Kuopion museoremontti harjakorkeudessaan – laajennusosan ulkonäköä on moitittu, mutta sille on syynsä, sanoo museonjohtaja

Kuopion museoremonttiin ja uuteen Tiedon ja tarinoiden kortteliin voi tutustua torstaina Alatorin Kohtaamossa.

Kuopio
Kuopion museota remontoidaan.
Vuonna 1907 valmistuneen Kuopion museon remontti alkoi vuoden 2018 loppupuolella, ja se valmistuu ensi syksynä.Varpu Mäntymäki / Yle

Kuopion museon laaja remontti on edennyt harjakorkeuteensa. Harjannostajaisia vietetään huomenna perjantaina.

Suojeltua ja valtakunnallisesti merkittävää museota on peruskorjattu ja laajennettu ja yhdessä pääkirjaston kanssa siitä muodostuu Tiedon ja tarinoiden kortteli.

Museon laajennusosan laatikkomainen ulkonäkö on herättänyt arvostelua sosiaalisessa mediassa, Savon Sanomat (siirryt toiseen palveluun) kirjoittaa.

Uudisrakennuksella haettiin museonjohtaja Pertti Renvallin mukaan kokonaisuutta, joka täydentäisi lähes 115-vuotiasta museota ja 50 vuotta täyttänyttä kirjastorakennusta.

– Tässä pyrittiinkin siihen, että ei tehdä kummankaan rakennuksen näköistä, vaan ihan omanlaisensa. Muoto ja koko ovat toiminnallisesti perusteltuja. Tilat ovat tarkkaan harkittuja.

Havainnekuva Kuopion museon arkkitehtuurikilpailun voittajasta.
Havainnekuva uudesta Kuopion museosta.Kuopion kaupunki

Myös laajennusosan toisen kerroksen ikkunattomuus on saanut osakseen kritiikkiä. Sillekin on Renvallin mukaan hyvä peruste.

– Näyttelytiloihin ei rakenneta nykyaikana ikkunoita, koska se on ongelma näyttelytilojen valaistussuunnittelun kannalta. Varsinkin museonäyttelyissä ulkovalo ei saa päästä sisälle.

Renvall muistuttaa, että rakennuksen alakerta on lasiseinäinen. Myös uudisosan kolmannessa kerroksessa on ikkunoita.

– Se hahmottuu kaupunkilaisille kevään aikana. Alarakenne näyttää itse asiassa aika kevyeltä.

Virtuaalikävelylle uuteen rakennukseen

Kuopion museon remontti maksaa kokonaisuudessaan lähes 20 miljoonaa euroa, ja se valmistuu ensi syksynä. Uudistuneiden tilojen ensimmäinen näyttely avautuu keväällä 2021.

Kuopion museon peruskorjauksen ja laajennuksen etenemistä esitellään tänään torstaina Kuopion Alatorin Kohtaamossa kello 9–14. Uuteen kokonaisuuteen voi tutustua esimerkiksi virtuaalikierroksella rakennuksessa.

Tietoa saa myös museon ja kirjaston yhteistyöstä ja palveluista sekä pääkirjaston uudistuksista.