Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän henkilöstöä osallistetaan yhteisyrityksen valmisteluun

Työntekijäjärjestöt ovat ilmaisseet halunsa saada henkilöstön mukaan rakentamaan hanketta.

sosiaali- ja terveyspalvelut
Päijät-Hämeen keskussairaalan lääkäri kävelee sairaalan käytävällä.
Hankintaa valmistelevassa ryhmässä on hykyn omia asiantuntijoita kaikista toiminnoista, jotka siirtyisivät yhteisyritykseen. Emilia Malin / Yle

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän henkilöstö pääsee osallistumaan yhteisyrityksen toiminnan suunnitteluun. Yhtymä aikoo perustaa yksityisen toimijan kanssa yrityksen huolehtimaan perusterveydenhuollon palveluista.

Sote-keskushanketta johtavan Ismo Rautiaisen mukaan hankinnan valmisteluryhmässä on asiantuntijoita kaikista hankinnan kohteena olevista toiminnoista ja henkilöstön osaamista hyödynnetään valmistelussa.

Perustetussa henkilöstöryhmässä taas käydään läpi hankintaa ja ryhmä voi vaikuttaa tulevaan yhtiöön sekä sen tehtäviin. Henkilöstöjärjestöt ovat olleet harmissaan siitä, ettei työnantaja ottanut heitä mukaan valmistellessaan esitystä yhteisyrityksestä ja vaatineet henkilöstön osallistamista jatkovalmisteluun.