1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Joensuu

PKO:lla on noin 50 kesätyöpaikkaa erityisnuorille

Erityisnuorten lisäksi osuuskauppa palkkaa kesätöihin nuorten tarvitsemia avustajia.

PKO palkkaa kesätyöntekijöitä muun muassa S-marketteihin. Kuva: Jouki Väinämö / Yle

Pohjois-Karjalan Osuuskauppa on avannut kesätyöpaikkahaun erityisnuorille ja heidän avustajilleen.

PKO palkkaa ensi kesäksi noin viisikymmentä erityistä tukea vaativaa tai kehitysvammaista nuorta.

Lisäksi erityisnuorten avustajana saa kesätyön 4-10 henkilöä, joilla on joko työkokemusta tai opintojen kautta edellytystä toimia avustajana.

Erityisnuorten palkkauksella osuuskauppa haluaa muun muassa tehdä syrjäytymisen vastaista työtä.

Kaikkiaan PKO palkkaa kesätöihin noin 800 nuorta.