1. yle.fi
  2. Uutiset

Suomalaismiehet asuvat koronaviruksen vuoksi suljetussa hotellissa Zibon miljoonakaupungissa – osan paluulento Eurooppaan on peruttu

Miljoonakaupungin kadut ovat autioita ja suomalaisten kuumetta mitataan työpaikalla säännöllisesti.

koronavirus
Reino Valkonen käyttää kasvomaskia Kiinassa
Zibon kaupungin kadut hiljenivät koronaviruksen myötä. Kasvomaski oli pakolliinen varuste, jos se unohtui, siitä heti huomautettiin. Maanpuhdistustöissä olleen Reino Valkosen selfie kertoo tilanteesta paljon.Reino Valkonen

Zibon viiden miljoonan asukkaan kaupungissa, joitakin satoja kilometrejä Pekingistä on aavemaisen hiljaista. Kaupungin pienimmät kaupat ovat kiinni ympäri vuorokauden.

Kaupungissa on töissä kuusi suomalaista, joista neljä on Rovaniemeltä, yksi Torniosta ja yksi henkilö Joensuusta.

Kaikki kuusi henkilöä asuvat hotellissa koko komennuksen ajan.

– Keskiviikkona sain tiedon, että meidän hotelli on suljettu koronaviruksen vuoksi, syynä ei olekaan kiinalaisten uudenvuodenjuhla, kuten aiemmin luulimme. Asumme edelleen samassa hotellissa, kertoo tavoittamamme rovaniemeläinen Pekka Jääskö.

Kiinan kartta, Peking ja Zibo
Leena Luotio / Yle

Koronaviruksen aiheuttamat turvatoimet näkyvät katukuvassa

Suomalaistyöntekijät ovat kaikki toistaiseksi terveitä, mutta hotellissa on lisätty turvatoimia. Kaikki paikalliset ja osa suomalaistyöntekijöistä käyttävät suun edessä maskia.

Jääskön työkaveri Reino Valkonen kertoo olevansa aktiivinen maskin käyttäjä.

– Enimmäkseen työn merkeissä käytän, mutta nyt kun tuo virus tuli niin käytän sitä ulkona liikkuessa ja ostoksilla, Valkonen kertoo Kiinasta.

Jääskön mukaan viruksen leviämistä yritetään torjua kaikin keinoin.

– Kontrolli on koko ajan kova. Työpaikalle mennessä kuume mitataan ja työpaikalta palatessa kuume mitataan, kertoo Jääskö hotelliltaan Zibon kaupungista.

Zibon miljoonakaupungin kadut ovat aavemaisen tyhjiä.
Zibon miljoonakaupungin kadut ovat aavemaisen tyhjiä.Reino Valkonen

Kiinassa koronavirus otetaan tosissaan

Suomalaisryhmä on ollut Kiinassa useaan otteeseen työkomennuksella, mutta vastaavaan ei ole aiemmin törmätty. Kaikkialla on hiljaista ja kuumeen mittaus otetaan tosissaan.

Pekka Jääsköllä on tarkastuksista henkilökohtainen kokemus.

– Meidän työpaikalla oli yllätysisku ja kuumeen mittaus. Minulla se näytti jostain syystä 39,3. Terveystarkastaja hyppäsi säikähtäen hämmentyneenä metrin taaksepäin. Asia selvisi, sillä pää oli kuuma töiden vuoksi ja kaikki oli kunnossa, lämpötila oli normaali.

Paluu Suomeen hankalaa – lento peruttu

Useat maat hakevat kansalaisiaan pois Wuhanin kaupungista, josta koronaviruksen uskotaan olevan peräisin. Kiinassa on eristetty useita muitakin miljoonakaupunkeja ja lentoja ulkomaille on peruttu.

Pekka Jääskön ja usean muun suomalaisen olisi pitänyt palata 17.2. lomalle Suomeen, mutta paluu siirtyy tai ainakin vaihtuu toiselle lentoyhtiölle.

– Tibet Airline on perunut lentoni, joten kyllä nämä tämän asian vakavasti ottaa. Finnair ainakin lentää vielä toistaiseksi Kiinaan, joten täytyy sieltä yrittää saada lento kotimaahan sitä kautta, Jääskö pohtii hotellihuoneessaan.

Miljoonakaupunki on hiljentynyt koronaviruksen aiheuttamien rajoitusten vuoksi.
Zibon miljoonakaupunki on hiljentynyt koronaviruksen aiheuttamien rajoitusten vuoksi.Pekka Jääskö

"Maalaisjärjellä mennään"

Pekka Jääskö kertoo kaiken olevan muuten kunnossa, töissä käydään normaalisti ja tilannetta seurataan.

Pääasiassa tietoa saadaan Suomen mediasta ja kansainvälisiltä kanavilta, joita Kiinassa voi katsoa. Kiinalaismediasta asioita on vaikea seurata kieliongelman takia.

– Maanläheisesti ja maalaisjärjellä näitä asioita ajatellaan. Nyt käydään töissä ja mietitään kuinka päästään kotiin lomille, päättää Zibon miljoonakaupungista Pekka Jääskö ja valmistautuu nukkumaan, sillä seuraavana aamuna on kello neljän herätys uuteen työpäivään.

Suomalaiset työskentelevät Zibossa puretun, vanhan tehtaan maanpuhdistustehtävissä. Puhdistuksen jälkeen tonteille rakennetaan kerrostaloja paikallisille asukkaille.

Koronaviruksen kuolonuhreja on Kiinassa jo 170. Suomen ensimmäinen koronavirustartunta varmistui eilen Rovaniemellä, missä potilas on eristyksessä Lapin keskussairaalassa.

Lue seuraavaksi