Etelä-Savossa vain yksittäisiä kyselyitä koronaviruksesta – valmiudet potilaiden hoitamiseen ovat hyvät, jos tartuntoja tulee

Koronavirus ei leviä kulovalkean tavoin, vaan pisarakontaktissa. Hyvä yskimis- ja käsihygienia auttaa jo paljon.

Etelä-Savo
Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta
Yle

Koronavirukseen liittyen on tullut Etelä-Savon sairaanhoitopiireissä vain yksittäisiä kyselyitä sekä Savonlinnassa että Mikkelissä, Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Essoten infektiosairauksien ylilääkäri Sakari Vuorinen kertoo.

– Kyselyt ovat tulleet ihmisiltä, jotka ovat vasta matkustelleet Aasiassa ja oireilevat nyt hengitystieoirein, Vuorinen selventää.

Yhdeltäkään potilaalta ei ole kuitenkaan Etelä-Savossa vielä otettu koronavirusnäytteitä.

Etelä-Savossa on hyvät valmiudet hoitaa koronaviruspotilaita, ja valmiutta voidaan tarvittaessa nostaa. Esimerkiksi Essotella on oma pandemiasuunnitelma tällaisia tilanteita varten ja sen puitteissa on paitsi laadittu toimintaohjeet, varastoitu lääkkeitä, henkilösuojaimia että hoitoon tarvittavia tarpeita, Vuorinen kertoo.

Kuten muissakin ei kiireellisissä sairastapauksissa, jos epäilee itsellään koronavirustartuntaa ennen päivystykseen lähtöä kannattaa soittaa päivystysapu-puhelimeen 116 117.

– Ihmiset jotka oireilee hengitystietauteja, niin olisi hyvä muistaa että jos he tupsahtavat päivystykseen kymmenien tai satojen ihmisten joukkoon, he voi olla tartuttavia oli virus mikä hyvänsä, ylilääkäri Vuorinen toteaa.