1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Uurainen

Uuraisten M-kauppa saattaa sulkea ovensa – Postin ja Matkahuollon palvelujen kohtalo myös auki

Yrittäjä päättää kaupan sulkemisesta ensi viikolla.

Ruokakaupan kylmähylly. Kuvituskuva. Kuva: Jyrki Lyytikkä / Yle

Uuraisten keskustassa toimiva M-kauppa saattaa lopettaa toimintansa, jos asiakasmäärät eivät käänny nousuun, kertoo yrittäjä Heidi Tapper-Räty.

M-ketjuun kuuluva päivittäistavarakauppa avattiin Uuraisilla vajaat kolme vuotta sitten.

M-ketju on itsenäisten kauppiaiden vuonna 2006 perustama kotimainen kauppaketju. Siihen kuuluu yli 60 myymälää.

Asikasmäärät ovat olleet Uuraisten M-kaupassa yrittäjän mukaan laskussa erityisesti viimeisen vuoden aikana.

Tapper-Räty toteaa, että jos alueen asukkaat eivät käytä paikkakunnan palveluja, ei kaupan pitäminen pienessä kunnassa kannata.

M-kaupasta on saanut myös Postin ja Matkahuollon palveluita. Niiden kohtalo Uuraisilla jatkossa on Tapper-Rädyn mukaan vielä täysin auki.

Uuraisten M-market työllistää Tapper-Rädyn lisäksi yhden kokoaikaisen ja neljä osa-aikaista työntekijää.

Uuraisilla toimii edelleen myös toinen päivittäistavarakauppa, Osuuskauppa Keskimaan Sale-myymälä.