Lapin lomia ei myydä hiihtolomalaisille pilkkahintaan, vaikka kiinalaiset jäisivät tulematta – "On myyty ei-oota"

Kiinalaisten matkailijoiden peruutuksia ei lähdetä paikkaamaan alennushinnoin.

koronavirus
Mies ja lapsi laskettelevat.
Hiihtolomakausi käynnistyy parin viikon kuluttua Etelä-Suomen koululaisten lomilla.Juha Heikanen / Yle

LappiKoronaviruksen leviämisen estämiseksi asetetut matkustuskiellot eivät ole romahduttaneet kiinalaisten matkailijoiden varauksia Lapissa, mutta sillä on merkitystä paikoitellen.

Lapin suurimman hotellitoimijan, Lapland Hotelsin toimitusjohtaja Ari Vuorentausta ei kuitenkaan usko, että peruuntumisia joudutaan paikkaamaan alennushinnoin, sillä kysyntää on helmikuussa enemmän kuin tarjontaa varsinkin Rovaniemellä.

– En usko, että siihen lähdetään. Etenkin Rovaniemi on ollut aika täyteen myyty ollut nyt helmikuussa. Täällä on myyty ei-oota.

Vuorentausta kertoo, että eniten kiinalaisia asiakkaita majoittuu Lapissa Rovaniemellä, Saariselällä ja Luostolla.

Mökkejäkään ei ole tulossa alennusmyyntiin

Myös Saariselällä näyttää – ainakin vielä – siltä, että peruutuksia ei ole tulossa hälyttäviä määriä, sanoo Saariselän keskusvaraamon toimitusjohtaja Antti Kanerva.

– Puhutaan ehkä kymmenistä yksittäisistä asiakkaista ja muutamasta ryhmästä. Tämänhetkiseen tilanteeseen sillä ei ole merkitystä hälyttävän paljon, mutta merkitystä sillä on joka tapauksessa.

Kanervan mukaan kyselyt eivät ole olleet lisääntymään päin, mutta ne eivät myöskään ole harventuneet viikonlopun jälkeen.

– Meidän osalta se on ollut aika tasaista siitä asti, mitä näitä epäilyjä tuli silloin perjantaina. Se näkyy tasaisesti tiedusteluina, miten käy, jos peruutuksia tulee, että pystyykö perumaan kuluitta.

Saariselän keskusvaraamo välittää matkailijoille hotelli- ja mökkitasoista majoitusta sekä ohjelmapalveluja ja muita palveluja.

Luostolla rauhallinen mutta huolestunut tunnelma

Pyhä-Luosto Matkailu Oy:n toimitusjohtaja Päivi Hannula sanoo, että hänen yritykselleen kiinalaisten ryhmämatkustuskiellolla ja mahdollisella laajemmalla matkustuskiellolla on vain vähän vaikutusta.

Kiinalaiset matkailijat käyttävät usein erilaisia majoitusvaihtoehtoja kuin suomalaiset matkailijat.

– Meidän tilanne on sen suhteen nyt ihan rauhallinen, koska meillä ei paljoa ole kiinalaisia matkailijoita.

Asia kuitenkin on ollut puheissa esillä laajalti.

– Kyllä siitä paljon keskusteltu on alueella sekä asiakkaiden että henkilökunnan kanssa. Toki tällainen aina huolta herättää.

Pyhä-Luosto Matkailu välittää mökki- ja lomahuoneistomajoitusta sekä catering- ja ohjelmapalveluja.

Ulkoministeriö kehottaa välttämään matkustusta koronavirusalueelle Kiinassa – THL:ltä ohjeet epidemia-alueelta Suomeen saapuville

Koronavirus on aiheuttanut paljon huolta, vähän kuolemantapauksia – STM: Vielä ei ole tietoa, onko tauti ärhäkkä vai lievä

Saisiko olla revontulien sijaan keskiyön aurinkoa? Lapin kesämatkailu saamassa nostetta Kiinan ryhmämatkakiellon takia

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan