1. yle.fi
  2. Uutiset

Turku pienensi työmarkkinatukien kuntaosuuksien suhteellista summaa suurista kaupungeista eniten – säästöä noin kaksi miljoonaa

Turku maksoi viime vuonna työmarkkinatuen kuntaosuuksia 19,4 miljoonaa euroa.

Turku
Metallityöntekijä
Kuvituskuva.Jenny Kähärä / Yle

Turku on onnistunut pitkäaikaistyöttömien ja nuorten työttömien määrän vähentämisessä muita suuria kaupunkeja paremmin.

Kuuden suurimman kaupungin työmarkkinatuen kuntaosuusmaksut ovat pienentyneet suhteessa eniten Turussa. Vuoden 2019 aikana summa pieneni 17,8 prosenttiyksikköä.

Turku maksoi viime vuonna työmarkkinatuen kuntaosuuksia 19,4 miljoonaa euroa. Summa pieneni noin kaksi miljoonaa vuoteen 2018 nähden.

Kolmen vuoden aikana turkulaisten työttömyysaste on parantunut 3,9 prosenttiyksikköä. Samalla pitkäaikaistyöttömyys on puolittunut ja nuorten työttömyys on vähentynyt.

Lue seuraavaksi