Työministeri Haatainen päätti siirtää Pron lakkoja Teknologiateollisuuden toimialoilla

Työriidan sovittelu jatkuu lauantaina.

lakot
Työministeri Tuula Haatainen työllisyystoimien valmisteluja käsittelevässä toimittajatapaamisessa Helsingissä 17. tammikuuta 2020.
Työministeri Tuula Haatainen siirtää Ammattiliitto Pron lakonuhkaa kahdella viikolla.Mikko Stig / Lehtikuva

Työministeri Tuula Haatainen (sd.) siirtää Ammattiliitto Pron lakonuhkaa kahdella viikolla, kertoo Teknologiateollisuus (siirryt toiseen palveluun).

Työnseisauksen piti alkaa 27. tammikuuta. Lakot koskevat Teknologiateollisuuden toimialoja. Lisäksi Pro neuvottelee metsäteollisuuden ja energia-alan kanssa.

Ammattiliitto Pron (siirryt toiseen palveluun) mukaan lakon on nyt määrä alkaa 10. helmikuuta ja päättyä 23. helmikuuta. Pro uhkaa kahden viikon lakolla teknologiateollisuudessa, paperiteollisuudessa, kemianteollisuudessa, energia-alalla sekä kumi- ja lasikeraamisessa teollisuudessa.

Pron mahdollinen lakko vaikuttaisi Teknologiateollisuuden mukaan työnjohtoon, toimistotehtäviin sekä suunnittelu- ja laboratoriotehtäviin. Teknologiateollisuuden mukaan lakonuhan piirissä on noin 8 000 toimihenkilöä ja 60 yritystä.

Työriidan sovittelua jatketaan huomenna lauantaina 25. tammikuuta kello 10.

Haatainen siirsi eilen kemian alan lakkoa kahdella viikolla. Lakon siirtäminen on harvinainen toimenpide.

Työriitoja voidaan siirtää enintään kahdella viikolla, jos työnseisaus kohdistuisi yhteiskunnan elintärkeisiin toimintoihin tai vahingoittaisi huomattavasti yleistä etua.