Kone vahvistaa: Olemme tehneet tarjouksen Thyssenkruppin hisseistä – Kauppa vahvistaisi yhtiötä maantieteellisesti ja toisi digivoimaa

Koneen hissit ja liukuportaat kuljettavat miljardi ihmistä päivässä. Pian joukossa on iso liuta robotteja.

hissit
Henrik Ehrnrooth
– Digitaalisten tuotteiden ja palveluiden kehittäminen vaatii resursseja. Yhdessä yritykset saisivat tuotteita nopeammin markkinoille, Henrik Ehrnrooth sanoo.Jussi Nukari / Lehtikuva

– Aloitamme tällä alalla aivan uuden aikakauden, Henrik Ehrnrooth julistaa.

Hissiyhtiö Kone aloitti kevään tulosjulkistuskauden. Jälki oli tuttua Konetta – yhtiön myynti kasvoi yli kymmenyksen ja liikevoitto vielä enemmän.

Ehrnroothin esityskalvot vaihtuvat ja miljardit vilisevät. Viime vuonna yhtiö näytti onnistuneen kaikilla liiketoimintansa osa-alueilla.

Yhtiö onnistui nostamaan hintoja jopa Kiinassa.

Tälle vuodelle myynnin kasvuodotukset ovat maltillisemmat, eli “nollan ja kuuden prosentin välillä”. Tämä ei estä Ehrnroothia kehumasta hissejään kuin paraskin autokauppias.

Uusien, DX-sarjan hissien “antibakteerisille pinnoille” tahrat eivät tartu ja pienet naarmutkin voidaan toimitusjohtajan mukaan korjata helposti.

– Valaistus, muotoilu nousevat aivan uudelle tasolle. Samalla voimme muuttaa sitä käyttökokemusta verkon yli. Esimerkiksi hotellit voivat vaihdella sitä päivien ja vuodenaikojen mukaan.

Koneen uusien hissien antibakteerinen pinta.
Koneen mukaan sen uusien hissien antibakteeriseen pintaan ei jää edes sormenjälkiä.Kone Corporation

Kone kehittää uusia palveluja itse ja avaa ovia järjestelmiinsä muillekin. Asiakkaat voivat ottaa käyttöön esimerkiksi BlindSquare -yhtiön ohjelmiston, jonka avulla näkövammaiset voivat navigoida kiinteistöissä paremmin.

Lisäksi yhtiö valmistautuu jo aikaan, jolloin ihmisten joukossa liikuskelee erilaisia robotteja.

– Esimerkiksi robottitoimittajat voivat myydä palvelujaan rakennuksiin, joissa on Koneen hissit.

Robottirintamalla Kone on tehnyt yhteistyötä yhdysvaltalaisen Savioke-yhtiön kanssa, jonka robotit kuljettelevat tavaroita ja pikkupurtavaa hotellivieraille. Koneen tuloksenteon kannalta oleellista on, että Kone voi jatkossa käynnistää tällaisia sovelluksia etäältä – ilman että huoltomiesten tarvitsee käydä paikalla.

Siinä säästyy pitkä penni.

Toinen yhtä tärkeä syy on se, että palveluihin sitoutunut asiakas ei kovin helposti ole vaihtamassa huoltopalvelusopimusta kilpailevalle hissiyhtiölle.

Kilpailijoista puheen ollen, kohta heitä saattaa olla yksi vähemmän.

ThyssenKruppin logo pääkonttorin edustalla Essenissä.
Koneen uskottaan jättävän tarjouksen saksalaisen Thyssenkruppin hissiliiketoiminnoista.Ina Fassbender / AFP

Bloomberg: Kone tarjoaa ThyssenKruppin hisseistä 17 miljardia – osakekauppa seis pörssissä

Sitä mukaa kun Koneen osakekurssi on kivunnut, analyytikot ovat alkaneet epäillä, että sama meno ei voi jatkua. FactSet-yhtiön seuraamista 27 analyytikosta vain kaksi antaa tällä hetkellä Koneen osakkeelle ostosuosituksen.

Peräti viisitoista antaa myyntisuosituksen.

Tämä niin kutsuttu konsensusennuste ei ole absoluuttinen totuus yhtiön potentiaalista. Koneen kohdalla osakkeiden myyntiä suosittelevat ovat olleet ennenkin väärässä.

Tällä hetkellä moni lienee kuitenkin huolissaan Koneen suunnitelmasta ostaa saksalaisen Thyssenkruppin hissiliiketoiminta.

Arvioiden mukaan Thyssenkruppin hissien osto olisi kooltaan samaan luokkaa kuin Nokian lähes 16 miljardia euroa maksanut Alcatel-Lucent-ostos. Sen sulattelu on osoittautunut Nokialle ongelmalliseksi. Moni muistaa myös Nokian ja Siemensin verkkofuusion, joka oli perin surkea luku suomalaista yrityshistoriaa.

