisen sähköverkkoon tulevana kesänä.

Lue tästä tarkempi analyysi tilanteen taustoista:

Datteln 4:n omistaa saksalainen Uniper. Saksan vahva ympäristöliike veti Fortumin mukaan konfliktiin, sillä Fortum on nykyään Uniperin suurin omistaja.

Uniper omistaa Saksassa seitsemän hiilivoimalaa. Kuvassa on Staudingerin laitos Grosskrotzenburgissa. Suomalainen Fortum on Uniperin suurin omistaja. Kuva: AOP

Asia on merkittävä myös Suomen valtion kannalta, sillä valtio omistaa Fortumista enemmistön. Saksan ympäristöliike osoittaa perjantaina mieltään Datteln 4 -hiilivoimalan käynnistämistä vastaan.

Yle on pyytänyt Fortumin toimitusjohtajalta Pekka Lundmarkilta haastattelua aiheesta tällä viikolla kahteen otteeseen tuloksetta. Tänään asiaa kommentoi Fortumin yhteiskuntasuhteista vastaava johtaja Esa Hyvärinen.

Miten Fortum kommentoi mielenosoituksia?

Me ymmärrämme hyvin, että ihmisillä on huoli ilmastonmuutoksesta ja että päästöjä pitää vähentää. Meidän tavoitteemme on täsmälleen samanlainen. Täytyy tietysti muistaa, että (Saksan) yhteiskunnan näkökulmasta asia ei ole yksiulotteinen.

Saksa on sulkemassa puolet sähköntuotannostaan, kun he luopuvat sekä hiilestä että ydinvoimasta. Saksa haluaa tehdä sen järjestelmällisesti niin, ettei tule pitkiä sähkökatkoja, eikä sähkön hinta kipua taivaisiin. Taustalla myös on aika paljon aluepoliittista huolta työllisyydestä.

Myös arvovaltaiset lehdet, kuten Der Spiegel, arvostelevat uuden hiilivoimalan käynnistämistä. Tuliko kova kritiiikki yllätyksenä?

En tiedä, tuliko se nyt valtavana yllätyksenä. Keskustelua on käyty pitkään. Saksassa (hiilikieltoa koskevaa) lakia valmisteli laajapohjainen hiilikomissio.

Ei ole tietysti mukava olla osana tällaista keskustelua. Täytyy kuitenkin muistaa, että tämä on iso yhteiskunnallinen muutos, joka Saksassa halutaan tehdä kontrolloidulla tavalla.

Kuinka iso mainehaitta Fortumille aiheutuu Datteln 4:stä?

Kyllä me olemme maineestamme huolissamme, niin kuin kaikki yritykset ovat. Haluan edelleen alleviivata sitä, että muutos Saksassa on iso, se täytyy tehdä kontrolloidusti.

Hiilestä halutaan päästä eroon mahdollisimman nopeasti. Mitä järkeä on käynnistää laitos?

Niin kauan kuin hiiltä poltetaan, meidän mielestä se on järkevää tehdä uusissa, moderneissa, tehokkaista laitoksissa, jotka ovat päästöjen kannalta alhaisempia kuin vanhat laitokset.

Miten tämä istuu Fortumin strategiaan, joka nojaa puhtaaseen energiantuotantoon?

Nykypäivänä jokaisella yrityksellä täytyy olla strategia siitä, miten siirrytään vähähiiliseen maailmaan. Me haluamme lähteä tästä keskustelemaan välittömästi Uniperin kanssa. Datteln on osa Uniperin strategiaa.

Fortum omistaa nyt noin puolet Uniperista. Jos Fortum saa keväällä tavoittelemansa määräysvallan Uniperista, mitä Fortum aikoo tehdä Datteln 4:n suhteen?

Jokaisella yrityksellä pitää olla strategia, miten mennään vähähiiliseen maailmaan. Se koskee myös Uniperia. Osa Uniperin strategiaa on Datteln. Me haluamme lähteä tekemään yhteistä strategiaa Uniperin kanssa mahdollisimman pian.

Näettekö mahdollisena vielä, että Datteln 4 voisi jäädä käynnistämättä?

Tätä en kommentoi, se on Uniperin asia.

Energiaprofessori: Saksan linja on huono signaali

Kiistan ytimessä oleva Datteln 4:n käynnistyminen ei lisäisi käytännössä EU:n päästöjä lainkaan. Tämä johtuu siitä, että EU:n päästökaupassa co2-päästöille on asetettu yhteinen, vuotuinen katto. Jos Saksassa käynnistetään uusi hiilivoimala, vastaava määrä päästöjä olisi pois muualta EU-maista.

Aalto-yliopiston teknillisen fysiikan professori Peter Lund painottaa, että uuden hiilivoimalan käynnistäminen on ennen kaikkea periaatteellinen ja symbolinen.

– Saksa Euroopan rikkaimpana maana, ja ainoana Länsi-Euroopan maana, ottaa käyttöön uutta hiilivoimaa. Kyllä se on skandaali, Lund sanoo.

Maailman maat kokoontuvat loppuvuodesta huipputärkeään ilmastokokoukseen Glasgow'hun. Lundin mukaan Saksa lähettää huolestuttavan signaalin kehittyville talouksille, kuten Kiinalle ja Intialle.

– Tästä voi tulla signaali niille maille, että hiilen historiaa voidaan pitkittää, Lund sanoo.

Lue myös: