1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. biokaasu

Ulvilan biokaasulaitos tulisi parin sadan metrin päähän asutuksesta

Ympäristölupahakemuksen mukaan biokaasulaitosta suunnitellaan Kettumetsän teollisuusalueelle.

biokaasu
Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta
Yle

Ulvilaan suunniteltu biokaasulaitos sijoittuisi noin kahden sadan metrin päähän lähimmästä asutuksesta.

Ympäristölupahakemuksen mukaan Kettumetsän teollisuusalueelle kaavailtu laitos tuottaisi vuodessa noin 20 000 tonnia pääasiassa metaanipitoista biokaasua. Sitä tuotettaisiin muun muassa sikojen ja nautojen liete- ja kuivalannasta, panimomäskistä ja erilaisesta vihermassasta.

Hanketta suunnittelevan Biogas Energyn mukaan tehtaan prosessista ei synny hajuhaittoja. Paikallisia lieviä hajuja voi yhtiön mukaan syntyä kuivalannan välivarastoinnista.

Ympäristölupahakemuksesta voi jättää muistutuksia ja mielipiteitä maaliskuun alkuun saakka.

Porista Ulvilaan

Biokaasulaitosta suunniteltiin alun perin Porin Ulasooriin.

Vuosi sitten käynnissä ollut hanke kaatui kuitenkin alueen asukkaiden voimakkaaseen vastustukseen.

Asukkaiden mukaan laitoksen paikka oli aivan liian lähellä asutusta. Lähimpään taloon on matkaa vain reilut sata metriä.

Ympäristövaikutuksista ei myöskään ollut asukkaiden mukaan varmuutta.

Asukkaiden jättämien valitusten jälkeen Ely-keskus määräsi yrityksen tekemään ympäristövaikutusten arvioinnin. Yrittäjä Pekka Saarinen ei kuitenkaan siihen ryhtynyt, ja hanke meni jäihin.

Aiheesta aiemmin:

Porissa vastustusta herättänyt biokaasulaitos hakee uutta ympäristölupaa Ulvilasta

Porissa muhii muhkea riita Ulasoorin biokaasulaitoksesta – yrittäjä pettyi raskaasti asukkaiden vastustukseen

Lue seuraavaksi