Koronavirukseen kuollut Kiinassa jo 80 – tartuntoja vahvistettu ainakin yli 2  400

Kuolleiden määrä on lähes kaksinkertaistunut kahdessa päivässä.

koronavirus
Nuorella naisella on valkoinen suojamaski kasvojensa edessä Taivaallisen rauhan aukiolla Pekingissä 23. tammikuuta 2020.
Koronavirukseen kuolleiden määrä on lähes kaksinkertaistunut kahdessa päivässä.Nicolas Asfouri / AFP

Uutistoimisto AFP kertoo, että Kiinassa koronavirukseen on kuollut jo 80 ihmistä.

AFP myös kertoo Kiinan keskushallinnon vahvistaneen, että virustartuntoja olisi yli 2 700. Tartuntojen määristä on osin eriäviä tietoja. Esimerkiksi Hongkongissa ilmestyvän South China Morning Post -lehden (siirryt toiseen palveluun) laskurin mukaan tartuntojen määrä Manner-Kiinassa olisi yli 2 450.

Vasta lauantaina Kiinan terveysviranomaiset vahvistivat, että koronavirustartuntaan kuolleiden määrän nousseen 41:ään. Vielä perjantaina kerrottiin kuolleiden määrän olevan 26.

Kuolleiden määrä on lähes kaksinkertaistunut kahdessa päivässä.

WHO:n pääjohtaja matkalla Kiinaan

Maailman terveysjärjestö WHO:n pääjohtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus kertoi sunnuntaina Twitterissä olevansa matkalla Kiinaan keskustelemaan koronaviruksen hillitsemisestä.

– WHO:n kollegani ja minä haluaisimme ymmärtää viimeisimpiä vaiheita ja vahvistaa kumppanuuttamme Kiinan kanssa tarjoamalla lisäsuojaa (taudin) puhkeamista vastaan, johtaja sanoi.

Kiinan terveysministeri Ma Xiaowei kertoi sunnuntaina viruksen leviävän myös itämisaikana. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että myös oireeton tartunnan saanut ihminen voi tartuttaa muita.

Johtava asiantuntija Jussi Sane Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) kertoi sunnuntaina STT:lle, että tavallisesti hengitystieinfektiot tarttuvat herkimmin silloin, kun oireita on jo. Oireettomalta taudin saaminen on yleensä epätodennäköisempää.

Virus levinnyt ympäri maailmaa

Koronaviruksen leviämisestä kerrottiin ensimmäistä kertaa joulukuun lopulla. Virus on lähtöisin Hubein maakunnasta Wuhanin kaupungista.

Viruksen leviämistä on yritetty hillitä myös eristämällä Wuhanin lähellä olevia kaupunkeja.

Muun muassa Hongkong kieltänyt Hubein maakunnan asukkailta pääsyn kaupunkiin.

Virus on levinnyt jo ainakin Vietnamiin, Japaniin, Hongkongiin, Etelä-Koreaan, Taiwaniin, Thaimaahan, Nepaliin, Ranskaan, Yhdysvaltoihin ja Australiaan.

Myös Suomessa oli virusepäily, joka lopulta paljastui vääräksi. Ivalossa epäiltiin kahden kiinalaisen turistin kantavan koronavirusta, mutta THL:n laboratoriokokeiden jälkeen selvisi, ettei turisteilla ollut koronavirusta.

Lue lisää:

Näin Kiina rajoittaa koronaviruksen leviämistä: kaupunkeja eristetty, ryhmämatkat jäihin ulkomailla

Yle seuraa: Koronavirus voi tarttua jo itämisaikanaan, ja sen kyky levitä on kiinalaisviranomaisten mukaan vahvistumassa

Lähteet: AFP