Matkailupomo Saariselältä: "Hysteriaa ei näkyvissä"

Kiinalaisturistit ovat levittäytyneet kaikkialle Saariselän alueelle.

koronavirus
Saariselkä Inari
Saariselällä on puolenkymmentä hotellia tai majataloa sekä lisäksi suuri määrä mökkejä ja erilaisia lomailuun tarkoitettuja asuinhuoneistoja.Raimo Torikka / Yle

Ski Saariselän operatiivisen johtajan Jarmo Katajamaan mukaan tieto kiinalaisnaisen vahvistetusta koronavirustartunnasta ei ole herättänyt matkailijoissa tai henkilökunnassa sanottavampaa levottomuutta.

– Silloin ensimmäisen epäilyn aikaan liikkui jo aika hyvin tietoa, että miten tältä voivat suojautua yksittäiset ihmiset tai yritykset. Oikeastaan minkäännäköistä hysteriaa ei ole näkyvissä.

Katajamaa kertoo, että henkilöstöä on kehotettu noudattamaan uudentyyppiseen koronavirukseen liittyviä THL:n ohjeistuksia jo ennen tartunnan vahvistumista.

– On ohjeistettu hieman pidättyväiseen asiakaskontaktiin eli vältetään fyysistä kontaktia ja desinfioidaan entistäkin tarkemmin sellaisiakin paikkoja, mitä ei ehkä normaalisti desinfioitaisi. Eli huolehditaan omastakin turvallisuudesta.

Saariselällä on puolenkymmentä hotellia tai majataloa sekä lisäksi suuri määrä mökkejä ja erilaisia lomailuun tarkoitettuja asuinhuoneistoja. Ravintoloitakin on toistakymmentä. Alueelta löytyy myös tukuittain muita palveluita.

Kiinalaisturistit ovat Katajamaan mukaan ainakin nyt sikäläisen lomasesongin aikana levittäytyneet koko Saariselän alueelle ja käyttävät kaikkia palveluita muiden turistien tapaan.

– Ei heillä ole mitään omia kohteita vaan he ovat kyllä kaikissa majoitusliikkeissä.

Lue myös:

Suomen ensimmäinen koronavirustartunta varmistui, THL: Tapaus valitettava, mutta ei odottamaton – Yle seurasi hetki hetkeltä

Kiinassa koronavirukseen on kuollut jo 132 ihmistä, lähes 6 000 tartuntaa – WHO kertoi uudesta hätäkokouksesta

Suomalaismiehet asuvat koronaviruksen vuoksi suljetussa hotellissa Zibon miljoonakaupungissa – osan paluulento Eurooppaan on peruttu

Ensimmäiset suomalaiset saattavat palata evakuointilennolla Kiinan Wuhanista jo tällä viikolla

Koronavirus täytti uutiset ja somen, mutta tavallista ihmistä ei juuri pelota – uusi epäily herättää silti huolta