Metsäteollisuuden lakot jatkuvat yli viikonlopun – Työnantaja: "Palkankorotukset poltettu, kohta lomatkin", Ammattiliitto: "Tilanne ei helpotu"

Paperiliiton ja Metsäteollisuuden neuvottelijat palaavat valtakunnansovittelijan toimistolle maanantaina.

metsäteollisuus
Valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala (kesk.), Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala (oik.) ja Metsäteollisuus ry:n työmarkkinajohtaja Jyrki Hollmén Paperiliiton ja Metsäteollisuuden työriidan sovittelussa valtakunnansovittelijan toimistolla Helsingissä .
Valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala (kesk.), Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala (oik.) ja Metsäteollisuus ry:n työmarkkinajohtaja Jyrki Hollmén Paperiliiton ja Metsäteollisuuden työriidan sovittelussa valtakunnansovittelijan toimistolla Helsingissä perjantaina.Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Metsäteollisuuden laajoiksi lakoiksi yltynyttä työehtoriitaa soviteltiin perjantaina valtakunnansovittelijan toimistolla.

Sovittelussa olivat koolla paperi-, sellu- ja kartonkityöntekijöitä edustavan Paperiliiton sekä työnantajaliitto Metsäteollisuuden edustajat, jotka olivat varautuneet jatkamaan neuvotteluja "vaikka aamuun asti".

Neuvottelut päättyivät kuitenkin illansuussa, eikä sovintoesitykselle löytynyt eväitä. Sovittelu jatkuu maanantaina, jolloin Paperiliiton ja Metsäteollisuuden neuvottelijat palaavat valtakunnansovittelijan luokse kello 12.

Metsäteollisuuden etujärjestön työmarkkinajohtaja Jyrki Hollmén toivoi perjantaina päivällä, että lakot saataisiin loppumaan mahdollisimman pian. Hänen mukaansa kaikkien pitäisi ymmärtää, että tilanne ei ole kenellekään eduksi.

– Kello käy, Hakulista ei näy. Tässä ollaan poltettu palkankorotukset, kohta lomatkin pitkäksi aikaa. Mittavaa vahinkoa tulee, Hollmén sanoi päivällä.

Jyrki Hollmén
Jyrki Hollmén valtakunnansovittelijan toimistolla Helsingissä perjantaina.Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Metsäalan lakko sulki maanantaina paperi-, kartonki ja sellutehtaita sekä sahoja ja vaneritehtaita ympäri Suomen. Paperikoneet sulkeva lakko kestää kolme viikkoa ja työnantaja on ilmoittanut kolmen päivän työsulusta.

Hollmén sanoi ennen perjantaista sovittelua, että kaikki ratkaisun synnyttämiseen vaadittavat elementit ovat pöydällä, ja työnantaja on valmis tekemään ratkaisuja nopeastikin.

– Kyse on vain siitä, löytävätkö osapuolet toisensa ja yhteisen tahtotilan, Hollmén totesi.

– Sopimusta ei kuitenkaan synny ennen kuin päästään yhteisymmärrykseen kustannuskilpailukykyä parantavasta ratkaistusta, eli matkaa on vielä.

"Ei tietenkään käy, että kiky-tunnit katoavat noin vain"

Myös Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala oli etukäteen toiveikas, kuten tiistainakin, kun neuvottelijat olivat edellisen kerran koolla valtakunnansovittelijan pakeilla. Tuolloinkaan läpimurtoa ei syntynyt.

– Nyt ollaan tehty uusia reittisuunnitelmia siihen, että päästäisiin sopimukseen, Vanhala muotoili.

Vanhala sanoi, että tilanne ei mene helpompaan suuntaan.

– Pitää muistaa, että perässä tulee isoja liittoja, kuten PAM ja JHL, jotka joutuvat käymään saman taistelun, hän viittasi kiky-tunteihin.

Petri Vanhala valtakunnansovittelijan toimistolla Helsingissä.
Petri Vanhala valtakunnansovittelijan toimistolla Helsingissä perjantaina.Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Vanhalan mukaan eroon pääseminen kiky-tunneista eli 24 vuotuisesta lisätyötunnista on edelleen palkansaajapuolen tärkeimpiä tavoitteita ja neuvottelujen vaikein asia.

– Pitäisi päästä puhumaan koko sopimuksesta, eikä pyöriä tämän ympärillä, Vanhala sanoi.

Työnantajaa edustava Hollmén sanoi, että kiky-tunnit ovat palkansaajapuolelle erittäin tärkeä kysymys. Hän ei halunnut kommentoida, onko työnantaja valmis luopumaan kiky-tunneista, jos sopimus on muuten tyydyttävä.

– Se ei tietenkään käy, että meiltä noin vain katoavat kiky-tunnit sopimuksesta. Pitää löytää kokonaisuus, joka parantaa kustannuskilpakykyä.

"Sopu ehkä mahdollinen, ehkä ei"

Lyhytsanainen valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala sanoi keskipäivällä, että sopu on ehkä mahdollista saada aikaan, ehkä ei.

Aamupäivällä sovittelussa olivat mekaanisen metsäteollisuuden edustajat, mutta sopua ei löytynyt. Neuvottelut jatkuvat keskiviikkona.

– Mekaanisessa metsäteollisuudessa vastapuoli lähtee siitä, että ratkaisua ei synny ennen kuin sitä syntyy muissa pöydissä, eli paperi- tai kemianteollisuudessa, Jyrki Hollmén sanoo.

– Tämä hankaloittaa neuvotteluja mekaanisen puolella merkittävästi.