Pohjois-Suomi saattaa säästyä kausi-influenssalta – infektiolääkärin mukaan virus voi olla huono tarttumaan ja leviämään

Kausi-influenssan saapuminen Pohjois-Suomeen on näillä näkymin myös myöhässä, Kainuun keskussairaalasta arvioidaan.

influenssa
Vaxigrip Tetra influenssarokote.
Nyt käytössä olevan influenssarokotteen tehosta on näyttöå esimerkiksi Yhdysvalloista, joissa sen on todettu purreen muun muassa B-virustyyppiin.Mårten Lampén / Yle

Kausi-influenssa voi jäädä tänä vuonna kokonaan tulematta Pohjois-Suomeen, johtuen muun muassa rokotteen tuomasta immuniteetista.

Kainuun keskussairaalan (Kaks) infektiolääkäri Olli-Pekka Koukkarin mukaan myös jo sairastettu influenssa on saattanut antaa ihmisille vastustuskykyä. Lisäksi itse virus voi olla huono tarttumaan ja leviämään. Kaksille saadaan viikoittain tietoa kausi-influenssasta muun muassa THL:ltä. Koukkari ei kuitenkaan vielä täysin torppaa kausi-influenssaa.

– Se voi olla tavattoman myöhässä, mutta katsotaan vasta maaliskuussa lopullinen tilanne, summaa Koukkari.

THL:n erityisasiantuntija Niina Ikosen mukaan influenssa-aktiivisuus on ollut maltillista Pohjois-Suomen lisäksi ympäri maan. Ikonenkin kuitenkin muistuttaa, että influenssakautta on vielä jäljellä ja tilanteet voivat muuttua.

– Vielä on liian aikaista sanoa, että vältymme influenssaepidemialta. Suomessa on todettu neljää eri influenssavirustyyppiä, jotka voivat levitä epideemisesti.

Rokotteen tehosta on Ikosen mukaan näyttöä esimerkiksi Yhdysvalloista, jossa sen on kuluvalla influenssakaudella todettu purreen hyvin muun muassa B-tyypin virukseen.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!