Nuorisotila Monarin kohtalo ja lakkautusuhan alla olevat koulut suututtavat Riihimäellä – "Näinkö työtä nuorten parissa arvostetaan"

Riihimäkeläiset nuoret osoittivat mieltä nuorisotilan puolesta. Koulujen oppilaiden vanhemmat ovat huolissaan lapsiperheiden kuulemisesta.

Riihimäki
Mielenosoitus riihimäen nuorisotalonpuolesta
Ville Välimäki / Yle

Riihimäen suunnitelma luopua nuorisotila Monarista on herättänyt nuorten ja nuorisotyöntekijöiden huolen.

Kaupungin mukaan Nuorisopalvelut aloittaa toimintansa syksyllä Harjunrinteen koululla ja Matkakeskuksessa rautatieaseman vieressä. Lisäksi toimintaa on tulevaisuudessa muun muassa kirjastolla ja kouluilla. Vuoteen 2025 mennessä Peltosaareen rakennetaan uusi monitoimitalo, jolloin osa toiminnasta siirtyy sinne.

Muutos mietityttää etsivää nuorisotyöntekijää Virve Kurosta.

– Kuka koululainen haluaisi välttämättä vapaa-aikana palata takaisin koululle? En usko, että myöskään 20–29-vuotiaat viihtyisivät kouluympäristössä, saati meidän voimaryhmät. Matkakeskukseen en puolestaan kyllä laittaisi pienempiä 11–12-vuotiaita, Kuronen sanoo.

Nuoriso-ohjaaja Pete Nieminen kertoo, että epätietoisuus Monarin tulevaisuudesta on jo vaikuttanut työntekoon.

– Pahinta on epätietoisuus.

Tiloissa on nuorisotoiminnan lisäksi paljon muutakin toimintaa, ja vaihtoehtoisten, toimivien tilojen löytäminen saattaa olla haastavaa. Esimerkiksi aamupäivisin Monarilla kokoontuu perhepäivähoitajia. Lisäksi tiloissa on bändikämppiä sekä kaupungin ainut luvallinen graffitiseinä.

mielenosoitus kyltti
Riihimäen Monarin puolesta perjantaina järjestetty mielenosoitus sai nuoria liikkeelle.Ville Välimäki / Yle

Niemisen mielestä on kaikkinensa ikävää, että mietitään edes tällaista.

– Mitä tässä pystyy enää tekemään ja näinkö huonosti työtä nuorten parissa arvostetaan.

Riihimäellä uutisoitiin jo joulukuussa toisen nuorisotilan lakkauttamisesta Peltosaaressa.

Koulujen lakkautusuhka herätti somekeskustelun

Riihimäen palveluverkkoselvityksessä pohditaan neljän koulun lakkauttamista seuraavien vuosien aikana. Päätöksiä ei kuitenkaan ole vielä tehty.

Esimerkiksi Haapahuhdan koulusta ja liikuntahallin käytöstä kaupunki luopuisi vuonna 2023. Oppilaat ja varhaiskasvatuksen toiminnot siirrettäisiin Uramon ja Pohjoisen kouluihin.

Haapahuhdan koulun pihalla oikealta Maija Nurmi, Antti Ruhanen ja Sanna Lattu
Sanna Lattu, Antti Ruhanen ja Maija Nurmi aikovat vastustaa lastensa lähikoulun lakkauttamista.Ville Välimäki / Yle

Haapahuhdan koulun vanhempainyhdistys otti heti kantaa lakkauttamiseen. Puheenjohtaja Maija Nurmea pistää vihaksi.

– Tämä ei vaan käy, on surullista. Tässä on kyse tulevista kuntalaisista, lapsista.

Myös koululaiset ovat itse huolestuneet koulunsa puolesta. Tulevien koululaisten isä Antti Ruhanen sanoo ymmärtävänsä taloudellisia realiteetteja, mutta on toimenpiteistä eri mieltä.

– Ei Riihimäelle tulla työn perässä tai muuteta keskustaan kerrostaloon. Lapsiperheille pientaloalue ja lähikoulu on yksi tärkeimmistä kriteereistä muuttaa paikkakunnalle.

Sanna Lattu on käynyt itse Haapahuhdan koulun. Ympäristön tuttu turvallisuus sai hänet myös jäämään alueelle.

– Täällä on vanhemmillakin turvallinen olo, kun kaikki tuntevat ja huolehtivat toisistaan.

Samat huolet Herajoella

Myös Herajoella vanhempien ajatukset pyörivät koulun kohtalon parissa. Mari Aalto on laskenut huolestuneena, miten omat lapset ehtivät käydä koulua ennen lopettamista. Hänen mukaansa Herajoen koulun sulkemista ei voi perustella pienuudella, koska koulussa on 150 oppilasta.

– Meilläkin koulu oli ratkaiseva syy, miksi tulimme Herajoelle. Pidän lähikoulua myös riihimäkeläisittäin tärkeänä, täällä on lapsen kokoinen ympäristö. Miksi jäisimme tänne, jos tätä koulumahdollisuutta ei olisi?

mielenosoitus nuorisotalon puolesta riihimäellä
Nuoret kerääntyivät perjantaina Riihimäen asemalle mielenosoitukseen; huolena on kuunnellaanko heitä.Ville Välimäki / Yle

Valtuutetut ovat rauhoitelleet kaupunkilaisia. Ensi maanantaina Riihimäen valtuutetuilla on iltakoulu, jossa palveluverkkosuunnitelmia avataan tarkemmin. 3. helmikuuta on valtuuston kokous, jossa päätöksiä mahdollisesti tehdään.