1. yle.fi
  2. Uutiset

Teräsyhtiö SSAB painui loppuvuonna tappiolle

Teräsyhtiön liiketuloksen painumisen syynä olivat tulokset Euroopan ja Pohjois-Amerikan markkinoilla.

SSAB
SSAB Teräsputkitehdas Hanko Lappvik.
SSAB:n Hankon Lappvikin tehtaalla valmistetaan teräsputkia.Tove Virta / Yle

Teräsyhtiö SSAB:n liiketulos painui loka–joulukuussa 1,1 miljardia Ruotsin kruunua (noin 100 miljoonaa euroa) tappiolle. Syynä olivat aiempaa heikommat tulokset Euroopan ja Pohjois-Amerikan markkinoilla.

Koko vuodelta liikevoittoa kertyi 2,2 miljardia kruunua, eli tuntuvasti vähemmän kuin edellisvuoden 5,2 miljardia.

Euroopassa erikoisterästuotanto väheni kysynnän vähentyessä. Suomessa tulosta painoivat lakkojen aiheuttamat kustannukset, jotka SSAB:n mukaan nousivat noin 24 miljoonaan euroon.

Yhtiö pani loppuvuonna toimeen kustannussäästöjä muun muassa sulkemalla yhden Raahen terästehtaan masuuneista tilapäisesti.

Konsernijohtaja Martin Lindqvist sanoi SSAB:n tavoittelevan kasvua erikoisterästuotannossa ja kehittävän omia kanaviaan markkinoilla.

– Tavoite on rakentaa vahvempi SSAB, joka on vähemmän herkkä suhdanteiden vaihteluille, Lindqvist sanoi.

Yhtiön hallitus esittää, että osinkoa maksettaisiin 1,50 kruunua (0,14 euroa), eli saman verran kuin viime vuonna.

Aiheesta aiemmin:

SSAB:n Raahen tehdas käy loppuvuodesta enää puolella teholla – lomautettujen määrä nousee yhteensä noin tuhanteen

SSAB:n yt-neuvottelut päättyivät: lomautuksia tiedossa

Lue seuraavaksi