Uusi osakesäästötili pyrkii madaltamaan sijoittamisen kynnystä – sen käyttö vaatii kuitenkin aloittelijalta perehtymistä osakemarkkinoihin

Osakesäästötili otettiin käyttöön vuoden alussa. Ensimmäisten viikkojen aikana avattiin kymmeniä tuhansia tilejä.

osakesäästäminen
Animaatio, jossa kolme vaaleanpunaista säästöpossua sinisellä taustalla ja jokaiseen säästöpossuun tippuu vuoron perään vihreä 200 euron seteli.
Kerttu Kamula / Yle

Vuoden alussa Suomessa käyttöön otettu osakesäästötili on saanut osakseen paljon huomiota ja kymmeniä tuhansia tilejä on avattu ensimmäisten viikkojen aikana. Osakesäästötilin yksi keskeinen tavoite on madaltaa sijoittamisen kynnystä ja saada laajempi joukko suomalaisia kiinnostumaan sijoittamisesta ja hyötymään korkoa korolle -ilmiöstä.

Pankkitilillä makaavat rahat menettävät arvoa

Säästäminen pankkitilille sekä asuminen ovat suomalaisten keskuudessa suosituimpia säästämisen ja sijoittamisen muotoja. Rahojen maakuttaminen tilillä aiheuttaa kuitenkin arvon alenemista, kun inflaatio syö rahan ostovoimaa.

Sen sijaan asuntoon sijoittaminen on asiantuntijoiden mukaan kerryttänyt suomalaisten varallisuutta varsin mukavasti, etenkin viimeisinä vuosina korkojen ollessa matallalla. Asuntovarallisuuteen liittyy sijoituksena kuitenkin omat haasteensa.

– Asuntovarallisuus on tärkeä ja hyvä juttu, mutta enemmän sen rinnalla pitäisi olla vähän likvidimpiä sijoitusmuotoja, koska asuntovarallisuus joustaa huonosti elämän muutostilanteissa. Sen rinnalla olisi hyvä olla jotain, kertoo Handelsbankenin varainhoidon johtaja Mike Peltola.

Näitä haasteita on myös osakesäästötilin tarkoitus taklata tarjoamalla suomalaisille uusia sijoittamisen muotoja.

Säästölaskuri, 20 vuoden säästöaika. Kuvassa kolme setelipinoa, joista yksi kuvaa kuinka paljon rahaa säästyy pankkitilille, toinen setelipino kuvaa kuinka paljon rahaa kertyy kun rahaa laitetaan yhdistelmärahastoon 5 prosentin korko-odotuksella ja kolmas setelipino kuvaa kuinka paljon rahaa kertyy kun rahaa laitetaan osakerahastoon 8 prosentin korko-odotuksella.
Summat ovat suuntaa antavia, eikä niissä ole huomioitu rahastoihin liittyviä palkkioita. On myös hyvä muistaa, että sijoittamiseen liittyy aina riski ja rahaston arvo voi nousta tai laskea. Kerttu Kamula / Yle

Sijoittajia houkutellaan veroporkkanalla

Osakesäästötili houkuttelee sijoittamaan ennen kaikkea veroedun avulla. Tilin sisällä voi myydä ja ostaa pörssiosakkeita ilman välittömiä veroseuraamuksia. Myös korkotulot ja osingot ovat verovapaita, kun ne kirjautuvat tilille.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että tilin sisällä mahdolliset voitot voi sijoittaa uudestaan verovapaasti, ja sijoittaja pääsee hyödyntämään korkoa korolle -ilmiötä tehokkaasti.

Veroja osekesäästötililtä maksetaan vasta siinä vaiheessa, kun tuottoja nostetaan tililtä pois. Myös osakesäästötilin avaaminen ja käyttö on pyritty tekemään helpoksi. Tilin voi avata useassa pankissa tai sijoituspalveluja tarjoavassa yrityksessä melko vaivattomasti.

Perehtymistä ja osaamista tarvitaan

Osakesäästötilin keskeisenä tavoitteena on saada uusia ihmisiä innostumaan sijoittamisesta ja laittamaan säästöt tekemään töitä ja tuottamaan voittoa. Tässä ei kuitenkaan Mike Peltolan mukaan olla täysin onnistuttu.

– Nyt puhutaan suorasta osakesijoittamisesta, ja pörssiyhtiöiden valitseminen vaatii kuitenkin vähän perehtymistä ja erityisosaamista. Se voi nostaa kynnystä aloittamiselle korkeammaksi. Jos oltaisiin saatu mukaan rahastoja, joissa sijoituspäätösten tekemisen voi delegoida ammatilaiselle, se olisi voinut madaltaa kynnystä.

Peltola näkee, että osakesäästötilin synnyttämä keskustelu ja sijoittamisen saama näkyvyys on kuitenkin positiivinen asia, vaikka itse tuote palveleekin tällä hetkellä ensisijaisesti jo aktiivisia sijoittajia.

Katso Yle Areenasta Puoli seitsemän -ohjelman juttu aiheesta: