Vesanto sulkee ryhmäperhepäiväkodin, koska lapsia on niin vähän

Lähes kaikki lapset mahtuvat kunnan ainoaan päiväkotiin.

Vesanto
Käytävä.
Vesannolla on ensi elokuussa varhaiskasvatuksessa 44 lasta, joista valtaosa sijoitetaan kunnan päiväkotiin. Kuvituskuva.Toni Pitkänen / Yle

Vesannon kunnan ryhmäperhepäiväkodin toiminta päättyy ensi kesänä. Lapset ja ryhmäperhepäiväkoti Vesselin henkilöstö siirretään kunnan ainoaan päiväkotiin, johon keskitetään samalla myös vuorohoito.

Tämänhetkisen tiedon mukaan kunnan varhaiskasvatuksessa on ensi elokuussa 44 lasta, joista neljä sijoitetaan kotona työskentelevälle perhepäivähoitajalle ja loput päiväkotiin. Päiväkoti Esikko on alun perin mitoitettu 42 lapselle, ja päiväkodissa toimii kolme ryhmää.

Syynä ryhmäperhepäiväkodin sulkemiseen on se, että lasten määrä vähenee Vesannon varhaiskasvatuksessa. Väestöennusteen mukaan Vesannon varhaiskasvatuksen lapsimäärä ei kasva, ellei muuttoliike olennaisesti lisäänny.

Syntyvyyden laskun vuoksi päiväkotien ja koulujen sulkemisia on odotettavissa etenkin syrjäseuduilla (siirryt toiseen palveluun) (Ilta-Sanomat).

Lue myös: Vauvakato karsii päiväkoteja ja kouluja – maakuntajohtaja varoittaa: Monella on edessään alanvaihto