1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. osingot

Osinkokeväästä on luvassa edellistä vaisumpi, mutta jo ensi vuonna tilanne korjaantuu

Kymmenen suurta yhtiötä leikkaa osinkoaan tänä keväänä.

osingot
Helsingin pörssitalo.
Marja Väänänen / Yle

Pörssiyhtiöiden uskotaan maksavan selvästi viime vuotta vähemmän osinkoja tänä keväänä. OP Varainhoidon ennusteen mukaan pörssin 25 suurimman yhtiön maksama osinkopotti jää 9,4 miljardiin euroon, noin kaksi miljardia viime vuotta pienemmäksi.

Pääsyylliset osinkokevään pudotukseen ovat Nokia, Nordea ja Sampo. Nokian oletetaan jättävän omistajat nyt kokonaan ilman osinkoa. Päätös olisi jatkumoa Nokian omistajien kurimukseen, sillä yhtiö keskeytti osinkojen tilittämisen jo viime vuonna.

Nordea puolestaan on päättänyt muuttaa osingonjakopolitiikkaansa kitsaammaksi, mikä heijastuu samalla yhtiön suurimman omistajan, Sammon kykyyn jakaa osinkoja. Osinkosumman roimasta pudotuksesta huolimatta osingoista saadaan silti hyvä tuotto.

Tuomas Virtala työskentelee johtajana OP Yrityspankissa. Kuvassa hän seisoo OP:n pääkonttorin valoisassa aulassa Helsingin Vallilassa ja katsoo kameraan.
OP Yrityspankin omaisuudenhoidon johtaja Tuomas Virtala ennustaa kevään osinkosumman notkahduksen korjaantuvan jo vuoden päästä.Ilkka Klemoma / Yle

– Osinkosumma laskee näiden kolmen yhtiön vuoksi, mutta osinkotuotto on edelleen normaali eli noin neljä prosenttia. Muut yhtiöt maksavat aika hyvin, Suomi on hyvä osinkomarkkina, OP Yrityspankin omaisuudenhoidon johtaja Tuomas Virtala sanoo.

Konepajat petraavat

OP Markets ennakoi myös Wärtsilän leikaavan osinkoaan tuntuvasti, mutta yhtiö yllätti analyytikot ja esittää osingon pitämistä ennallaan.

Eniten osinkoa korottanevat muutamat konepajayhtiöt, kuten Valmet ja Cargotec. Kone ehti tiistaina jo ilmoittaa, että sen osinko nousee hieman. Helsingin pörssin 25 markkina-arvoltaan suurimman yhtiön joukosta, osinkoaan kasvattanee viisi yhtiötä ja kymmenen leikkaa.

Suurimpia osingon pudottajia ja kasvattajia: Nordea -42%, Sampo -23%, Wärtsilä 0%, Valmet +15%, Cargotec +9% ja Kone +3%. Wärtsilän ja Koneen luku ovat esityksiä. Lähde: OP Markets.
Seppo Suvela / Yle

– Suomalaiset sijoittajat ovat tyypillisesti osingon perään. Tämän taustalla lienee se, että osingot ovat olleet aikoinaan erittäin verotehokas tuotto sijoituksille. Nyt tilanne on muuttunut, mutta osinkoja edelleenkin halutaan ja niitä maksetaan, Tuomas Virtala sanoo.

Suomalaiset pörssiyhtiöt maksavatkin selvästi suurempia osinkoja kuin esimerkiksi yhtiöt Yhdysvalloissa.

– Suomalaisten pörssiyhtiöiden osinkotuotto on ollut historiallisesti kolmesta viiteen prosenttia. Japanissa tai Yhdysvalloissa se on kahden prosentin luokkaa. Yhdysvalloissa yhtiöillä on osinkojen sijasta paljon omien osakkeiden takaisinosto-ohjelmia, joilla pyritään pitämään yhtiön osakekurssia hyvässä mallissa, Index Varainhoidon kehitysjohtaja Simo Rahikainen kertoo.

Pudotus jäänee väliaikaiseksi

Helsingin pörssin suurimmat yritykset ovat pystyneet kasvattamaan jo osinkojen määrää jo monta vuotta niin, että viime ja toissa keväänä lähestyttiin jo 12 milljardin euron rajaa.

Tilastografiikka: OMXH 25 yhteenlaskettu osinkosumma
OP Markets, Harri Vähäkangas / Yle

Tänä keväänä pudotaan noin kaksi miljardia alemmas., mutta jo vuoden päästä oltaisiin taas koputtelemassa 11 miljardin euron rajaa, jos talousnäkymät pysyvät hyvällä mallilla niin kuin nyt näyttää.

– Nokia saattaa palata osingonmaksu-uralle. Myös Nordea ja Sampo saattavat pystyä vähän nostamaan osinkojaan. Silloin kokonaisosinkosumma palautuisi viime vuosien normaalille tasolle Suomen markkinoilla, Tuomas Virtala sanoo.

Kehitysjohtaja Simo Rahikainen seisoo Index Varainhoidon toimiston aulassa.
Index Varainhoidon kehitysjohtaja Simo Rahikainen sanoo, että keskuspankkien elvyttävä rahapolitiikka ja matala korkotaso ohjaavat sijoituksia edelleen osakkeisiin.Ilkka Klemola / Yle

Myös Simo Rahikainen pitää mahdollisena, että maailman talous jatkaa kasvuaan, mikä pitäisi myös pörssikurssit nousussa.

– Keskuspankit ovat jälleen aloittaneet elvytyksen ja tälle sekä ensi vuodelle ennustetaan talouskasvua. Myös korkotaso on edelleen alhainen, mikä tarkoittaa, että sijoittajilla on hyvin vähän vaihtoehtoja ja raha virtaa osakkeisiin. Olemme jälkisyklisessä vaiheessa ja se voi kestää vaikka yhdestä viiteen vuotta. En minä sulje sitä pois, etteikö vielä nähtäisi isoakin [osakkeiden] kurssinousua.

Markkina-arvoltaan 25 suurinta yhtiötä kattavat Helsingin pörssin osinkosummasta noin 85 prosenttia. Niiden joukkoon lukeutuvat myös ne yhtiöt, joiden omistajina on runsaasti piensijoittajia kuten kotitalouksia. Suomessa sadat tuhannet kotitaloudet ovat sijoittaneet pörssiosakkeisiin.

Lue seuraavaksi