Viulisti soitti niin paljon viulua, että kädet eivät enää kestäneet – ei pystynyt vuosiin käymään konserteissa: "Itkin vain takapenkissä"

Viulisti Lisa Kallström-Jokipiin pitkä ura katkesi olkapäävaivoihin. Orkesterimuusikoilla tuki- ja liikuntaelinsairaudet ovat erittäin yleisiä.

viulistit
Kotkalainen entinen viulisti Lisa Kallström-Jokipii katsoo vanhaa soitintaan.
Lisa Kallström-Jokipii.Jesse Mäntysalo / Yle

Ensin tulivat kiukku ja viha. Ne muuttuivat hiljalleen katkeruudeksi. Lopulta jäljelle jäi suru.

Näin kuvailee Lisa Kallström-Jokipii kahdeksan vuoden takaisia tuntemuksiaan. Silloin hän joutui luopumaan elämäntyöstään. Tuolloin selvisi lopullisesti, että pitkä kamppailu terveysongelmien kanssa pakottaa hänet lopettamaan uransa sinfoniaorkesterin viulistina.

– Monta vuotta vaihdoin kanavaa, jos radiosta tuli klassista musiikkia. En halunnut kuulla sitä.

Kotkalainen Kallström-Jokipii kävi uransa lopettamisen jälkeen muutaman kerran entisen orkesterinsa Kymi Sinfoniettan konserteissa. Istuminen yleisössä soittamisen sijaan oli kuitenkin liian raskasta.

– Itkin vain takapenkissä ja lähdin pois paikalta, etten häiritsisi muita kuuntelijoita.

Lisa Kallström-Jokipii nostaa entisen työvälineensä kotinsa pöydälle. Hän avaa viulukotelon ja katsoo soitinta. Katse on haikea. Uran päättymisen hyväksyminen on ollut pitkä tie. Eikä vähiten siksi, että siitä aiheutuneelle katkeruudelle ei ole ollut oikeastaan kohdetta.

– Ensimmäisenä ajattelin, että mitä olen tehnyt väärin. Miksi minulle kävi näin? Mutta olen tajunnut, ettei se ollut kenenkään syy. Kyse oli useamman asian nipusta.

Lähes kaikilla vaivoja

Orkesterimuusikoilla on hämmästyttävän paljon vaivoja. Muusikon yleisimpiä ammattiin liittyviä vaivoja ovat yläraajoihin kohdistuvat rasitusperäiset tukielinvaivat, liialliseen soittamiseen liittyvät neurologiset vaivat tai työskentelyasentoon ja ergonomiaan liittyvät vaivat.

Musiikkifysioterapeutti Katarina Porander on työskennellyt muusikoiden kanssa 25 vuoden ajan. Hänen mukaansa orkesterimuusikoiden tuki- ja liikuntaelinsairaudet ovat erittäin yleisiä.

– Ne koskettavat lähes kaikkia soittajia jossain vaiheessa. Ammattimainen soittaminen orkesterissa on fyysisesti hyvin kuormittavaa. Rasitusta aiheuttavat toistot ja staattiset asennot, Porander kertoo.

Viulistilla ongelmat liittyvät yleensä käsiin ja erityisesti niiden hermotuksiin. Niin alkoivat myös Lisan ongelmat syksyllä 2005.

– Käteni alkoivat kipeytyä ja huomasin, ettei soitto oikein suju. Mietin vain, että nyt pitää alkaa treenata enemmän.

Se lisäsi kipua, mutta Kallström-Jokipii jatkoi sitkeästi.

Kotkalaisen entisen viulistin Lisa Kallström-Jokipiin soitin
Jesse Mäntysalo / Yle

Alkuvaiheessa suurimmat ongelmat olivat Lisan vasemmassa olkapäässä, joka kannatteli viulua. Vaivoja yritettiin hallita ensin pehmeämmillä keinoilla, kuten fysioterapialla. Siellä asiaan suhtauduttiin vakavasti, mutta fysioterapialla ongelma ei poistunut.

Perusteellisten tutkimusten jälkeen Lisa Kallström-Jokipii päätyi seuraavana vuonna tuki- ja liikuntaelinsairauksiin erikoistuneen Ortonin klinikalle, jossa tultiin siihen tulokseen, että olkapää täytyy operoida. Samoin tehtiin myöhemmin myös oikealle olkapäälle.

– Leikkauksia on ollut useita. Molemmista olkapäistäni on kiristetty nivelkapselit. Viulistille ne ovat hankalia tilanteita, koska toipumisajat ovat hyvin pitkiä. Vasemman olkapään kuntoutuksessa työkuntoon meni vuosi.

Lopulta Kallström-Jokipii ei pystynyt pitämään viulua enää ylhäällä.

Fysioterapiaa ei enää ihmetellä

Jälkiviisaus on helppoa. Nyt Lisa Kallström-Jokipii pystyy toteamaan, että entistä kovempi harjoittelu kipujen alettua oli paha virhe.

