1. yle.fi
  2. Uutiset

Kemin vastaava lääkäri arvostelee ankarasti Mehiläinen Länsi-Pohjaa: "Ulkoistus puolitti Kemin lääkäripalvelut"

Terveyskeskuksen lääkäripalvelujen heikentyminen on johtanut päivystyspalvelujen käytön merkittävään kasvuun.

perusterveydenhuolto
Kemin terveyskeskuksen vastaanoton pääovi.
Antti Heikinmatti / Yle

Kemin kaupungin vastaava lääkäri Kari S. Lankinen arvostelee ankarasti Mehiläinen Länsi-Pohja Oy:n Kemille tuottamia perusterveydenhuollon lääkäripalveluja.

– Tilanne huonontaa perusterveydenhuollon palveluja, mitä todennäköisimmin heikentää kaikkein heikoimmassa asemassa olevien terveyttä ja pahimmillaan vaarantaa potilasturvallisuutta, Lankinen kirjoittaa tiedotteessaan.

Lankinen laskee, että yhteisyrityksen aloittamisen jälkeen vastaanottoaikojen määrä on pudonnut puoleen vuodesta 2017 vuoteen 2019 mennessä.

– Löydös muuttuu kestämättömäksi, kun huomioidaan, että vuosina 2017–2018 lääkärin ajanvarausaikoja oli myös päivystysvastaanoton kiirelääkärillä, mihin verrattuna toteutuneita vastaanottoaikoja on 61–66 % vähemmän.

Vastaava lääkäri moittii myös kuluvan vuoden romahdusmaista laskua 45 minuutin vastaanottoajoissa.

– Ne ovat kiistatta tarpeen pitkäaikaissairauksien, monisairaiden ja iäkkäiden potilaiden tutkimuksessa ja hoidossa.

Päivystyksen käyttö puolestaan kasvanut roimasti

Lankisen mukaan lääkärin vastaanottoaikojen puute on johtanut siihen, että päivystyskäynnit ovat lisääntyneet toissa vuonna 167 ja viime vuonna 217 prosentilla vuoteen 2017 verrattuna.

– Sama epäsuotuisa kehitys on havaittavissa myös sairaalan Akuuttiklinikan käynneissä, jotka ovat vuonna 2019 lisääntyneet jo lähes tuhannella vuoteen 2017 verrattuna.

Kemi saa alle kymmenen lääkärin työpanoksen

Lankisen mukaan Mehiläinen Länsi-Pohjalla on sen toiminta-aikana ollut töissä keskimäärin 22 lääkäriä kuukaudessa, mutta heistä vain noin kahdeksan työskentelee enemmän kuin viisi työpäivää.

– Oman käsityksemme mukaan Kemin vastaanotolla on tosiasiassa käytettävissä noin 8–9 lääkärin työpanos. Merkittävä osa vakituisten lääkäreiden työpanoksesta on muualla kuin potilasvastaanotolla, Lankinen kirjoittaa.

Tilanne on merkittävästi heikentynyt aiempaan verrattuna. Ennen yhteisyritystä Kemissä oli yllättävän hyvä tilanne maanlaajuisista lääkäreiden rekrytointivaikeuksista huolimatta.

– Kemissä on työskennellyt vuosina 2016–2018 ulkoistukseen saakka säännönmukaisesti keskimäärin 13–14 lääkäriä ja tämän lisäksi olemme hankkineet ostopalveluna 3–4 lääkäriä, joiden kustannukset ovat myös sisältyneet tilauksen hintaan.

Yhteisyrityksen vastaukset eivät tyydytä

Kemi on neuvotellut Mehiläinen Länsi-Pohjan kanssa 20. tammikuuta. Kaupunki on vaatinut yksityiskohtaista suunnitelmaa lääkäritilanteen korjaamiseksi huhtikuun loppuun mennessä.

Lankisen mielestä yhteisyrityksen 31. tammikuuta antamassa vastauksessa ongelmia vähätellään.

Yhtiön vastauksessa myönnetään, että palvelutaso ei ole ollut syksyllä kaikkina hetkinä tavoitellulla tasolla. Se kuitenkin syyttää lääkäripulasta kaupunkia, koska tilat ovat huonot.

Ratkaisuiksi yhtiö tarjoaa lääkäreiden tehtävien siirtämistä hoitajille, digipalvelujen markkinointia, rekrytoinnin tehostamista, lääkäriopiskelijoiden käyttöä ja yksittäisiä erikoislääkäripäiviä.

Lankinen ei tyydy yhteisyrityksen vastauksiin. Hänen mielestään tilojen kuntoon vetoaminen on epäasiallista. Tilanteen varsinaisia parannusehdotuksia hän pitää osin perusteltuina, mutta lääkäripula on huono motiivi esimerkiksi tehtävien siirtämisessä hoitajille.

Sopimus ei velvoita korvauksiin

Kemi on neuvotteluissa vaatinut myös korvauksia saamatta jääneistä lääkäripalveluista. Lankisen mukaan yhteisyritys kieltäytynyt korvausten maksamisesta vetoamalla sopimusehtoihin.

– Sopimuksessa ei tosiaan ole kohtaa, joka velvoittaisi palvelutuottajaa korvauksiin, jos puolet palveluista jää saamatta ja MLP pitää tilannetta täysin hyväksyttävänä. Palveluista on kuitenkin kaiken aikaa maksettu sopimuksen mukainen hinta, Lankinen kirjoittaa.

Torniossa on saatu korjatuksi tilannetta

Myös Torniossa on ollut ongelmia lääkäripalvelujen saamisessa.

– Marras–joulukuussa oli notkahdus, jolloin aikoja ei ollut tarpeeksi tarjolla, kertoo Tornion johtava lääkäri Pertti Sakaranaho.

Tilanne on kuitenkin korjaantunut tammikuussa. Sakaranaho ei silti ole tilanteeseen täysin tyytyväinen.

– Palvelu on käypäläisten varassa. Toivoisin enemmän pysyviä lääkäreitä, hän sanoo.

Meri-Lapin suuressa sote-ulkoistuksessa perusterveydenhoitonsa Mehiläinen Länsi-Pohjalle ulkoistivat vain Kemi ja Tornio. Alueen muille kunnille yhteisyritys tuottaa erikoissairaanhoidon palvelut.

Lisää aiheesta:

Miljardin sote-sopimus allekirjoitettiin Meri-Lapissa – keskussairaala ulkoistetaan 15 vuodeksi

Lue seuraavaksi