Madekeitolla ja mateenmädillä herkuttelevat tänä talvena vain onnekkaimmat – madesesonki on parhaimmillaan, mutta madetta ei tahdo saada mistään

Etelän jäättömistä järvistä madetta ei nouse. Nyt kaikki toivo laitetaan Lapin järviin.

made
Kalastaja Risto Pyhäjärvi madesaaliinsa kanssa.
Lokassa ammattikalastajien leipä tulee tähän aikaan vuodesta mateesta, mutta sielläkään ei olla vielä saatu kunnon madesaaliita.Kaija Länsman / Yle

Kalenterin mukaan nyt pitäisi olla vuoden paras aika nauttia tuoretta madesoppaa ja mateenmätiä, mutta etelän avovedet sotkevat herkkusuiden madesesongin.

Hämeessä alkuvuoden herkkua ei pyydetä tänä talvena totuttuun tapaan. Kalastaja Mika Soramäki joutui vastikään elämänsä ensimmäisen kerran mateenpyyntiin veneellä.

– Olen vuodesta 1969 lähtien kalastanut tästä mökkirannasta. Tähän asti olen kalastanut jään alta. Nyt laskin verkot ensimmäisen kerran veneellä, kertoo Soramäki.

Vuosi sitten samana päivänä Hämeessä paukkui pakkanen ja madetta sai pyytää jään alta. Silloin Ahti oli anteliaampi, saaliiksi tuli kalastusreissulla seitsemän madetta.

Nyt Soramäen avovesiverkoilta nousee yksi made. Sillä ei kauaa herkutella.

– Blinikutsut pitäisi järjestää ja mateenmätiä ei ole lainkaan, harmittelee Soramäki.

Risto Pyhäjärvi ja Tommi Jyly kaivavat esille avannon jonka alla odottaa maderysä.
Pakkasessa maderysää kokiessa ei auta olla vilukissa. Lokkalaiset kalastajat Risto Pyhäjärvi ja Tommi Jyly avaavat yhteisvoimin rysäavannon.Kaija Länsman / Yle

Samaan aikaan kun Hämeessä koetaan verkot soutaen, Sodankylän Lokassa aletaan kokemaan maderysiä sormet kohmeesta kankeina.

Lokkalaiset kalastajat Risto Pyhäjärvi ja Tommi Jyly lapioivat avannon auki suurin toivein.

Jään alta pitäisi nousta madetta, joka tuo tässä vaiheessa vuotta elannon pienen kylän ammattikalastajille.

Sen huomaa myös Pyhäjärven puhelimen pirinästä. Kalastajalle soittaa hattulalainen Kimmo Helatie Fresend-yrityksestä ja kyselee, olisiko sitä keskitalven herkkua lähettää etelän herkkusuille.

Fresend myy kalaa ja kalajalosteita Suomen suurimmille kauppaketjuille ja -halleille. Tällä kertaa Lokan mateista ei riitä etelän soppakattiloihin täytettä.

Fresend oy myy kala- ja kalajalosteita mutta tänä talvena heillä on ollut vaikeuksia saada ostettua madetta.
Paras madesesonki on keskellä talvea, kun mateen kutu on lähellä. Kun kutu on ohi, sesonkikin päättyy, kertoo kalaa ja kalajalosteita myyvä Kimmo Helatie.Dani Branthin

Pyhäjärvi kertoo Helatielle, samoin kuin muillekin kyselijöille, huonoja uutisia päivän saaliista.

– Paljon joutuu "ei oota" myymään. Kysyntää olisi kovasti, kertoo Pyhäjärvi.

Saman on huomannut myös Helatie Fresend-yrityksestä.

– Madetta menisi huomattavasti enemmän, kuin mitä saadaan järjestettyä. Vaikka kalaa haalitaan ympäri Suomea, ei sitä saada tarpeeksi, kertoo Helatie.

Tulevaisuudessa etelässä porisevat pohjoisen mateista tehdyt sopat?

Made kutee keskellä talvea. Tammi-helmikuun vaihde on parasta madesesonkia, mutta etelän säät sotkevat tänä vuonna monen blinijuhlat.

Jäättömät järvet eivät anna tarpeeksi saalista. Made liikkuu aktiivisemmin, kun sen suojana on jääpeite ja päällä vielä kunnon lumikerros.

Jos tällaiset talvet jatkuvat etelässä, mateet ovat tulevaisuudessa entistä tiukemmassa.

Näin huonoa madevuotta ei ole Helatien mukaan nähty viiteentoista vuoteen.

– On mahdollista, että etelässä jäädään ilman madekeittoja, jos ollaan vain tämän seudun mateiden varassa, sanoo Helatie.

Tommi Jyly ja Risto Pyhäjärvi maderysillä Lokan tekoaltaalla.
Pyhäjärvi ja Jyly ovat pyytäneet madetta rysillä pari vuotta. Suuressa järvessä on hankalaa löytää paras mateen polku, kertovat kalastajat, mutta takaavat ammattitaidon kohentuvan talvi talvelta.Kaija Länsman / Yle

Toivo lepää nyt pohjoisen järven ammattikalastajissa

Lokassa riittää jäätä ja lunta. Pyöreästä mateesta kalastaja saisi ihan hyvän hinnan, jopa 8–9 euroa kilolta.

Vaikka olosuhteet ja hinta ovat kohdillaan, Lapinkaan järvien saaliit eivät välttämättä riitä täyttämään koko Suomen madenälkää.

Hattulalainen Fresend tarvitsisi Lokasta viisisataa kiloa madetta viikossa. Pohjoisen ja etelän mateilla on kuitenkin myös eroja, kertoo Kimmo Helatie.

– Lokan made on ollut keskimääräistä parempaa, mitä täällä etelässä. Etelän kalat ovat olleet melkoisen pieniä, jonka vuoksi myös mätimäärä on ollut niissä huomattavasti pienempi kuin Lokan mateissa.

Tällä kokemisella Lokan parista rysästä nousi kahdeksan kiloa madetta. Saalis päätyy luultavasti kalastajien omiin kattiloihin.

Kalastaja Risto Pyhäjärvi huuhtoo madesaalinsa ennen kalojen käsittelyä.
Lokan kalasatamassa kalat käsitellään ja pakataan kuljetusta varten. Nämä kalat päätynevät kalastajien omiin suihin.Kaija Länsman / Yle

Lokassa mateen paras uinti on vielä edessä

Kokemisen jälkeen kalastajat ajavat kalasatamaan. Jos nämä kalat lähtisivät aamulla Sodankylästä, ne olisivat seuraavana aamuna Helsingin kalatiskillä. Ouluun kalat ehtisivät samana päivänä.

Muutamaa kalaa ei kuitenkaan kannata lähettää etelään. Siitä huolimatta kalastajat eivät heitä vielä kirvestä kaivoon.

– Meillä on paras mateenuinti vasta parin–kolmen viikon päästä. Toiveissa ollaan vielä, lohduttelee Pyhäjärvi.