Vielä syksyllä Hailuodon kunnanjohtaja opetteli neulomista Youtubesta – nyt työn alla on jo kolmas kaupunkilaistenkin himoitsema perinneneule

Luotolaisen villapaidan tarina vetoaa ihmisiin ympäri Suomen.

villapaidat
Hailuodon kunnanjohtaja Aki Heiskanen kutoo hailutolaista tikkyröijy-villapuseroa.
"Jotakin ihmeellisesti kiehtovaa neulomisessa on. Vaikka se on äärettömän yksitoikkoista ja yksinkertaista, joku siinä nyt vetoaa. Siitä ei meinaa päästä irti", Hailuodon kunnanjohtaja Aki Heiskanen pohtii. Päivi Seeskorpi / Yle

Aki Heiskasen kokemus tekstiilikäsitöistä on ala-asteella virkattu patalappu. Siitä tuli ihan onnistunut, hän muistelee. Patalappu pääsi Heiskasen lapsuudenkodissa käyttöönkin, mutta neulepuikkoihin tai virkkuukoukkuun hän ei enää patalapun valmistumisen jälkeen koskenut.

Ennen viime kesää.

Heiskanen muutti Oulun edustalla Perämeressä sijaitsevaan saareen Hämeestä syksyllä 2017, kun hänet oli valittu Hailuodon kunnanjohtajaksi. Viime kesänä hän päätti alkaa opetella saaren perinnekäsityön, tikkuröijyksi kutsutun kalastajaneuleen neulomisen.

Villapaidan kokoinen urakka, johon kuuluvat erityiset nappilistat ja västäräkki-niminen neulos rinnuksella, kuulostaa vasta-alkajalle suurelta. Varsinkin, kun aluksi piti harjoitella kaikki perusasiat: oikeat ja nurjat silmukat sekä neulomisen motoriikka, kuinka kädet liikkuvat ja miten lanka sormien lomassa kulkee. Alku olikin hyvin hidasta.

– Kun ei ollut tehnyt tätä aiemmin, niin yhden silmukan tekemiseen meni puoli minuuttia.

Vasta-alkajalle myös käsitteet kavennuksista tai silmukan lisäämisistä olivat hepreaa.

Kunnanjohtaja tuijotti neulepuikot käsissään Youtube-videoita ja harjoitteli. Myös saaressa toimiva tikkuröijypiiri oli tärkeä apu. Siellä piirin ainoa miesjäsen sai konkareilta tukea ja vinkkejä, joilla välttää pahimmat vasta-alkajan virheet.

Perinnevillapaidasta tuli ilmiö

Hailuodon perinneneuleita kutsutaan yleisimmin tikkuröijyiksi tai luotolaisiksi. Niitä kudottiin alun perin kalastajille pesemättömästä suomenlampaan villalangasta. Se oli saarelaiselle merenkävijälle käytännöllinen vaate, joka lämmitti kastuttuaankin, mutta saattoi se valikoitua sulhasen ylle jopa hääjuhlaan.

Välillä neule näytti painuvan jo unholaan, mutta nyt se on noussut takaisin suosioon. Neule on kysytty vaate myös saaren ulkopuolella. Villapaita on kasvattanut suosiotaan myös kaupunkilaisten keskuudessa.

Tämän on huomannut myös käsityökeskus Taito Pohjois-Pohjanmaan toiminnanjohtaja Elina Seppänen. Hän puhuu jopa ilmiöstä.

– Taustalla on herkullinen tarina, se on aito ja se syntyy perinteestä. Nykyihminen haluaa olla mukana siinä tarinassa, Seppänen pohtii.

Villapaita on näkynyt käsityökeskuksen tarjonnassa jo pitkään. Röijykurssien lisäksi he ovat myyneet materiaalipaketteja ja valmiita villapaitoja, ja kiinnostus kasvaa Seppäsen mukaan jatkuvasti. Esimerkiksi viime syksynä Tampereen käsityömessuille varatut materiaalipaketit loppuivat Seppäsen mukaan kesken.

Villapaidan tekeminen itse voi houkuttaa myös hinnan takia, sillä valmiina käsintehty röijy maksaa yleensä yli 300 euroa.

Vuonna 2017 hailuotolainen tikkuröijy nimettiin Unescon aineettoman kulttuuriperinnön kansalliselle listalle (siirryt toiseen palveluun) (Elävä perintö -sivusto).

Äänikirjat viihdyttävät

Aki Heiskasen ensimmäinen käsityö valmistui hitaasti, mutta kertaakaan hän ei ollut heittämässä puikkoja nurkkaan. Pusero vaati vain tunteja ja kärsivällistä työntekoa, hän sanoo.

Hän kirjasi ensimmäisen villapaitansa työtunnit ylös tarkasti. Tikkuröijyn tekemiseen kului aikaa 150 tuntia. Jos siis paitaa olisi neulonut arkisin keskimäärin kahdeksan tuntia päivässä, olisi se vienyt aikaa lähes neljä viikkoa.

Hailuodon kunnanjohtaja Aki Heiskanen kutoo hailuotolaista tikkyröijy-villapuseroa.
Hailuodon kunnanjohtajan kotona perinneneuleet on nostettu seinällekin. Aki Heiskasen yllä on hänen itsensä tekemä tikkuröijy. Se, jonka tekemisen hän viime syksynä tikkuröijypiirissä aloitti.Päivi Seeskorpi / Yle

Mistä sinnikkyys ja halu oppia uutta sitten löytyy?

– Halusta murtaa myytti siitä, että ihminen ei voisi oppia uusia asioita, Aki Heiskanen vastaa.

Hän sanoo itsekin ajatelleensa joskus, että jos jotakin ei osaa, se pitää unohtaa. Tämän ajatusrakennelman hän halusi poistaa omasta mielestään.

– Olen ottanut itselleni haasteita, joita en koskaan muuten tulisi tekemään. Todistan, että on mahdollista oppia ihan mitä tahansa, kun vaan tarpeeksi näkee vaivaa ja on motivaatiota oppia.

Ajankulukaan ei ahdista. Vaikka neulominen ei vielä suju televisiota katsellessa, kuuntelee Heiskanen äänikirjoja neulomisen lomassa.

Ja kun on sopiva pieni hetkinen aikaa, ottaa kunnanjohtaja neulepuikot käteen. Neulomisesta on tullut harrastus. Nyt käsissä on järjestyksessään kolmas tikkuröijy. Jo toinen villapaita oli tilaustyö, se on nyt Helsingissä, ja tulevalle paidallekin on kohde tiedossa.

– Lasten valmistujaisia on tulossa keväällä, ja yritän niihin saada neulottua lahjaksi paidat, Heiskanen kertoo.

Työtä käsille -ohjelmassa (1987) kerrotaan Hailuodon kalastajaneuleperinteestä.

Voit keskustella aiheesta kello 23:een saakka!

Lue lisää aiheesta:

Stressaako? Huolet purkautuvat lankakerä kerrallaan, olipa kyse opiskelijasta tai huippu-urheilijasta

Rakkaus saa suomalaisen tarttumaan puikkoihin – tuntemattoman tekemät villasukat lämmittivät ennen sotilaita, nyt niitä saavat keskoset ja kuolevat