Suurilla yrityskaupat tuottavat usein harmaita hiuksia. Miksi Kone haluaa ottaa riskin?

Toimitusjohtaja Henrik Ehrnrooth korostaa, ettei mitään ole vielä päätetty. Yhtiöt kuitenkin täydentäisivät toisiaan monella tavalla.

– Thyssenkrupp on hyvin vahva esimerkiksi Etelä-Amerikassa ja Koreassa, joissa meillä ei ole juuri liiketoimintaa. Me taas olemme vahvoja muualla Aasiassa.

Saksalaisyhtiö vahvistaisi Konetta. Esimerkiksi Pohjois-Amerikan huoltopalveluiden markkinoilla Koneella ei ole yhtä vahva asema kuin Otisilla, Schindlerillä ja Thyssenkruppilla.

Toinen syy ostotarjouksen tekemiseen ovat juuri ne digitaaliset tulevaisuuden palvelut, joita Ehrnrooth tämän artikkelin alussa kuvaili.

– Uusien digitaalisten tuotteiden ja palveluiden kehittäminen vaatii resursseja. Uskomme, että yhdessä yritykset saisivat tuotteita nopeammin markkinoille, hän sanoo.

Hissiyhtiö avaa rajapintojaan palveluroboteille, ja haluaa samalla sitoa asiakkaat yhä tiukemmin omiin palveluihinsa. Kuvassa 
Savioke Relay -palvelurobotti.
Kone laskee liikuttavansa liukuportaissa ja hisseissä miljardia käyttäjää päivässä. Nyt se avaa rajapintojaan palveluroboteille. Kuvassa Savioke Relay -palvelurobotti.Kone Corporation

Hissikaupoista liikkuu paljon huhuja ja vahvistamattomia tietoja. Uutistoimisto Bloombergin tämänpäiväisten tietojen mukaan (siirryt toiseen palveluun)Kone olisi tarjoamassa yhdessä CVC Capital Partnersin kanssa Thyssenkruppin hisseistä noin 17 miljardia euroa.

Kaupankäynti Koneen osakkeilla keskeytettiin (siirryt toiseen palveluun) Helsingin pörssissä tiistaina kello 18.17 ennen pörssin sulkeutumista. Syynä oli se, ettei Kone ole kertonut sisäpiiritietoja markkinaosapuolille.

Ennen kaupankäynnin keskeyttämistä Koneen osake oli 4,92 prosenttia nousussa. Kone tiedotti myöhemmin tiistai-iltana tehneensä ei-sitovan tarjouksen Thyssenkruppin hissiliiketoiminnasta.

Yhtiön mukaan tarjouksen hinta on kohtalaisen lähellä mediassa esitettyjä arvioita.

Koneen ymmärryksen mukaan Thyssenkrupp käy keskusteluja myös muiden tahojen kanssa. Kone painottaa epävarmuutta siitä, että keskustelut Thyssenkruppin ja Koneen välillä johtaisi sopimukseen tai transaktioon.

Toimitusjohtaja: Isoja kauppoja on tehty ennenkin

Thyssenkrupp ei ole kertonut kenelle se hissinsä myy, jos myy. Tarjouskilpailuun osallistuu todennäköisesti myös japanilainen Hitatchi sekä joukko pääomasijoittajia.

Koneen etuna kilpailussa on se, että ammattiliitoilla on Saksassa suuri valta päätöksenteossa. Jättiliitto IG Metall saattaa hyvinkin suosia pääomasijoittajien sijasta suomalaista ostajaa, jolla on perinteet hissimarkkinoilla.

Mitä suuriin yrityskauppoihin tulee, Henrik Ehrnrooth muistuttaa, että on Kone niitäkin tehnyt.

Vuonna 1968 yhtiö aloitti kansainvälistymisen ostamalla ruotsalaisen Asean hissiliiketoiminnan. Vuonna 1974 oli vuorossa yhdysvaltalainen Westinghousen hissiliiketoiminta Euroopassa. Vuonna 1994 kaupan kohteena oli Yhdysvaltojen neljänneksi suurin hissiyhtiö Montgomery Elevator Company.

– Koneen kokoon suhteutettuna ne olivat jättikauppoja.

Koneella on siis kokemusta isoista kaupoista – vaikka niistä onkin aikaa. Tänään Koneella on 60 000 työntekijää, joista Suomessa toimii noin pari tuhatta.

Artikkelia on päivitetty Koneen tiedotettua tarjouksen jättämisestä tiistai-iltana. Koneen toimitusjohtajan haastattelu on tehty tulosjulkistuksen yhteydessä aiemmin päivällä.