– Olisi tärkeää etsiä mahdollisimman varhain paras mahdollinen asiantuntija. Kyse on kuitenkin ihmisen työkyvystä.

Musiikkifysioterapeutti Katarina Poranderin mukaan muusikoiden kynnys hakea apua vaivoihin varhaisessa vaiheessa on madaltunut samalla kun tietoisuus niistä on lisääntynyt.

Myös asenne on muuttunut.

– Vielä 1990-luvun alussa taidekorkeakouluissa ihmeteltiin, mitä fysioterapeutti siellä tekee. Nykyisin musiikkioppilaitoksissa opetetaan ergonomiaa ja oheisharjoittelua. Se kuuluu asiaan, Porander sanoo.

Vaivojen ennaltaehkäisyssä yksi parhaista keinoista on juuri hyvä työergonomia. Myös hyvät fyysiset ominaisuudet ja lihasharjoittelu auttavat.

Kuormittava soitin

Lisa Kallström-Jokipii tuli vakituiseksi viulistiksi Kotkan kaupunginorkesteriin vuonna 1984. Orkesteri muuttui vuonna 1998 Kymi Sinfoniettaksi.

Viulu on ollut Kallström-Jokipiin pääsoitin koko uran ajan, nuoruudesta lähtien. Hänellä on yliliikkuvat nivelet, lisäksi tuki- ja liikuntaelinvaivat ovat kulkeneet suvussa.

– Minulla on käynyt huono säkä.

Vielä 1970-luvulla kukaan ei hoksannut, ettei Lisan rakenne ole viulun soitolle sopivin mahdollinen. Nykyään asiaan kiinnitettäisiin luultavasti huomiota jo varhain.

Katarina Poranderin mukaan juuri viulu ja alttoviulu ovat erityisen kuormittavia, sillä niitä soittaessa kädet ovat kohoasennossa ja liikkeet ovat toistuvia.

– Jos soittaminen aiheuttaa kipuja eikä mikään apu tunnu auttavan, soitin todennäköisesti kuormittaa kroppaa liikaa. Mutta kyllä nykyäänkin on aika korkea kynnys ehdottaa muusikolle soittimen vaihtoa, Porander toteaa.

Valtava muutos

Vuonna 2011 Lisa Kallström-Jokipii kaatui pahasti. Olkapään kiertäjäkalvosin meni tapaturman vuoksi rikki ja vaati jälleen operoinnin.

– Olkapää on hyvin hankala paikka, koska siellä on niin paljon niitä pieniä luita. Kaatumisen jälkeen huomattiin, että luut ovat menneet siihen kuntoon, ettei ammattimainen soittaminen enää onnistu. Lääkäri kysyi minulta, koska aion antaa periksi.

Lopulta se oli väistämätöntä. Surutyötä Kallström-Jokipii ei kuitenkaan pysähtynyt juuri tekemään, vaan päätti paahtaa täysillä eteenpäin.

– Ensimmäinen ajatus oli, että nyt täytyy etsiä uusi ammatti. Menin tulta päin enkä ehtinyt käsitellä kunnolla sitä, mitä oli tapahtunut.

Soittamisen lopettamisen jälkeen hän kouluttautui lähihoitajaksi. Hoivatyötä hän ei käsiensä vuoksi voinut tehdä, mutta asiakaspalvelu ja tietojenhallintatyöt onnistuivat.

– Vanhasta työyhteisöstä pois hyppääminen oli myös iso muutos. Ei minulla ollut mitään kokemusta terveydenhuollon töistä. Se oli täysin uusi maailma.

Kotkalainen entinen viulisti Lisa Kallström-Jokipii kotonaan.
Jesse Mäntysalo / Yle

Myöhemmin Kallström-Jokipii on ajatellut, että pysähtyminen olisi ollut paikallaan.

– Se iski myöhemmin. Tajusin, että minulta katosi soittajan identiteetti.

Soittaminen kun oli muutakin kuin leipätyö. Se oli terapiakanava. Väylä, jota pitkin tunteita oli pystynyt ilmaisemaan lapsesta lähtien, käsitellä iloja ja suruja.

Nyt se väylä oli poissa.

– Vasta nyt alan pikkuhiljaa hyväksyä sen. Kannattaa antaa vähän aikaa itselleen ja miettiä rauhassa. Ja tukeutua, jos mahdollista, perheeseen, ystäviin tai etsiä vertaistukea.

Katkeruus lähti, suru jäi

Kallström-Jokipii kertoo voivansa tällä hetkellä hyvin. Hän on lähihoitajan työstään osatyökyvyttömyyseläkkeellä.

Jo soittamisen ohella Kallström-Jokipii toimi koirankouluttajana. Se oli tärkeä henkireikä vaikeuksien keskellä.

Pieni suru on yhä aina läsnä. Katkeruus on kuitenkin poissa, ja konserteissa käyminen onnistuu taas.

– Pidän mielessäni kahden kollegani lausahdukset. He sanoivat, että olen aina muusikko eikä se poistu minusta koskaan. “Koita silti rakastaa elämää”. Hienosti sanottu.