Kahdeksan ihmistä kuoli satamapalossa Yhdysvalloissa

Tulipalo tuhosi 35 venettä alabamalaisessa satamassa.

tulipalot
Alabaman kartta
Tiina Jutila / Yle

Kahdeksan ihmistä on saanut surmansa satamapalossa Alabaman osavaltiossa Yhdysvalloissa. Tulipalo syttyi varhain maanantai-iltana paikallista aikaa Guntersvillen järven satamassa Scottsborossa.

Nopeasti levinnyt tuli tuhosi yhteensä 35 venettä. Tulipalon syttyessä monet uhreista olivat nukkumassa asuntoveneissä.

– Tämä on kerta kaikkiaan järkyttävää, kuvaili Scottsboron palopäällikkö Gene Necklaus medialle.

Uutistoimisto AP haastattelema Mandy Durham todisti onnettomuutta vastakkaiselta laiturilta. Hänen mukaansa monissa aluksissa oli kaasupulloja, jotka todennäköisesti ruokkivat tulen leviämistä.

Durham kertoi, että suurin osa tuhoutuneista laivoista kuului ihmisille, jotka asuivat satamassa pysyvästi.

Tulipalon syytä ei toistaiseksi tiedetä.

Palopäällikkö Necklaus arvioi, että mahdollisten uhrien etsintä jatkuu vielä kolmesta neljään päivään.

– Tärkein tavoitteemme on edelleen tarkistaa kaikki veneet ja alukset. Meidän täytyy varmistaa, että olemme löytäneet kaikki uhrit, Necklaus kommentoi BBC:lle. (siirryt toiseen palveluun)

Lähteet: AFP, AP