1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. seurakunnat

Kajaanin ortodoksinen seurakunta hylkäsi yhdistymisesityksen Oulun ja Lapin kanssa – vaatii välitöntä siirtoa toiseen hiippakuntaan

Seurakuntavaltuusto päätti asiasta yksimielisesti.

seurakunnat
Kynttilä kirkossa
Kajaanin ortodoksisen seurakunnan säilyminen itsenäisenä on seuraavan kerran valtuuston käsittelyssä toukokuussa. Kuvituskuva.Elisa Kinnunen / Yle

Kajaanin ortodoksinen seurakunta on hylännyt ehdotuksen Kajaanin, Lapin ja Oulun seurakuntien yhdistämissopimuksesta. Seurakuntavaltuusto päätti asiasta 19. tammikuuta yksimielisesti.

Seurakuntavaltuuston mukaan kirkkohallituksen marraskuussa tekemä päätös oli virheellinen, koska siinä ei tuotu esille seurakunnan yksimielistä vastustusta eikä sitä, että seurakunta haluaa yksimielisesti pitää itsenäisyytensä.

Samalla valtuusto vaatii ja esittää kirkkohallitukselle, että Kajaanin ortodoksinen seurakunta siirretään välittömästi Oulun hiippakunnasta Karjalan hiippakuntaan.

Valtuusto perustelee siirtoa muun muassa sillä, että maantieteellinen välimatka Kajaanista, Sotkamosta ja Kuhmosta Kuopioon on lyhyempi kuin Ouluun.

Lisäksi seurakuntajaon muutoshanke on johtanut siihen, että Kajaanin seurakunnasta erosi kaksinkertainen määrä jäseniä vuoden 2019 aikana. Valtuuston mukaan heidän takaisin saamisensa ja uusien jäsenten rekrytointi edellyttää hyvin toimivaa hiippakuntasuhdetta, joka on nyt kariutunut.

Seurakunnanvaltuusto lähettää asian seurakunnanneuvostolle valmisteltavaksi ja tuomaan sen valtuuston kokoukseen toukokuussa.

Valtuuston päätöksestä kertoi ensimmäisenä Kainuun Sanomat (siirryt toiseen palveluun).

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!

Lue seuraavaksi