1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. harrastukset

Liikunnan harrastaminen on Ruotsissa selvästi halvempaa kuin Suomessa – Ruotsi tukee suoraan seuroja, Suomi keskusjärjestöjä

Esimerkiksi ratsastustunti voi maksaa Ruotsin Haaparannalla vain puolet siitä, mitä Suomen puolella Torniossa.

harrastukset
Lisa Nielsson hevosen kanssa Haaparannan ratsastustallilla.
Haaparannan ratsastajien puheenjohtaja Lisa Nilssonin mukaan kunnan tuki mahdollistaa seuratoiminnan kehittämisen pitkällä tähtäimellä.Antti Ullakko / Yle

Lasten liikuntaharrastus voi olla Suomessa hurjan kallista. Se maksaa helposti tuhansia euroja vuodessa. Ruotsissa harrastaminen on halvempaa, sillä valtio tukee keskusjärjestöjen sijaan paikallisia seuroja.

Esimerkiksi ratsastuksessa tuntihinnat ovat parhaimmillaan vain puolet siitä, mitä Suomessa. Pohjoisessa, Ruotsin rajalla, hintaero houkuttaa suomalaisia erilaisten harrastusten pariin Ruotsin puolelle.

Haaparannan ratsastajien puheenjohtajan Lisa Nilssonin mukaan ratsastustunti, joka maksaa 30 euroa Suomessa, maksaa suunnilleen 15 euroa Haaparannan puolella.

– Se on mahdollista, koska Ruotsissa tuetaan seuroja niin hyvin. Eri lajit saavat tukea ja nuoret voivat kokeilla eri harrastuksia edullisesti. Meillä on Haaparannan kunnan kanssa tosi hyvä yhteistyö, Nilsson sanoo.

Ruotsissa tuetaan erityisesti liikunta- ja urheiluseuroja. Haaparannan ratsastajat saa kunnalta vuosittain 80 000 euroa toimintansa pyörittämiseen, minkä päälle tulee vielä rahaa myös valtion kassasta.

Kunta omistaa tilat ja välineistöä, kuten traktorin. Yhdistys pyörittää toimintaa. Jäsenistä kolmannes on suomalaisia ja viikoittain talleilla käy ratsastamassa 70 suomalaista.

Ruotsi tukee paikallisesti, Suomi keskusjärjestöjä

Ruotsissa valtion tuki liikuntaan ja urheiluun kohdennetaan suurimmaksi osaksi urheiluseuroille ja liikuntapaikkarakentaminen on kuntasektorin vastuulla. Suomessa suurin osa valtion tukirahoista on kohdennettu valtakunnallisille liikuntajärjestöille ja liikuntapaikkoihin.

Ruotsissa kuntien panostus liikuntaan ja urheiluun on pohjoismaisessa vertailussa omaa luokkaansa (siirryt toiseen palveluun) (pdf-tiedosto, opetusministeriö). Esimerkiksi Suomeen verrattuna se on kaksinkertainen.

Haaparannan ratsastajilla on kunnan kanssa kymmenvuotinen sopimus, jonka mukaan yhdistys tuottaa palveluja ratsastuksen harrastajille kunnassa. Pitkä sopimus mahdollistaa toiminnan pitkäjänteisen kehittämisen.

Ruotsissa ratsastus on maan toiseksi suosituin harrastus jalkapallon jälkeen. Lisa Nilssonin mukaan ratsastusharrastus on Ruotsissa lähes täysin yhdistysten harteilla, kun Suomessa se on suurelta osin yksityisten yritysten pyörittämää toimintaa.

Ruotsin systeemi tuottaa enemmän huippuja

Pokka ja Kallijärvi poseeraavat kameralle Haaparannan jäähallilla.
Haaparantalaisia jääkiekkonuoria valmentava Tomi Pokka (oik.) kehuu Ruotsin tukijärjestelmää. Seuran puheenjohtajan Hannu Kallijärven mukaan hallimaksut ovat Haaparannalla hyvin kohtuulliset.Antti Ullakko / Yle

Ruotsin tukijärjestelmä saa kehuja HaparandaTornio Ungdomshockeyn jääkiekkovalmentaja Tomi Pokalta, jolla on kokemusta lajin parissa toimimisesta rajan molemmilta puolilta.

– Tämä Ruotsin systeemi näyttää toimivan, koska kyllähän Ruotsissa tulee varmasti enemmän lajihuippuja kuin Suomesta. Nuoret saavat harrastaa useampaa lajia mahdollisimman pitkään ja sieltä se lahjakkuus vain sitten löytyy. Ja ehkä mahdollistaa sen, että tulee niitä monen lajin taitajia.

Ruotsin Haaparannalla liikuntapaikkojen käyttömaksut ovat seuroille maltillisia, esimerkkinä jäähallin tuntihinta, kertoo HaparandaTornio Ungdomshockey -yhdistyksen puheenjohtaja Hannu Kallijärvi.

– Se on 50 kruunua eli nelisen euroa ja otteluissa hinta on 8–9 euroa tunnilta, tosi edullista. Jääkiekko-ottelun hinta täällä Haaparannan jäähallissa maksaa noin 27 euroa ja olisiko vertailun vuoksi tuossa Tornion jäähallissa noin 300 euroa.

Edullinen tuntihinta koskee myös muita liikuntapaikkoja, kuten yleisurheiluhallia. Siellä treenaavat myös suomalaiset yleisurheilunuoret.

Haaparannan kulttuuri- ja vapaa-ajanpäällikön Allan Fjellvindin mukaan kunnassa harkittiin jopa täysin ilmaisia vuoroja, mutta päädyttiin kuitenkin alhaiseen tuntihintaan, jotta seurat eivät varaa vuoroja varmuuden vuoksi vaan pelkästään tarpeeseen.

Lue myös:

Harrastuskulut alas, kotiintuloajat kaikille ja vanhempainpartiot kaduille – Tällainen on Islannin malli, jonka hallitus haluaa suomalaistaa

Tasa-arvoiseen liikunnan harrastamiseen on vielä matkaa – vähävaraisten perheiden lapset liikkuvat hyvin toimeentulevia vähemmän

Lue seuraavaksi