1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. sarjakuvat

Lasten ja nuorten valtakunnallinen sarjakuvakilpailu on pyörähtänyt käyntiin – tekoaikaa huhtikuun loppuun saakka

Kilpailun teemana on "Jos osaisin taikoa".

sarjakuvat
Sarjakuvakilpailu, piiirros
Vuonna 2012 sarjakuvakilpailun teemana oli Kettu. Sarjakuvan on piirtänyt Aino Ollikainen Kemistä.Lasten sarjakuvakeskus

Kemissä järjestetään tänäkin vuonna lasten ja nuorten valtakunnallinen sarjakuvakilpailu. Kilpailun teemana on "Jos osaisin taikoa".

Kilpailusarjoja on kaksi, 12-vuotiaat ja nuoremmat sekä 13–18 -vuotiaat.

Kilpailuun osallistuu piirtämällä stripin eli 2–4 ruudun sarjakuvan A4-sivulle. Työ voi olla värillinen tai mustavalkoinen.

Työt pitää toimittaa Kemin Lastenkulttuurikeskukseen huhtikuun loppuun mennessä. Voittajat julkistetaan 26. toukokuuta.

Parhaimmista töistä järjestetään näyttely Kemin kaupunginkirjastoon kesäkuun ajaksi.

Viime vuonna kisaan osallistui 150 työtä ympäri Suomen.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä. (siirryt toiseen palveluun)

Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Tiedätkö jotain lisää jutun aiheesta? Onko sinulla juttuvinkki tai kysymys? Ota yhteyttä tällä lomakkeella (siirryt toiseen palveluun).

Lue seuraavaksi